Teatterin myötä katoaa paikan muisti – Kemin kaupunginteatterin esitys uskaltaa puhua taiteen ja sivistyksen merkityksestä

Kemin kaupunginteatterin esitys kertoo kaupungin menneisyydestä sekä kuvitteellisesta tulevaisuudesta, jossa teatteri on kielletty.

Näyttelijät ovat suuren osan esityksestä etunäyttämöllä, yleisön lähellä. Kuvassa Johanna Virsunen.

27.4. 16:00

Kemi – muistio puista. Esitys Kemin tullikamarissa 24.4. Ohjaus ja käsikirjoitus Tuija Kokkonen.

Kemin sulfiittisellutehtaan perustamisesta tulee sata vuotta ja kaupungin historia kiertyy vahvasti paperin ympärille. Samoin näyttää kiertyvän sen tulevaisuus uuden biotuotetehtaan myötä.

Kemiläislähtöinen ohjaaja ja teatterintutkija Tuija Kokkonen on kirjoittanut ja ohjannut Kemi – muistio puista -esityksen, joka kommentoi yhtäältä vahvasti teatterin nykytilannetta, mutta laajentuu teokseksi ihmisen ja paikan identiteetistä.

Esitys tuntuu pohjimmiltaan kysyvän, miltä nykyiset poliittiset päätökset näyttävät sadan vuoden kuluttua. Pitäisikö päätöksenteon ulottua yhtä talouskvartaalia pidemmälle?

Kuvat vanhoista tukki- ja uittotöistä yhdistyvät nykypäivän kysymyksiin siitä, minkä verran ihminen voi hyödyntää puuta ilman että tuhoaa metsät kokonaan. Elämme ajassa, jossa luonnon monimuotoisuus katoaa kiihtyvää vauhtia. Samoin katoaa kulttuurin monimuotoisuus, kun paikalliskulttuuriksi katsotaan kelpaavan mikä tahansa historiaton lumiukkobrändi.

Kemin kaupunginteatterissa on vuosien varrella nähty monia valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin noteerattuja esityksiä Kristian Smedsiltä, Sarianna Paasoselta ja Tuomas Timoselta. Niitä on nähty Teatterikesässä ja ulkomailla. Vuonna 2002 Samuli Reunasen ohjaama Jääkuvia valittiin Bonniin teatteribiennaaliin.

Kemin kaupunginteatteri on monen kemiläisen mielestä erottamaton osa paikallisten ihmisten identiteettiä.

Kimmo Hirvenmäki ja Sirpa Filppa Kemi – muistio puista -esityksessä.

Kemi – muistio puista ei sorru nostalgiaan tai hyvinvointipuheeseen vaan uskaltaa puhua taiteen ja sivistyksen merkityksestä. Esitys alkaa vuodesta 2120. Yleisö toivotetaan tervetulleeksi Muistamisen instituuttiin, jossa pyritään muistamaan, mitä teatterille tapahtui niin sanottuna kulttuurin kylmänä kautena eli vuosina 2021–2101 jolloin teatterintekeminen tehtiin ensin mahdottomaksi, sitten kiellettiin ja sen jälkeen se säilyi vain maanalaisena vastarintatoimintana.

Satu Tala, Sirpa Filppa, Kimmo Hirvenmäki ja Johanna Virsunen istuvat tai seisovat suurimman osan ajasta yleisön edessä etunäyttämöllä, välillä silmät sidottuina.

Pienet fragmentit tulevaisuudesta ja menneisyydestä limittyvät näyttämölle heijastettavien erilaisten todistusaineistojen, kuten lehtileikkeiden ja valokuvien kautta, ja tapahtumia esitetään ja kerrotaan uusiksi. Hauraat ja keskeneräiset jäljet kuvitteellisesta menneisyydestä tekevät tietoiseksi nykyhetkestä. Siihen, mitä tapahtuu juuri nyt, voi vielä vaikuttaa.

Kokkosen esitysten ominaislaatuun kuuluvat laajat aikaperspektiivit. Ihminen ei ole tässäkään esityksessä kaiken mitta, vaan luonnon ja kulttuurin ekosysteemit muodostavat muita tapoja tarkastella nykypäivää. Esitys on tiivis, mutta herkästi ja hengittävästi toteutettu kunnianosoitus teatterin yhteiskunnalliselle voimalle.

Lavastus Tuija Kokkonen ja Kaisa Niva, valot Pinja Kokkonen, äänet Alpo Jakunaho. Näyttämöllä Sirpa Filppa, Kimmo Hirvenmäki, Satu Tala ja Johanna Virsunen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat