Yona, Linda Fredriksson, Cecilia Damström ja Eevil Stöö jakoivat ennätyssuuren Teosto-palkinnon

Teosto-palkinto on tunnustus rohkeille, omaperäisille ja innovatiivisille sävelteoksille. Viime vuonna palkintoa ei voitu jakaa koronapandemian takia.

Yona, Linda Fredriksson, Cecilia Damström ja Eevil Stöö jakavat tämän vuoden Teosto-palkinnon.

19.5. 18:30

Ennätyssuuri Teosto-palkinto jakaantui tänä vuonna neljälle teokselle. Palkintosumma on tällä kertaa 60 000 euroa, ja se jaettiin tasan teosten kesken. Viime vuonna palkintoa ei voitu jakaa koronapandemian takia.

Voittajat ovat Johanna Rasmuksen (Yona) ja työryhmän teokset Yonan levyllä Uni johon herään, Cecilia Damströmin sävellys ICE, Linda Fredrikssonin sävellykset levyllä Juniper sekä Eevil Stöön ja työryhmän teokset Eevil Stöön levyllä Marsipan Wave. Kukin voittajateos ja sen tekijä tai tekijäryhmä saa palkinnoksi 15 000 euroa.

Tämän vuoden Teosto-palkinnon 12 ehdokasta ja neljä voittajaa valittiin poikkeuksellisen tilanteen takia kahden vuoden aikana eli vuosina 2020–2021 julkaistujen teosten joukosta.

Yonan Uni johon herään -levyä raati kiitti ”erityisen tunnelmalliseksi teokseksi”, jonka ”vahva tarina välittyy kuulijalleen poikkeuksellisen avoimina ja riisuttuina sanoituksina”. Tapiola Sinfoniettan kanssa tehdyllä levyllä ”Yonan herkkyys, sielukkuus, intohimo ja taiteilijuus puhkeavat ennenkuulumattomiin ulottuvuuksiin”.

Yonan Uni johon herään -levy voitti äskettäin myös Kriitikoiden valinta -Emman.

Lue lisää: Yonan ja Tapiola Sinfoniettan konsertti osoitti, että laulajan uusi aluevaltaus on menestys – elämänilo kuoriutui haurauden ja synkkyyden läpi

Linda Fredrikssonin debyyttilevy Juniper saa kiitosta ”herkän viipyilevistä, henkilökohtaisista ja tunnustelevista” sävellyksistä. ”Saksofoni ja sen soitto ovat perinteisessä muodossaan perimaskuliinisia lajeja, mutta Juniperilla Fredriksson purkaa kaiken oppimansa lähestyen soitinta ja edustamaansa jazzgenreä puhtaalta pöydältä, oman persoonansa kautta.”

Lue lisää: Saksofonisti Linda Fredriksson on löytänyt oman äänensä – ensimmäiselle omalle levylle täydet viisi tähteä

Cecilia Damströmin ilmaston hätätilaa kommentoiva ICE-sävellys kuultiin viime kesänä Helsingin Kansalaistorilla. Palkintoraati kiittää ”elokuvallisen vahvoja sekä uhkaavia mielikuvia.” ”Sinfoniaorkesterin eri soitinryhmät muodostavat suuria ja yhtenäisiä sointimassoja, jotka vellovat ja kihisevät hiipuen lopulta harpun taivaita kohti nouseviin ääniin.”

Lue lisää: Säveltäjä Cecilia Damströmin tavoitteena on saada kuulijat tuntemaan ja ajattelemaan – Nyt hän sai 15 000 euron Teosto-palkinnon ekokatastrofia käsittelevällä teoksella

Lue lisää: Kansalaistorilla soi vihlova musiikki samalla kun kolmimetriset jääveistokset sulavat ja kaupunkien nimet peittyvät veteen

Evil Stöön Marsipan Wave -levyn tekijät ovat onnistuneet ”kutomaan aivan omanlaisensa, ryppyotsaisuutta kaihtavan universumin, jossa ääripäät kohtaavat vaivattomasti”, perusteluissa lausutaan. ”Levy näyttää suuntaa sille, mihin suomen kieli voi taipua samalla, kun lämminhenkiset sävellykset ja taustat antavat lempeästi tilaa poikkeukselliselle sanataituruudelle.”

Teosto-palkinto on tunnustus rohkeille, omaperäisille ja innovatiivisille sävelteoksille.

Voittajat valitsi nelihenkinen tuomaristo, johon kuuluivat vuoden 2020 Teosto-palkintovoittajat, artisti Jesse Markin ja säveltäjä, tuottaja Totte Rautiainen sekä Teoston johtoryhmän kutsumat jäsenet, Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén ja toimittaja Maria Veitola.

Lue lisää: Ennätyssuuresta Teosto-palkinnosta kilpailevat muiden muassa Litku Klemetti, Yona ja Linda Fredriksson – jaossa jopa 60 000 euroa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat