Taidemaalari Eeva Peura on surrealistien hengen­heimolainen, jota kiinnostaa ihmisyyden villi puoli

Taiteilija Eeva Peuran teokset ovat kuin sirpaleita, välähdyksiä muiden maailmojen tapahtumista: ”Maalauksissani on usein mukana esirippu. Siitä katsoja voi astua sisään kuvan maailmaan.”

Kuvataiteilija Eeva Peura työhuoneellaan Helsingissä.

22.4. 2:00 | Päivitetty 22.4. 6:53

Eeva Peura on kuvataiteilija, mutta ajattelee työtään tarinoiden kertomisena. Hän pyrkii löytämään tasapainon maalauksellisuuden ja tarinallisuuden välillä ja toivoo, että katsoja jää koukkuun yhtä lailla molempiin.

Mutta Peuran maalauksista ei kannata etsiä ehjiä tarinoita. Ne ovat kuin sirpaleita, välähdyksiä muiden maailmojen tapahtumista.

”Eivätkä maalaukset liity toisiinsa, vaikka jotkut aiheet toistuvat, kuten linnut, puiden oksistot, planeetat ja mustekalat. Ihmisen kyky luoda mielikuvitusmaailmoja kiinnostaa. Taidehistoria ja lukemani kirjallisuus vaikuttavat aina”, Peura selittää.

Viime aikoina Peura on miettinyt Pariisin keskiaikaisen museon gobeliinisarjaa Neito ja yksisarvinen, joka kuvaa ihmisen aisteja. 1400-luvun kudelmien tekijöistä ei ole tietoa. Niissä neito kohtaa yksisarvisen ja muita eläimiä. Sen eräänlainen näyttämöllisyys muistuttaa Peuran töitä.

”Maalauksissani on usein mukana esirippu. Siitä katsoja voi astua sisään kuvan maailmaan.”

Tarinallisuus on kiinnostanut Peuraa pitkään, mutta oma maalaustyyli on löytynyt hiljalleen. Ensimmäisen kerran nykytyyli oli esillä Forum Boxin Another World -näyttelyssä 2015.

”Siellä oli töitä, jotka olin tehnyt paksulla maalilla. Joskus pursotan maalia kankaalle suoraan tuubista ja työstän sitä massoina. Se on vähän kömpelö mutta fyysinen työtapa, jossa materiaalisuus korostuu. Olen ekspressiivinen maalari.”

Tyyli kehittyi, kun Peura vietti aikaa työhuoneella omassa rauhassaan. Siellä hän viihtyy edelleen.

Usein maalausten synty kestää kuukausia. Niitä on tekeillä monta yhtä aikaa. Osan Peura kääntää kuvapuoli seinää vasten odottamaan uutta nopeaa työrupeamaa.

”Odotan, että ne kertovat minulle, mitä haluavat. Se on sellaista keskustelua. Joskus ne muuttuvat paljonkin. Maalaus on valmis, kun en voi lisätä tai poistaa mitään.”

”En hirveästi luonnostele, vaikka pidän luonnoskirjaa, johon kerään piirroksia ja lehtikuvia ja teen niistä kollaaseja. Tarkat luonnokset eivät sopisi minulle. Kun en tee suunnitelmallisesti, ne eivät valmistukaan täsmällisesti.”

Peura katselee yhtä maalaustaan, jossa on mukana sirkushevonen. ”Tuo voi olla melkein valmis. Ehkä”, hän toteaa.

Jo paksun maalin takia Peuran maalauksissa ei yleensä ole kovin tarkkoja yksityiskohtia vaan tunnelma on viitteellinen, unenomainen ja selittämätön. Hän sanoo olevansa surrealistien hengenheimolainen, vaikka tyylisuunnan taiteilijat eivät ole yhtä läheisiä kuin nuorena.

Mutta surrealismin ajatus elähdyttää Peuraa. Hän ei oikein innostu töidensä erittelemisestä.

”Teoksen syntyyn voi vaikuttaa hyvin arkipäiväinen huomio. Usein tuntuu, että maalaus latistuu ja menettää kiinnostavuuttaan, jos sen selittää auki.”

Peura suostuu kuitenkin valitsemaan Mississippi Mermaidsin (2022) esimerkiksi. Sekin oli tekeillä pitkään ja oli vähällä jäädä kesken. Esirippu kutsuu siinäkin näyttämölle.

Peura sanoo sitä maisemamaalaukseksi. Mukana on jokilaiva, veden alla uiskentelevia merenneitoja ja tiheää kasvillisuutta.

”Maalauksessa kohtaavat luonto ja ihmisen rakentama kulttuuri. Halusin kuvata jotain vahvasti aistimuksellista”, Peura sanoo.

”Nimi oli minulla mielessä jo ennen kuin aloin maalata. Näin sen myös selkeästi mielessäni, mutta kuin elokuvan, joka oli liikkeessä ja muuttui koko ajan. Mutta yksityiskohdat eivät sitten kuitenkaan meinanneet toimia millään.”

Eeva Peura: Mississippi Mermaids, 2022

Mississippi Mermaids oli monien suosikki Forsblomin gallerian Little Moon -näyttelyssä äskettäin, mutta Peura suhtautuu siihen itse yhä vähän nuivasti.

”Merenneidoissa minua kiehtoo vedenalainen maailma ja naiseus. Ne ovat outoja olioita, puoliksi ihmisiä ja kaloja, ja toistuvat maalauksissani usein. Ihmisyydessä minua viehättää villi ja eläimellinen puoli. Meissä on muutakin kuin hyvin käyttäytyvä pinta.”

Peura muistaa, miten kohtasi kuvataiteen ensimmäisen kerran. Hänen isänsä ja suku siltä puolelta on ollut maanviljelijöitä vuosisatojen ajan, joten lapsuudenkoti ei ollut erityisen kulttuuripainotteinen.

”Mummun ja papan naapuri oli Ateneumin käynyt maalari Arvo Naatti. Hän maalasi isoja abstrakteja roiskemaalauksia ja istui usein puutarhassa miettimässä. Muistan, kuinka ihmettelin lapsena, että kuinka tuo voi olla hänen työnsä.”

Naatti (1925–2012) oli Karjalan evakkoja. Hän löysi tyylinsä 1960-luvulla amerikkalaisen Jackson Pollockin vaikutuksesta. Tyyli on aivan erilainen kuin Peuran, mutta fyysisessä työtavassa voi nähdä etäisen yhtäläisyyden.

Peura meni Lahteen kuvataidelukioon ja jatkoi sieltä Oriveden opistoon, jossa hyvät opettajat saivat hänet tajuamaan nykytaidetta. Tie jatkui Satakunnan ammattikorkeakouluun ja lopulta Kuvataideakatemiaan.

Työhuoneella Peuran puheista voisi arvella, ettei ihmetys taiteen tekemisestä ole vieläkään loppunut. Luonnoskirjat kulkevat mukana ja ovat tärkeitä. Tosinaan Peura myöntää olevansa kärsimätön pääsemään takaisin työhuoneelle jatkamaan vuoropuhelua maalausten kanssa.

”Kyllä kuukausien hiominen välillä kyllästyttääkin ja haluaisin nopeuttaa käsialaani. Mutta etsin uusia haasteita, jotka pitävät tämän kiinnostavana. Ainakaan täällä ei ole yksinäistä, kun on kaikki nämä maalaukset, joiden kanssa puhun.”

Eeva Peura

  • Syntynyt Orimattilassa 1982.

  • Valmistunut taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2011.

  • Opiskellut myös Akademie Výtvarných Umenissa Prahassa 2005 ja käynyt residensseissä Berliinissä, Pietarissa, Reykjavikissa ja Pariisissa.

  • Pitänyt 16 yksityisnäyttelyä Suomessa.

  • Saanut William Thuring -nimikkopalkinnon 2019.

  • Asuu ja työskentelee Helsingissä.

  • Harrastaa lukemista, joogaa ja voimanostoa.

  • Täyttää 40 vuotta lauantaina 23.4.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat