Kirjailija Bernardine Evaristo sanoo, että kirjoittaminen on hyvin keskiluokkainen ammatti: ”Tuskin kuulemme tarpeeksi työväenluokkaisia kertomuksia.”

Kirjailijatähti Bernardine Evaristo kasvoi rasismin keskellä, mutta ei muuttaisi mitään: ”Jos lapsuuteni olisi ollut helppo, ei minusta ehkä olisi tullut kirjailijaa”

Brittiläisen Bernardine Evariston romaania ”Tyttö, nainen, toinen” on myyty englanninkielisenä jo yli miljoona kappaletta. Lapsuus valkoisen äidin ja mustan isän tyttärenä antoi elämälle vaikean alun. Jopa osa sukulaisista pani perheeseen välit poikki. HS tapasi kirjailijan Lontoossa ennen tämän toukokuista Suomen-vierailua.


8.5. 2:00 | Päivitetty 8.5. 6:49

Lontoo

Britannian kirjallisella tähtitaivaalla on loistanut vuodesta 2019 lähtien yksi ylitse muiden: Bernardine Evaristo.

Evariston romaani Tyttö, nainen, toinen (WSOY) on ollut huikea arvostelu- ja myyntimenestys. Romaanin englanninkielistä laitosta (Girl, Woman, Other) on myyty eri muodoissa jo yli miljoona kappaletta.

Kukaan itseään kunnioittava kirjallisuudenharrastaja ei voi jättää tätä kirjaa lukematta. Suomeksi kirja julkaistiin maaliskuussa Kaijamari Sivillin kääntämänä.

Toukokuun puolessavälissä Evaristo saapuu Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaaleille Helsinkiin.

Helsinki onkin aivan ensimmäisiä kohteita, joita Evaristo kiertää kansainvälisenä kirjailijatähtenä. Evaristo palkittiin Bookerilla jo syksyllä 2019 (yhdessä Margaret Atwoodin kanssa), mutta pandemia pani pian stopin matkustamiselle.

”Nousen lentokoneeseen ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun 2020 – – tein kiertueita ennen paljonkin, mutta en ole ollut aiemmin liikkeellä Booker-voittajana”, Evaristo kertoo HS:n haastattelussa Lontoossa huhtikuun lopussa.

Koronakin on tullut juuri äskettäin sairastettua. Kirjailija selvisi flunssaoireilla.

Kirjailija Bernardine Evaristo antaa haastattelun itälontoolaisella kampuksella, jossa hän on ollut nauhoittamassa podcastia. Evaristo toimii luovan kirjoittamisen professorina Brunel-yliopistossa: ”Kirjailijaksi tuleminen vaatii elämän mittaisen panostuksen.”

Palkittu romaani Tyttö, nainen, toinen on antanut äänen etenkin Britannian mustille naisille. Kerrankin mustat ja ruskeat naiset ovat pääosassa ja sanomassa suorat sanat.

”Mustat naiset ovat antaneet palautetta, että he tuntevat tulleensa nähdyksi. Ja se on ollut ihanaa kuulla.”

Valkoisten suomalaisten mieslukijoiden ei pidä kuitenkaan vetää tästä vääriä johtopäätöksiä ja jättää merkkiteosta väliin.

”Monet muutkin ovat tulleet kertomaan, että he löytävät itsensä kirjasta. Eivätkä he ole naisia. Eivätkä mustia. Joukossa on ollut kahdeksankymppisiä miehiä, mistä olen hyvin yllättynyt.”

Mikä heihin on kirjassa vedonnut?

”Työväenluokkainen tausta. Se, että on pitänyt ponnistella saavuttaakseen sen mitä on.”

Evariston (s. 1959) omakin elämä sai keskimääräistä lontoolaislapsuutta haastavammat lähtöpuitteet.

Hänen isänsä oli Nigeriasta Britanniaan vuonna 1949 saapunut hitsaaja, musta siirtotyöläinen. Äiti oli valkoinen opettaja, joka oli juuri ponnistamassa koulutuksensa avulla työväenluokasta keskiluokkaan.

Pariskunta tapasi tansseissa Lontoossa vuonna 1954, rakastui ja meni naimisiin. Heille syntyi kahdeksan lasta.

Evariston äidin luokkanousu tyssäsi kuitenkin avioliittoon afrikkalaismiehen kanssa. Osa äidin sukulaisista pani välit kokonaan poikki. Heille liitto merkitsi häpeää.

Evaristo kertoo taustastaan yksityiskohtaisesti teoksessaan Manifesto – Never Giving Up (2021). Se on ajoittain hurjaa luettavaa.

Kun kirjailija oli pikkutyttö, rasismia ei edes yritetty peitellä.

Huligaanit rikkoivat Evaristojen kotitalon ikkunat kerta toisensa jälkeen. Kaikki naapurit eivät tervehtineet. Nimittely oli arkipäivää. Evariston isä nukkui vasara sängyn vieressä, varmuuden vuoksi.

Kun kirjailija itse oli 15-vuotias, tuli eräs tyttö hänen luokallaan vahingoniloisena kertomaan tehneensä sosiologian koulutyön siitä, kuinka moni Evariston luokkatovereista olisi valmis asumaan ”värillisten” naapurissa: 75 prosenttia ei kuulemma suostuisi siihen.

Evaristo itse ei kuitenkaan suostu uhriksi, ei silloin eikä nyt. Se mikä ei tapa, vahvistaa ja tekee taiteilijan. Lapsena hän viihdytti itseään lukien.

”En usko, että meidän kannattaa jäädä kiinni menneeseen. Jos lapsuuteni olisi ollut helppo, ei minusta ehkä olisi tullut kirjailijaa, tai en ainakaan olisi kirjoittanut niitä kirjoja mitä olen.”

Lapsuudestaan hän ei muuttaisi mitään.

Evariston kokemukset lontoolaisena mustana naisena 1970-luvun lopulta aina tähän päivään heijastuvat myös Tyttö, nainen, toinen -romaaniin.

Kirjassa on kaksitoista päähenkilöä, joista yksitoista on naisia ja yksi ei-binäärinen. Äiti–lapsi-suhteeseen niin kuin muihinkin tärkeisiin ihmissuhteisiin pääsee kurkistamaan eri hahmojen näkökulmasta ja eri aikaperspektiiveistä.

Henkilöiden ikähaitari on laaja, aina yhdeksästätoista vuodesta yhdeksäänkymmeneenkolmeen. Myös hahmojen taustat vaihtelevat suuresti.

Romaanin ilmestyttyä joku haastattelija oli kuulemma kysynyt, ovatko kaikki kaksitoista hahmoa Evariston eri puolia. Se turhautti kirjailijaa.

”Ihmiset usein kuvittelevat, että jos kyseessä on naiskirjailija – tai musta naiskirjailija – kaikki on muka omaelämäkerrallista. Eihän se niin ole.”

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Tyttö, nainen, toinen -romaanissa olisi myös omaelämäkerrallisia aineksia.

Sellaisia löytyy Ammasta, romaanin avaushahmosta. Amma on sisukas teatterintekijä, poliittinen taistelija, aktivisti, feministi ja lesbo. Myös Evaristo teki nuorena teatteria ja eli lesbona. Nykyisin hän on naimisissa miehen kanssa.

”Amma on nuorempi versio minusta. Hän eli 1980-luvulla samanlaista elämää kuin minäkin”, Evaristo kertoo.

Evaristo perusti 1980-luvun alussa teatterikoulukaveriensa kanssa Britannian ensimmäisen mustien naisten teatteriyhtiön eli Theatre of Black Womenin.

Teatteriyhtiö tuotti – nimensä mukaisesti – mustien naisten kirjoittamia näytelmiä, joissa näyttelivät mustat naiset.

”Olimme ihan kakaroita silloin, vähän päälle parikymppisiä. – – Sain suurta tyydytystä työstämme, ja olimme poliittisesti motivoituneita.”

Taustalla olivat myös raadollisemmat syyt: Jos naiset eivät olisi perustaneet omaa teatteriryhmäänsä, ei heille olisi riittänyt alan töitä. Teatteriyhtiöitä johtivat miehet. Roolit menivät valkoisille – ja mieluiten vielä perinteisen kauniille – näyttelijöille.

Mutta mustat miehetkään eivät katsoneet hyvällä nuorten mustien feministinaisten teatteria. Heidän mielestään naisten teatteri keikutti mustien yhteistä venettä.

”He näkivät meidät hajottavana voimana. Mutta me emme heistä piitanneet. Emme halunneet liittyä mustiin teatteriryhmiin, koska niitäkin johtivat vain miehet.”

Toinenkin Tyttö, nainen, toinen -romaanin hahmo ammentaa suoraan kirjailijan omista kokemuksista.

Dominique-hahmo ajautuu suhteeseen, jossa henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa käyttää vanhempi nainen. Näin kävi aikoinaan Evaristolle itselleenkin.

”Annoin alistaa itseäni, mutta en miehen tai valkoisen henkilön taholta, vaan mustan naisen. Sittemmin opin tunnistamaan kontrollifriikkiyden varoitusmerkit ja poistumaan paikalta”, Evaristo kertoo Manifesto-kirjassaan.

Feminismi ja poliittinen aktivismi ovat Evariston mukaan Tyttö, nainen, toinen -romaanin perusta.

”Läheskään kaikki hahmot eivät kuitenkaan edusta omia mielipiteitäni. Joidenkin maailmankuva on jopa täysin vastakkainen. Ja niin pitääkin olla, sillä fiktiivisillä hahmoilla tulee olla oma elämänsä.”

Evaristo saavutti maailmanmaineensa verraten varttuneena, juuri kuusikymmentä täytettyään.

Tyttö, nainen, toinen on kuitenkin jo hänen kahdeksas teoksensa. Evaristoa on suomennettukin jo aiemmin. Runoromaani Keisarin kullanmuru (The Emperor’s Babe, 2001) ilmestyi Suomessa vuonna 2003 Anni Sumarin kääntämänä.

Kirjailijan aiempikin tuotanto on miellyttänyt kriitikoita, mutta lukijamäärät ovat jääneet verraten vähäisiksi. Evaristo on kertonut, että hän näki itsensä Booker-voittajana kuitenkin jo vuosia sitten.

Erityiskiitosta saa uskollinen brittikustantaja ja siellä erityisesti kustannustoimittaja Simon Prosser:

”Hän jaksoi uskoa minuun. He eivät hyllyttäneet minua, vaikka en tuonut taloudellista menestystä kahteenkymmeneen vuoteen.”

Nyt menestys maistuu makealta.

Huippuhetkiä olivat viikot, kun Tyttö, nainen, toinen keikkui Britannian bestseller-listoilla vuonna 2020. Siihen pystyy harva ”korkeakirjallinen” teos. Pokkarilistan kärkeen Evaristo pääsi Britanniassa ensimmäisenä mustana naiskirjailijana.

Vielä jokunen vuosikymmen sitten mustien Britanniassa syntyneiden ja kasvaneiden kirjailijoiden oli kuulemma vaikea löytää kustantajaa.

Kustannustalot olivat kyllä jo silloin kiinnostuneita Afrikasta ja Aasiasta tulleiden siirtolaisten tarinoista. Yhtä lailla vahvat afroamerikkalaiset naiskertojat saivat tilaa jo 1980-luvulla.

”Mustia brittejä sen sijaan ylenkatsottiin. Ihan kuin olisimme olleet mustien joukossa muita vähäarvoisempia.”

Evaristo muistaa tapauksen 1980-luvulta: Pari naista oli toimittanut kirjan afrikkalaisesta feminismistä, mutta naiskirjallisuuteen erikoistunut brittikustantaja ei siitä kiinnostunut. Syynä ei ollut se, että kirjan olisi ollut kehno, vaan se, että kustantajan mieleen ei tullut ketään sopivaa koelukijaa.

Nyt tilanne on kuulemma muuttunut. Brittikustantajat ovat heränneet moniäänisyyden vaatimukseen.

Kirjailija Bernardine Evaristo on aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Vihaista palautetta tulee joskus yllättävistä asioista: ”Jos olen esimerkiksi sanonut jotain positiivista kuninkaallisesta perheestä – – [kritisoijat] ovat että ’miten voit sanoa niin mustana henkilönä, entäs se britti-imperiumi’”.

Evariston ansio- ja tunnustusluettelo on nykyään valtavan pitkä.

Viime marraskuussa hänestä tuli Britannian kuninkaallisen kirjallisuusseuran (RSL) puheenjohtaja – ensimmäinen ei-valkoinen RSL:n kahdensadan vuoden historian aikana. Evaristo on myös Brunel-yliopiston luovan kirjoittamisen professori.

Tammikuussa talouslehti Forbes valitsi Evariston listalle, joka nimesi maailman viisikymmentä vaikutusvaltaisinta yli 50-vuotiasta naista.

”Aivan ihanaa! Viimeinkin yhteiskunnan arvostukset muuttuvat.”

Tähän asti medialla on kuulemma ollut ”naurettava pakkomielle” nuoruuden kanssa. Haastatteluihin metsästetään uransa alussa olevia nuoria.

”Vanhempia ihmisiä ylenkatsotaan, vaikka juuri heillä olisi elämänkokemusta ja paljon kiinnostavaa sanottavaa.”

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Evaristo itse olisi ensimmäisenä tukemassa nuoria.

Evaristo mentoroi nuorta kirjailijapolvea ja kehottaa heitä kehittämään kärsivällisesti ammattitaitoaan. Kirjallisuuden alalla ei ole nopeita voittoja.

”En voi sietää vanhempia kirjailijoita, jotka eivät muuta tee kuin hauku nuoria. Nimiä en mainitse. Aika moni heistä on miehiä.”

Bernardine Evaristo esiintyy Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalilla Bio Rexissä lauantaina 14.5. Häntä haastattelee Koko Hubara. Koko ohjelma osoitteessa helsinki-lit.fi.

Lue lisää: Booker-voittajan romaani on hengästyttävä katsaus yhteiskunnan ”toisiin” – Naisten elämä on täynnä väkivaltaa, mutta ironia ja empatia pelastavat synkkyydeltä

Kirjailija Bernardine Evaristo

Evariston elämä muuttui 12-vuotiaana, kun hän liittyi nuorisoteatteriin.

  • Kirjailija Bernardine Evaristo syntyi Lontoossa vuonna 1959 ja kasvoi kahdeksanpäisen sisarusparven keskellä.

  • Evaristo kävi teatterikoulun ja on yksi Britannian ensimmäisen mustien naisten teatteriyhtiön perustajista.

  • Hän on julkaissut kahdeksan romaania sekä omaelämäkerrallisen teoksen.

  • Evaristo kutsuu tyyliään nimellä fuusiofiktio (fusion fiction), koska se sekoittaa proosaa, runoutta ja draamaa eikä välitä aina välimerkkisäännöistä.

  • Romaani Tyttö, nainen, toinen toi Evaristolle Booker-kirjallisuuspalkinnon syksyllä 2019. Evaristo jakoi palkinnon Margaret Atwoodin kanssa.

  • Evaristo on naimisissa ja asuu Lontoossa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat