Ruotsalaisen Sara Osmanin romaani on huikea – humala­hakuinen juominen, rasismi ja somen tuottama kulissielämä ovat tuttuja suomalaisillekin

Sara Osman hieroo hienossa esikois­romaanissaan ruotsalaisten ennakkoluulot lukijan naamaan.

Sara Osman on sijoittanut esikoisromaaninsa Ruotsiin, tasa-arvon ja sosiaalidemokratian mallimaahan.

23.4. 10:51 | Päivitetty 23.4. 16:20

Romaani

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta (Allt vi inte sa). Suom. Sirje Niitepõld. Like. 326.

Hiljaiseksi vetää. Ruotsalaisen Sara Osmanin (s. 1992) esikoisromaani Kaikki mikä jäi sanomatta päättyy traagisesti. Tämän uskallan paljastaa, koska se on painettu myös teoksen takakanteen.

Ollaan tässä hetkessä, hyvinvoivassa Ruotsissa, tasa-arvon ja sosiaali­demokratian mallimaassa.

Osman hahmottelee tarinansa kolmen Tukholmassa asustavan ystävyksen ympärille. Huolellisesti kehiteltyjen henkilö­hahmojen avulla hän pääsee sivaltamaan aikamme ilmiöitä ja ihmis­mielessä pyörivää ryönää häpeile­mättö­mästi.

Osmanin tähtäimessä ovat muun muassa ruotsalaisen kansankodin kaksinaismoralismi, rakenteellinen rasismi, sosiaalisen median tuottama valheellinen kulissielämä, humalahakuinen juominen, suhtautuminen omaan ja toisten uskontoon, oman etuoikeutetun aseman tunnistamattomuus.

Nämä kaikki ovat tietenkin tunnistettavia myös suomalaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista.

Jään odottamaan kotimaisessa kirjallisuudessa samanlaista, yhtä pidäkkeetöntä avausta. Sen aika voi kenties olla lähellä.

Tunteiden paletista kirjailijan suurennuslasin alla ovat ne kaikkein vaikeimmat: kateus, viha ja epäoikeudenmukaisuus. Tarina kerrotaan kolmen nuoren naisen äänellä, kateutta herättävän terävällä, hauskalla ja iskevällä kielellä.

Caroline on kultalusikka suussa syntynyt somevaikuttaja, jonka elämä pyörii sopivia kuvakulmia ja instastooreja laatiessa. Hänelle on tärkeää, että sekä hän että hänen elämänsä, poikaystävänsä ja postauksensa näyttävät ihanilta.

Caroline on opiskellut oikeustiedettä, mutta jättänyt uran kesken, koska mihinpä hän nyt palkkaa tarvitsisi. Tykkäyksiä sitäkin enemmän. Ihailua ja huomiota. Matkakohteensakin hän valitsee sen mukaan, millaisia postauksia niistä saa tehtyä.

Opiskellessaan Caroline on ystävystynyt Sundsvallissa kasvaneeseen somalialaistaustaiseen Sofiaan, ja tarjonnut tälle opiskelijakämpäksi yhden sukunsa hulppeista asunnoista Tukholman keskustassa.

Toisin kuin Caroline, Sofia on opinnoissaan kunnianhimoinen ja päätyy asianajajaksi huipputoimistoon. Tähän hahmoon asianajajana työskentelevä, somalialaistaustainen Osman on kirjoittanut eniten itseään.

Ystävyksistä kolmas, biletykseen keskittyvä Amanda on ekonomi, ja alun perin Sofian lapsuudenystävä. Amandan elämää varjostaa pikkuveljen itsemurha, jonka aiheuttamaa kipua Amanda turruttaa mielellään päihteillä.

On monellakin tapaa erikoista, miten nämä kolme edes ovat yhä tekemisissä toistensa kanssa.

Ystävyyttä pidetään yllä vähän väkisin, tekohengityksen lailla. Johonkin he toisiaan tai tätä sidettä yhä tarvitsevat.

Osmanin havainnot ovat kirkkaita ja mikä hienointa, hän uskaltaa kirjoittaa ne auki.

Kirjailija läpivalaisee kunkin henkilön alhaisimmat ajatukset toinen toisistaan. Kaiken sen, mitä ei tavallisesti koskaan sanota: ennakkoluulot ja stereotyyppiset käsitykset, jotka tietoinen ja sosiaalinen minämme yleensä sensuroi.

Terävimmillään nämä käsitykset ovat Carolinen ja Sofian välillä – niin erilaisista taustoista he tulevat.

Caroline on saanut kaiken ilmaiseksi, kun taas Sofian täytyy toisen polven somalialaisena lunastaa olemassaolonsa oikeutus olemalla täydellinen ruotsalainen – tai siis tietenkin parempi, tehokkaampi ja osaavampi.

Caroline, Sofia ja Amanda ovat kukin vuorollaan täynnä vihaa, katkeruutta, kateutta ja epäoikeudenmukaisuutta toisiaan kohtaan – ilmaisematta niitä toisilleen. Ääneen lausumattomana ja käsittelemättömänä nuo tunteet myrkyttävät.

Osman ei sensuroi mitään, räiskii menemään ronskisti mutta herkullisen tarkasti – ja Sirje Niitepõldin suomennos tavoittaa tuon tyylin täydellisesti.

Kaiken alhaisena pidetyn rinnalla jokaisessa naisessa on rakastettavia ja inhimillisiä piirteitä. Lukijana voin samaistua vuorotellen jossain määrin heidän jokaisen tunneskaaloihin.

Romaanin lopussa ollaan juhannusaatossa, pohjoismaisessa kesäjuhlassa, jossa juopottelu äityy itsetuhoiseksi. Ollaan hyvin lähellä monen suomalaisenkin kesäisiä kokemuksia, joissa kauneus, yhteisöllisyys ja yhteinen ilo kääntyvät pahimmillaan ahdistavaksi örvellykseksi.

Instagramia varten tuunattu täydellinen, kontrolloitu panoraama on mennyttä, kun kulissit kaatuvat.

Olisiko tätä kaikkea sekoilua tarvittu, jos kulisseja ei olisi ollut?

Oikaisu 23.4 klo 15.11. Kääntäjän nimi korjattu Sirje Niitepõldiksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat