Eroottinen myrsky runokokoelmassa – Helena Sinervo ammentaa sielunmessun kaavasta

Suomen keskeisimpiin kirjailijoihin kuuluvan Sinervon uusi runokokoelma on uhkeasti soiva sielunmessu merelle.

Merirequiem on Helena Sinervon 12. runokokoelma.

3.5. 2:00

Runot

Helena Sinervo: Merirequiem. Otava. 95 s.

Helena Sinervo palaa kahdennellatoista runokokoelmallaan tuttuun runsaaseen ja moniäänisen ilmaisuunsa. Edellinen runoteos Merveli (2018) oli muodoltaan karsitumpi joskin kuviltaan tutun yltäkylläinen. Sen sisältämä rakkauden kaiho kasvaa Merirequiemissa kuitenkin eroottiseksi myrskyksi.

Teos lainaa osittain perinteisen sielunmessun kaavaa ja jakautuu kahdeksaan osaan. Se sisältää esimerkiksi osat Introitus, Lacrimosa ja Communio.

Runot lainaavat löyhästi sävyjä requiem-messuteksteistä, joissa on esimerkiksi kiinnostavasti läsnä nykyrunoudelle tyypillinen luonnon ja ihmisen yhteyttä korostava näkökulma.

Meri näyttäytyy aluksi perinteisenä luontoelementtinä, jota runon puhuja istuu havainnoimaan ja johon hänen perspektiivinsä sulautuu. Liikkeen mestarina Sinervo herättää staattisen kuvan eloon: Ilma ja maa, tilhet ja kivet, puhkovat vedenpintaa eri tavoin samalla, kun tuuli hyväilee puhujaa.

Sielunmessua lauletaan ekokritiikin hengessä: ”Levätköön meri rauhassa muovipedillään”.

Luontokuvien juhlallisuus leikkautuu banaaleilla rinnastuksilla metsien myymisestä ”kiinalaisiin sellukattiloihin” ja huomioilla suoratoistoista vankiloina.

Tekstiaines ei kuitenkaan pysähdy suoraan kantaaottavuuteen vaan laajenee kohti rakkauden aistillisia allegorioita.

Offertorium kertoo rakkaudesta ja kaipuusta, joka on niin pakahduttava, että hellyys alkaa tuntua sietämättömältä kestää. Suojeltava luonto vuorigorilloineen alistuu jo näiden tunteiden kielikuviksi, mutta nämäkään eivät riitä, vaan mittakaava muuttuu kosmiseksi:

”Ole minulle kaukainen planeetta, jonka jokainen ajatus on vettä!”

Myöhemmin teos osoittaa, miten lähellä rakkaus on muita voimakkaita tunteita, halua rusentaa.

Teos sisältää kaksi osioita, joissa Sinervo tutkii tuotannolleen ominaista moniäänisyyttä kolmirivisten säkeistöjen typografialla, joissa rivejä on eroteltu kursiivilla ja lihavoinnilla. Säkeistöistä muodostuu kokonaisuus sekä sellaisenaan että joka kolmannen rivin lukemalla. Merkitykset kohoavat tekstistä esiin toisiaan seuraavina aaltoina.

Runojen vellova liike antroposeenista kohti rakkautta ja takaisin päättyy lukuun, jossa requiem-tekstien tavoin pohditaan kadotuksen mahdollisuutta ja ripustaudutaan pelastuksen armoon.

Ei kai tällaista elämän rikkautta luotaisi vain tuhottavaksi? Sävy on yksi yhteen:

”Mutta uskaltaisinko sukeltaa näin syvälle elleivät suudelmat ja meduusojen puu-unelmat parantaisi jopa tulehtuneimmat haavat? Ellei likaantuneinkin sedimentti puhdistuisi, ellei uhanalainen eliökanta elpyisi?”

Sinervo on aina ollut runoilija, joka värittää viivojen yli aina paperin reunaan saakka. Voisin kuvitella, että on niitäkin lukijoita, joiden mielestä ilmaisu ei ole tarpeeksi täsmällistä tai kirkasta.

Mutta esimerkiksi Merirequiem-kokoelman runoista purkautuvaa voimaa ja ilmaisun vapautuneisuutta olisi jo todella vaikea kiistää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat