Perttu Haapanen sävelsi aerodynamiikasta, pyörteistä ja molekyylien siksakista salaperäisesti väreilevää musiikkia

John Storgårds ja RSO välittivät Haapasen teoksen modernin aerodynaamisen magian, kirjoittaa kriitikko Hannu-Ilari Lampila.

Kapellimestari John Storgårds (vas.), pianotaiteilija Kirill Kozlovski ja säveltäjä Perttu Haapanen.

21.4. 12:55

Klassinen

Radion sinfoniaorkesteri Musiikkitalossa 20.4. John Storgårds, kapellimestari, Kirill Kozlovski, piano. – Haapanen, Boulanger, Schumann.

Fysiikan teoriat kiehtovat monia nykysäveltäjiä. Eikä ihme, sillä musiikki rakentuu frekvensseistä ja ääniaalloista, joiden tutkiminen on fysiikan ja aivoneurologian osa-alue.

Fysiikan eri teorioista voi kehitellä soivia mallinnuksia, joista voi syntyä hyvinkin jännittäviä teoksia.

Perttu Haapanen on säveltänyt RSO:lle tilausteoksen nimeltä at the Kármán line. Oudostuttava otsikko viittaa unkarilaiseen matemaatikkoon ja aerodynamiikkateoreetikkoon Theodore von Kármániin, joka nimi liitetään yleensä pyörteisiin.

Haapanen on tehnyt teokseensa sovelluksen myös kaasumolekyylien satunnaisesta liikkeestä eli ns. Brownin liikkeestä, jota kuvataan siksakina.

Aerodynamiikka, pyörteet ja molekyylien siksak: kaikki nämä ilmiöt esiintyvät musiikillisina hahmoina, ratoina ja liikkeinä Haapasen uutuudessa, joka sai kantaesityksensä John Storgårdsin johtamassa RSO:n konsertissa.

Haapasen teos vaikutti salaperäiseltä avaruusmusiikilta. Jossain korkealla maan pinnan yläpuolella leijui painoton, kaukaisuudessa kimmeltävä musiikillinen, kylmä kaasupilvi. Kun painovoima alkoi vaikuttaa muodostelmaan, se muuttui raskaammaksi ja alkoi painua alemmas.

Kun soivien molekyylien liike kiihtyi, kitka sähköisti ja kuumensi kuhisevaa kudosta termodynaamisen mallin mukaisesti. Lopuksi soiva kaasupilvi häipyi kilisten ja ujeltaen korkealle yläilmoihin.

Haapanen on rakentanut teoksensa mikroskooppisen tarkasti ja matemaattisesti. Monimutkainen, pikkutarkka koostumus synnyttää fantastisesti väreilevään ja värejään vaihtavan, soivan avaruusnäyn, jossa on taidokkaasti suunniteltu, alaspäin laskeva jännitekäyrä. Storgårds ja RSO välittivät teoksen modernin aerodynaamisen magian.

Jos on kuullut Nadia Boulangerin tuotannosta toistaiseksi vain uusklassistyylistä kamarimusiikkia, Fantaisie variée pianolle ja orkesterille yllätti voimakkailla otteillaan ja myöhäisromanttisella paatoksellaan.

Solisti Kirill Kozlovskin käsissä Fantaisie oli näytöstyylinen bravuurikappale, jossa sai soittaa suureen tyyliin hieman à la Rahmaninov: mahtavia akordi- ja oktaaviotteita, vyöryviä murtosointukulkuja ja juoksutuksia, runollisesti unelmoivaa kuviointia, synkkiä ja tulisia tanssirytmejä.

Schumannin toinen, C-duuri-sinfonia alkoi hieman steriilisti paukahdellen, mikä ei ollut Storgårdsin ja RSO:n, vaan säveltäjän vika.

Keijukaismaisesti tanssiva hidas osa viritti tunnelmaan romanttista fantasiaa. Puupuhaltajien soolot loivat hitaaseen osaan kaunista tuskaisuutta, ja osan yöllisessä maisemassa kummitteli barokkimainen haamu, ehkä Vivaldi.

Finaalissa oli lennokasta intomieltä. Sen kuohuva riemu päättyy vain turhan pian.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat