Saksalaisen Katarina Fritschin Elefantti (1987) vartioi kävijöitä Venetsian biennaalin päänäyttelyssä.

Venetsiassa juodaan unien maitoa

Venetsian biennaalin päänäyttely esittelee surrealismia ja ylistää mielikuvituksen voimaa, eikä unohda tämän ajan suuria kysymyksiä. Näyttelyyn osallistuvista 213 taiteilijasta enemmistö on naisia.


29.4. 16:00

Venetsia

Venetsian biennaalin päänäyttelyn avaa saksalaisen Katharina Fritschin (s. 1956) hyperrealistinen veistos Elefantti (1987). Vaikka teos on yksityiskohtia myöten todellisen elefantin kaltainen, tummanvihreä väri tekee siitä epätodellisen. Samalla kun se tuo mieleen luonnonhistoriallisten museoiden täytetyt eläimet, sen synteettinen väri muistuttaa oman aikamme keinotekoisuudesta. Näyttelyn yhteydessä Elefantti toimii kuin nuottiavain ja virittää mielen ottamaan vastaan myös uusia ja yllättäviä taajuuksia.

Taiteellinen johtaja Cecilia Alemani katsoo näyttelyssään tulevaisuuteen.

Leonora Carrington (1917–2011) kuvattuna vuonna 2008. Näyttely on saanut nimensä hänen lastenkirjastaan.

Biennaalin tämänkertaisen taiteellisen johtajan Cecilia Alemanin kokoaman kavalkadin lähtökohtana on ollut englantilaissyntyisen surrealistin Leonora Carringtonin (1917–2011) lastenkirja The Milk of Dreams (Unien maito), jossa esiintyy ison elefantin ohella ihmisten ja eläinten ominaisuuksia yhdistäviä hybridiolentoja.

Näyttely valmistui pandemian keskellä, mutta Alemani ei juuri muistele menneitä. Hän katsoo tulevaisuuteen ja pyrkii valamaan toivoa.

750-sivuisen näyttelyluettelon esipuheessa hän pohtii näyttelynsä roolia monin tavoin vaikeassa ajassa ja löytää yksinkertaisen vastauksen. Se kokoaa yhteen kaiken, mitä vailla me olemme olleet: vapauden matkustaa sekä vapauden kohdata ihmisiä eri puolilta maailmaa ja viettää aikaa yhdessä. Ihanteellisesti tämä konkretisoituu taideteosten ja katsojien vuoropuhelussa.

Näyttely oli jo valmis, kun Venäjä helmikuussa hyökkäsi Ukrainaan, mutta sotaa ei ole unohdettu. Alemani on ripustanut Ukrainan kansallistaiteilijan Maria Primatšenkon (1908–1997) maalauksen Variksenpelätin (1967) lähelle Elefanttia ja paikkaan, jossa jokainen näyttelyvieras joutuu sen kohtaamaan. Poliittinen kannanotto voi olla myös hienovarainen.

Ukrainan kansallistaiteilijan Maria Primatšenkon (1908–1997) maalaus Variksenpelätin on vuodelta 1967.

Vaikka Unien maito on runsas, värikäs ja jopa yllättävän valoisa näyttely, Alemani ei ole kiertänyt tämän ajan suuria kysymyksiä, joita pohtivat niin tieteen kuin taiteen tekijät. Keskeisimpiin kuuluu ihmisen vastuu ympäristöstä ja toisista ihmisistä sekä eläimistä, kasveista ja muista elämänmuodoista.

Toisaalta Alemani muistaa myös, miten teknologian kehitys on muokannut käsityksiämme maailmasta ja omasta ihmisyydestämme. Mitä on elämä ja mitä on elämä ilman ihmistä, hän kysyy. Yksi osuus näyttelystä esittelee kyborgeja, ihmisten ja koneiden hybridejä.

Yhdysvaltalaisen Simone Leigh’n pronssiveistos Brick House on yksi Venetsian 59:nnen biennaalin suurimpia teoksia.

Alemani puhuu luettelossa myös näyttelyn kokoamisesta, siitä miten pandemian myötä lentomatkat loppuivat ja taiteen ja taiteilijoiden elävät kohtaamiset vaihtuivat kirjojen selailuun ja keskusteluihin tietokoneen ruudulla.

Vaikka tämä oli epätavallista, biennaalin siirtyminen vuodella eteenpäin saattoi olla hänen työlleen myös eduksi. Kun muistelen viime vuosien joko uuvuttavan raskaita tai kevyellä kädellä koottuja biennaalinäyttelyitä, Unien maito tuntuu paitsi huolellisesti toteutetulta myös merkittävältä. Saattaa hyvin olla, että se puhuttaa meitä pitkään.

Näyttelyyn osallistuu 213 taiteilijaa 58 eri maasta tai alueelta. 180 heistä on esillä biennaalissa ensimmäistä kertaa ja uusia tuttavuuksia myös kansainvälistä nykytaidetta ammatikseen seuraaville. Poikkeuksellista on myös se, että noin 80 prosenttia taiteilijoista on naisia. Yksittäisiä taideteoksia, -esineitä ja dokumentteja esillä on noin tuhat.

Suomeen saakka Alemanin internet-retket eivät näytä yltäneen, mutta muuten pohjoiset leveyspiirit ovat edustettuina. Näyttelyyn osallistuvat muun muassa Saamenmaalla työskentelevä Britta Marakatt-Labba (s. 1951), ruotsalaiset Ulla Wiggen (s. 1942) ja Charlotte Johannesson (s. 1943) sekä virolainen kuvanveistäjä Anu Põder (1947–2013). Kunniamaininnalla palkittu inuiittitaiteilija Shuvinai Ashoona (s. 1961) asuu Nunavutissa ja tekee suuria värikynäpiirustuksia elämästä Pohjois-Kanadassa.

Venetsian biennaalien päänäyttelyt ovat yleensä keskittyneet ajankohtaisen ja käytännössä lähinnä länsimaisen nykytaiteen esittelyyn. Alemanin näyttely eroaa edeltäjistään sekä historiallisessa syvyydessään että monipaikallisuudessaan. Se rinnastaa toisiinsa eri aikoina ja eri paikoissa työskennelleitä taiteilijoita.

Varhaisimmat teokset ovat 1800-luvun puolivälistä ja uusimmat tältä keväältä. Näyttely myös kirjoittaa taidehistoriaa uusiksi nostamalla esiin varhaisia ja lähes unohtuneita naistaiteilijoita ja osoittamalla heidän yhteyksiään oman aikamme taiteilijoihin.

Ilmakuva Venetsiasta huhtikuun 19. päivänä, Venetsian biennaalin avajaisviikolla. Etualalla ranskalais-sveitsiläisen Guillaume Legrosin eli Saypen kelluva, maatuva ympäristötaideteos. Beyond Walls -projektiin kuuluva teos liikuskelee Venetsian vesillä biennaalin aikana.

Fyysisesti Unien maito jakautuu kahteen osaan, joista Fritschin Elefantin esittelevä osa on esillä Giardinissa, biennaalipuiston pääpaviljongissa, ja toinen Venetsian vanhassa köysitehtaassa Corderiessa Arsenalessa. Koko runsaudensarvea ei siis tarvitse tyhjentää kerralla.

Katarina Fritschin Elefantin tummanvihreä, keinotekoinen väri tekee siitä epätodellisen.

Katsojan osaa helpottaa myös se, että Alemani on jakanut näyttelynsä viiteen temaattiseen kokonaisuuteen, jotka muodostavat ikään kuin näyttelyitä näyttelyn sisään. Lisäksi jokaiseen teemaan liittyy historiallisia teoksia, valokuvia ja dokumentteja sisältävä kabinetti, joka avaa, taustoittaa ja syventää niiden ympärille koottujen nykytaiteen teosten merkityksiä. Ne muistuttavat, että taide ei synny tyhjästä. Uusilla ideoilla on usein pitkät juuret.

Yksi teemoista on Technologies of Enchantment (Lumouksen teknologiat). Otsikon takaa paljastuu joukko 1960-luvun italialaisia op-taiteen ja kineettisen ilmaisun edustajia, joista useimmat olivat naisia. Ehkä tunnetuin heistä oli kreikkalaissyntyinen Laura Grisi (1939–2017).

Teknokabinetin taiteilijoita ovat myös op-taiteen pioneeriksi nostettu ukrainalaissyntyinen Sonia Delaunay (1885–1979) ja unkarilainen Vera Molnar (s. 1924), joka teki tietokonetaidetta jo 1970-luvulla. Heidän kaikkien visuaaliset kokeilut ennakoivat 2000-luvun digitaalista maalaustaidetta, jota näyttelyssä edustaa esimerkiksi yhdysvaltalainen Jacqueline Humphries (s. 1960).

The Witch’s Cradle (Noidan kehto) on historiallisista kabineteista laajin ja kätkee sisäänsä yli 30 naissurrealistin ja -futuristin maalauksia, piirustuksia, valokuvia ja kirjallisia dokumentteja. Taiteilijoiden joukossa ovat Leonora Carringtonin ohella Suomessakin esitellyt Carol Rama (1918–2015) ja Meret Oppenheim (1913–1985). Veikkaan kuitenkin, että harva on kuullut intialaissyntyisestä Ithell Colquhounista (1906–1988), joka muutti 1930-luvulla Englantiin ja sai merkillisiin teoksiinsa vaikutteita freudilaisesta symboliikasta.

Surrealistien kabinettiin kiteytyy yksi koko näyttelyn ominaispiirteistä: ainutlaatuisen sisältönsä ja laajuutensa ansiosta Noidan kehto kävisi sellaisenaan laadukkaasta museonäyttelystä. Vielä järeämpi kokonaisuus syntyisi, jos sen yhteyteen liitettäisiin Corps Orbite, pienempi kabinetti, johon on koottu esimerkkejä automatismista, konkreettisesta runoudesta ja varhaisten naistaiteilijoiden kiinnostuksesta okkultismiin ja spiritismiin.

Jos historiallisia kabinettinäyttelyitä ympäröivän nykytaiteen yrittäisi tiivistää pariin sanaan, ne voisivat olla mielikuvitus ja muodonmuutos. Unien maito on yhtä surrealismin ja mielikuvituksen juhlaa ja esittelee lähes ylitsevuotavan määrän mitä merkillisimpiä hybridejä, muun muassa ihmisen ja eläimen, ihmisen ja esineen sekä ihmisen ja koneen sekamuotoja.

Meksikolaisen Felipe Baezan teos Wayward (2021) kiinnosti yleisöä.

Joskus metamorfoosi näyttää juuri olevan meneillään, esimerkkinä meksikolaisen Felipe Baezan (s. 1987) unenomaiset kollaasit, joiden värikkäät hahmot ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi kasveja.

Argentiinalaisen Gabriel Chailen pulleat punasaviset hahmot kuvaavat taiteilijan mukaan hänen perheenjäseniään. Vasemmalla Duran, oikealla Pedro Chaile.

Entä argentiinalaisen Gabriel Chailen (s. 1985) pulleat punasaviveistokset? Eivätkö ne ole kuin esikolumbiaanisten intiaanikulttuurien vesikannuja tai kukkopillejä, jotka ovat kasvaneet monumentaalisiin mittoihin ja saaneet samalla hyvin inhimillisiä piirteitä? Taiteilijan itsensä mukaan teosryhmä kuvaa hänen perhettään.

Mihin olentojen kategoriaan lukeutuvat intialaisen Mrinalini Mukherjeen (1949–2015) kasvivärjätystä hamppuköydestä valmistamat pehmeät veistokset? Teosten rikkaasti poimuuntuneet orgaaniset muodot tuovat mieleeni ainakin hindutemppelien eroottiset, toisiinsa kietoutuneet jumalhahmot.

Intialaisen Mrinalini Mukherjeen pehmeiden veistosten materiaali on kasvivärjättyä hamppuköyttä.

Ehdottomiin suosikkeihini kuuluu Cecilia Vicuña (s. 1948), Chilestä New Yorkiin 1970-luvulla muuttanut herkkä ja runollinen surrealisti. Vicuñan maalausten voi nähdä heijastavan Etelä-Amerikan rikasta kulttuurista perinnettä, jossa roomalaiskatolisuuden vaikutus sekoittuu maanosan alkuperäiskansojen ja eri puolilta saapuneiden siirtolaisten mytologisiin kuvastoihin.

Chileläinen Cecilia Vicuña on palkittu Kultaisella leijonalla elämäntyöstään. Biennaalissa häneltä nähdään maalausten lisäksi paikkasidonnainen installaatio. Öljymaalaus Llaverito (Blue) on vuodelta 2019.

Elämäntyöstään Kultaisella leijonalla palkitulta Vicuñalta nähdään maalausten ohella paikkasidonnainen installaatio, jonka materiaalit, kuten narunpätkät ja roskat, hän on kerännyt Venetsian kaduilta. Teos on kaunis ja hiljainen protesti luonnonvarojen hyväksikäyttöä vastaan.

Venetsian 59. biennaali jatkuu 27. marraskuuta asti.

Venetsian biennaalissa on myös kymmeniä kansallisia paviljonkeja –  Aloita näistä neljästä

Venetsian biennaaliin kuuluu Cecilia Alemanin kokoaman päänäyttelyn lisäksi 82 kansallista paviljonkia ja erilaisia oheisnäyttelyitä, joita on 30. Niistä suurin osa esittelee yksittäisten taiteilijoiden teoksia tai projekteja.

Suomi esiintyy Alvar Aallon (1898– 1976) suunnittelemassa näyttelypaviljongissa biennaalipuistossa, taiteilijana Pilvi Takala.

Biennaalivieraita Suomen paviljongin edustalla lehdistöpäivänä 20. huhtikuuta.

Lue lisää: Pilvi Takala soluttautui vartiointiliike Securitakseen ja pääsi näkemään paikan, jossa vartijoiden traumat purkautuvat

Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteispohjoismainen paviljonki on tänä vuonna nimetty Saamenmaan paviljongiksi. Runsaasti myönteistä huomiota herättäneen näyttelyn taiteilijat ovat Máret Ánne Sara, Anders Sunna ja Pauliina Feodoroff.

Jokainen löytää näyttelyiden runsaudesta omat suosikkinsa. Tässä neljä paviljonkia, joista kierros kannattaa aloittaa.

Afrikkalaisuus on vahvana vaikutteena Simone Leigh’n biennaaliteoksissa Yhdysvaltain paviljongissa. Kävijät näkevät ensimmäisenä olkikaton ja kuusimetrisen ikiaikaisen äitihahmon, hedelmällisyyden jumalattaren.

Simone Leigh pystytti hedelmällisyyden jumalattaren Yhdysvaltojen paviljongin eteen

Näin se tehdään! Simone Leigh (s. 1967) on peittänyt Yhdysvaltojen paviljongin afrikkalaisella kansanarkkitehtuurilla, puupylväillä ja olkikatolla, ja pystyttänyt sen eteen kuusi metriä korkean rituaalisen äitihahmon, ikiaikaisen hedelmällisyyden jumalattaren. Leigh’n näyttely on kuvanveiston juhlaa. Hänen teoksissaan yhdistyvät Egyptin taide, afrikkalaiset veistokset, surrealismi sekä mustan Amerikan vahvat kulttuuriset juonteet.

Maria Eichhorn on päätynyt paljastamaan lattian alla olevia rakenteita Saksan paviljongissa, joka on säilyttänyt tyyliltään kansallissosialistisen ulkoasun vuodesta 1938 saakka.

Maria Eichhorn käsitteli Saksan paviljonkia kovalla kädellä

Maria Eichhorn (s. 1962) on käsitellyt Saksan paviljonkia kovalla kädellä, poistanut tiiliseiniä peittävää laastia ja paljastanut lattian alla olevia rakenteita. Eichhornin teos kertoo vallasta ja arkkitehtuurista. Rakennus oli alun perin Baijerin paviljonki, nykyistä pienempi ja elegantimpi. Vuonna 1912 se laajennettiin Saksan paviljongiksi, ja vuonna 1938 se sai kokonaan uuden, tyyliltään kansallissosialistisen ulkoasun, joka on pääpiirteissään säilynyt tähän saakka.

Belgian paviljongissa voi katsoa Francis Alÿsin videofilmejä, joilla leikitään.

Francis Alÿs nostaa leikin keskiöön Belgian paviljongissa

Francis Alÿs (s. 1959) on pitkään dokumentoinut lasten leikkejä matkoillaan eri puolilla maailmaa ja koonnut keräämistään lyhyistä videofilmeistä onnellisen labyrintin. Leikkiminen on jotakin, jonka me osaamme vaistonvaraisesti, yhtä luonnollista kuin syöminen ja juominen. Ihmisten käyttäytymisestä kiinnostunut Alÿs on kuvannut katuleikkejä myös siksi, että niitä häviää. Urbanisaatio, sosiaalinen media ja digitaaliset pelit ovat tehneet monista leikeistä uhanalaisia.

Ignasi Aballí loi Espanjan paviljonkiin istallaation, jossa on myös huumoria.

Ignasi Aballí loi labyrintin Espanjan paviljongin sisälle

Ignasi Aballín (s. 1958) installaatiossa on vastustamatonta huumoria. Kun hän tutki biennaalipuiston karttaa hän huomasi, että Espanjan paviljonki on vinossa suhteessa sen vieressä oleviin paviljonkeihin ja edelleen Venetsian kaupunkiin. Hän otti tehtäväkseen oikaista virhe ja kääntää paviljonkia tarvittavat 10 astetta. Tämä tapahtui rakentamalla paviljongin sisään toinen identtinen paviljonki. Näin syntynyt labyrintti on kiehtovampi koettuna kuin kerrottuna.

Biennaalikävijöitä Puolan paviljongin edessä tapahtuman lehdistöpäivänä 20. huhtikuuta.

Puolan-romani Malgorzata Mirga-Tas esittäytyy Puolan paviljongissa suurikokoisilla tekstiiliteoksilla.

Yunchul Kimin teos Gyre Korean pavijongissa koostuu sadoista digitalisista näytöistä.

Venäjän paviljonki Venetsiassa on suljettu. Venäläistaiteilijat ja näyttelyn liettualainen kuraattori kieltäytyivät edustamasta Venäjää maan hyökättyä Ukrainaan helmikuussa.

Pohjoismaiden paviljonki on omistettu tänä vuonna saamelaistaiteilijoille. Kuvassa Anders Sunnan teoksia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat