”En havaitse pienintäkään merkkiä niistä muutoksista, joita ihmis­kunnan pitäisi tehdä pelastuakseen”, sanoo Heikki Kännö, jonka maailmassa ihminen pyrkii jumalaksi

Heikki Kännön tutkimusretket ovat tuottaneet neljä painavaa romaania kuudessa vuodessa.

Turkulainen Heikki Kännö valmistui alkujaan kuvataiteilijaksi mutta haaveili kirjoittamisesta jo pikkupoikana.

7.5. 2:00 | Päivitetty 7.5. 6:59

Alkujaan Heikki Kännö, 53, opiskeli taidemaalariksi. Hän on työskennellyt taiteilijana ja graafisena suunnittelijana. Nyt hän on julkaissut kuudessa vuodessa peräti 2 500 sivua painavaa proosaa.

Miten moinen on mahdollista?

”Oikeasti kysymys on huomattavasti pidemmästä ajanjaksosta”, Turussa asuva kirjailija selittää. ”Rupesin suunnittelemaan Sömnö-romaania jo vuonna 2007. Olen kirjoittanut kaikkia neljää teostani pitkälti yhtä aikaa.”

Siten kuuden vuoden sijasta voidaan puhua kymmenen vuoden jaksosta.

”Joten ei se niin mahdoton urakka ole.”

Täytetty se ainakin nyt on.

Tosiaan: toisena ilmestynyt Sömnö oli tekijällä ensimmäisenä mielessä. Esikoisromaaniaan Mehiläistie hän luonnehtii ”eräänlaiseksi kenraaliharjoitukseksi”.

Nyt ilmestynyttä neljättä romaaniaan Ihmishämärä hän pitää pääteoksenaan. Tässä vaiheessa.

Uutuuden tarina kupli mielessä jo varhain.

”Kun olen elänyt aika pitkään kirjojeni maailmassa, niin – tottakai – Ihmishämärä liitti ne yhteen. Uutuus kertoo lukijoille minun näkemykseni siitä, mikä teosteni kokonaisjuoni on.”

Kännö paljastaa, että alun perin Ihmishämärä oli osa Sömnötä.

”Jo siihen kirjoitin 80-sivuisen version Ihmishämärän tarinasta, mutta se leikkautui pois, ja jo siinä vaiheessa päätin, että siitä tulee itsenäinen romaani.”

Kännö on julkaissut kuudessa vuodessa 2 500 sivua proosaa.

Ikävän ajankohtaisesti Ihmishämärässä ollaan hävityksen äärellä. Ainoa toivo paremmasta huomisesta lepää epämääräisen tekoälyprojektin varassa.

Kännö kertoo olevansa hyvin pessimistinen koko ihmiskunnan suhteen:

”En havaitse pienintäkään merkkiä niistä valtavista muutoksista, joita ihmiskunnan pitäisi tehdä pelastuakseen. Mehän ainoastaan siirtelemme palikoita voidaksemme pysyttäytyä vanhassa."

Kuten Wagnerilla myös Kännöllä tuho tapahtuu, ja jotain uutta astuu tilalle.

”Mutta se uusi ei suinkaan tule ihmisestä vaan jostain jumalmaailmasta. Tekoälyjuttu Ihmishämärässä ei loppujen lopuksi ole tekoäly vaan yksi wagneriaanisista jumalista.”

Kännön katsannossa ihminen pyrkii koko ajan jumalaksi.

”Kaikki jumalille muinoin annetut ominaisuudet ovat sellaisia, joita ihminen on luonut itselleen aikojen kuluessa teknologian avulla. Kuten Wagnerin oopperassa kehitys vie jumalat tuhoon, ihminenkin vastaavine ominaisuuksineen on syöksymässä samaan reikään.”

Debytoidessaan kirjailijana Kännö ei ollut enää ihan nuori poika.

Piirustuskoulun opinnoista huolimatta kuvataide ei koskaan luonnistunut hänelle sellaiseksi päätyön muodoksi, josta hän olisi itse löytänyt itsensä.

”Se, että pystyin yhdistämään kuvataidetta kirjoihini, oli ratkaiseva askel sille, että käsikirjoituksistani rupesi tulemaan vähitellen julkaisukelpoisia.”

Taiteen maailmasta keskeinen etenkin Mehiläistiessä oli saksalainen Joseph Beuys (1921–1986), ja vahvasti esillä hän myös uutuudessa.

Voi sanoa, että Kännö löysi läheiseksi kokemastaan kuvataiteesta otollista maastoa kirjoittamiselleen.

”Kirjallisuus on ollut minulle ihan pikkupojasta lähtien kaikkein tärkein taidemuoto”, hän luonnehtii.

Kirjoittamaan hänet ajaa kova halu sivistyä.

Se merkitsee tarttumista aiheisiin, joista hän tietää liian vähän. Joten on pakko ottaa selvää.

Niinpä hänen teoksiaan voi hyvin nimittää kirjailijan tutkimusmatkoiksi.

Yksi matka alkoi juuri Beuysista – ja johti muun muassa esoteriaan, magiaan sekä shamanismiin.

”Olen hyvin skeptinen ihminen, enkä missään tapauksessa innostunut kyseisistä rajatiedon alueista muuten kuin nimenomaan niihin tai niiden harjoittajiin liittyvien tosiasioiden ja faktojen kautta”, Kännö tarkentaa.

”Toki minun tapani on kirjoittaa niistä niin kuin ne olisivat totta. Se on minusta parempi lähestymistapa kuin se, että kieltää automaattisesti kaiken, mikä ruokkii mielikuvitusta.”

Kännön uusi romaani on dystopia, jonka yksi miljöö on karu, lehdetön metsä. Kirjailija kuvattiin samankaltaisessa metsässä Turussa.

Ihmishämärä laittaa rohkeasti uusiksi Richard Wagnerin neljästä oopperasta koostuvaa Nibelungin sormusta.

”Osittainhan minä vain palautan tarinaa takaisin Wagnerin käyttämiin lähteisiin”, Kännö toppuuttelee väitettä rohkeudesta.

Hän on pyörittänyt aihetta päässään vähintään 15 vuotta ja aina vain paremmin tajunnut, että hänen lukijaansa voi kiinnostaa ainoastaan se, mikä on juuri hänen näkemyksensä ja mielikuvituksensa muinais­skandinaavisista kansantarinoista.

”Kun Wagner aikoinaan keksi oman kokonaisuutensa kyseisistä lähteistä, niin miksi minäkin en voisi keksiä – ja käyttää vielä hänen Ringiäänkin hyväkseni.”

Vieläkö kymmenen vuoden ajatuskuormasta lohkeaa lisää kirjoja?

”Kaikki kirjani ovat johdattaneet seuraavaan tarinaan. Onneksi ovat. Siis kirjoittajan onneksi, ei välttämättä lukijan.”

Neljän romaanin aikana Kännö kokee luoneensa oma loogisen maailmansa, johon kaikki hänen kirjansa sijoittuvat.

”Tuntuisi aika vaikealta hylätä se maailma ja hypätä johonkin täysin uuteen.”

Joten kyllä, seuraavissakin romaaneissa mennään samoissa huikaisevissa todellisuuksissa. Mutta juonikuviot muuttuvat.

Heikki Kännö

  • Syntynyt 1968.

  • Valmistunut taidemaalariksi Turun piirustuskoulusta. Työskennellyt muun muassa vapaana taiteilijana ja graafisena suunnittelijana.

  • Esikoisromaani Mehiläistie (2017) oli Helsingin Sanomien palkinnon finalisti. Voit lukea arvion täältä.

  • Toinen, mittava romaani Sömnö (2018) voitti Runeberg-palkinnon.

  • Myös kolmas romaani Runoilija (2020) oli yli 500-sivuinen järkäle järkäle.

  • Kaikki Kännön teokset on kustantanut turkulainen Sammakko. ”Se on tarjonnut minulle tärkeimmän työkalun, hyvin intensiivisen kustannustoimituksen”, kirjailija kiittää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat