Miksi niin moni haluaa palata musiikin kuuntelussa menneiden aikojen teknologiaan? Nämä kolme asiaa vinyyli­levyissä houkuttavat

Kuluttajat herättivät henkiin vuosikymmeniä vanhan ja jo kertaalleen hylätyn formaatin. Pitkään jatkunut vinyyli-innostus tarkoittaa musiikkimyynnissä silti vain muutaman prosentin osuutta, kirjoittaa Ilkka Mattila.

Vinyylin paluuta on seurattu ja ihmetelty viime vuosien ajan, mutta yksimielisyyttä sen syistä ei ole.

23.4. 2:00 | Päivitetty 23.4. 10:12

Nykyaikaisessa maailmassa uskotaan vakaasti tekniseen edistykseen. Ihmiset ovat halunneet maksaa uudesta tekniikasta milloin mistäkin syystä. Yleensä se on entistä tekniikkaa tehokkaampaa, helppokäyttöisempää ja joskus myös hienomman näköistä.

Ja kun kaikki muutkin ovat siirtyneet uuteen tekniikkaan.

Jos kuluttajat tyytyisivät vanhoihin teknisiin sovelluksiin, niin puhuisimme edelleen lankapuhelimiin, naputtaisimme toimistossa kirjoituskoneella tekstiä paperille, lähettäisimme kirjeitä ja postikortteja ja ympäröisimme painetun sanomalehden tv-ohjelmasivulta illan suosikkiohjelmat, jotka katsoisimme 40 kiloa painavasta kuvaputkitelevisiosta, jossa on jalopuujäljitelmällä päällystetty kotelo.

Näin toimivien joukko on kadonnut lähes kokonaan.

Siksi on poikkeuksellista, että jo usean vuoden ajan yhä useammat ovat halunneet palata menneiden aikojen teknologiaan musiikin kuuntelussa ja hankkineet levysoittimen ja vinyylilevyjä.

Äänen analoginen tallentaminen kaiverretulle uralle keksittiin 1870-luvulla ja nykyisin myytävä PVC-muovista puristettu äänilevy 1940-luvun lopussa. 1980-luvun lopulla vinyylistä luovuttiin, koska kuluttajat olivat ensin löytäneet walkmanit, eli pienet mukana kannettavat c-kasettisoittimet, ja sen perään cd-levyt, joiden äänenlaatu oli varsinkin c-kasettiin verrattuna ylivoimainen.

Vinyylin paluuta on seurattu ja ihmetelty viime vuosien ajan, mutta yksimielisyyttä sen syistä ei ole.

Musiikkitoimittaja, We Jazz -levymerkin ja samannimisen festivaalin taiteellinen johtaja ja vinyylilevyharrastaja Matti Nives kirjoitti aiheesta viime vuoden lopulla Finnish Music Quarterly -julkaisussa ja kyseenalaisti yleisen uskomuksen, jonka mukaan vinyylilevyjä ostettaisiin nostalgiasyistä.

Nives muistuttaa, että useimmat uudet vinyylin ostajat ovat kasvaneet aikana, jolloin musiikkia kuunneltiin cd-levyiltä, eikä heillä ole lapsuudesta kokemuksia levysoittimista ja lp-levyistä.

Kovin paljon parempi ei ole teoria siitä, että vinyylilevyn äänenlaatu olisi absoluuttisesti parempi kuin muissa tallennusmuodoissa. Tai onhan se, jos vertailukohdaksi ottaa vaatimattomimmat pakatut digitaaliset äänitiedostot tai jo mainitun c-kasetin.

Varmaa on, että vinyylilevyltä kuunneltuna musiikki kuulostaa erilaiselta kuin cd:ltä tai cd-laatuisesta suoratoistosta, ja joitakin vinyylin sointi miellyttää enemmän.

Kolmas ja ehkä kiistattomampi syy löytyy vinyylilevystä esineenä. Se on pakattu kansiin, joiden visuaalinen ilme liittyy tavalla tai toisella musiikkiin ja tarjoaa parhaimmillaan ylimääräisen elämyksen. 12-tuumainen levy on myös iso, helposti vaurioituva ja tallennuskapasiteetiltaan rajallinen ja siksi nykyisen tehokkuusajattelun vastainen ja mielenkiintoinen.

Kaikki tämä yhdessä on tehnyt vinyylilevystä äänitemarkkinoiden premium-tuotteen. Se on vaihtoehtoinen tapa hankkia musiikkia kuultavaksi. Kun suoratoistopalveluiden valikoimaan tulee päivittäin kymmeniä tuhansia kappaleita, vinyylilevyvalikoima on paljon suppeampi. Vinyylilevyn ostaminen on kohdistettu ja harkittu hankinta, vastakohta vuolaana kymenä Spotifystä virtaavalle musiikkimassalle.

Kaikkien muiden premium-tuotteiden tavoin vinyylilevy on massatuotetta kalliimpi. Uusi vinyylialbumi maksaa useimmiten 30–40 euroa. Samalla rahalla voi saada kaksi kuukautta korkearesoluutiosta hr-audio-suoratoistoa tai jopa neljä kuukautta cd-tasoista.

Alkuvuodesta kerrottiin, kuinka vinyylilevyjen myynti oli jatkanut kasvuaan viime vuonna, ja kaiken lisäksi myös cd-levyjen suosio oli kääntynyt lievään nousuun. Tästä huolimatta koko maailman musiikkimyynnistä vain viisi prosenttia oli fyysisten äänitteiden myyntiä. Suomessa osuus oli kymmenen prosenttia, ja vähän yli puolet tästä on vinyylilevyjä.

Kasvuun kuitenkin uskotaan. Siitä todisteena on hiljattain julkaistu tieto kahden hollantilaisen ääniteyhtiön fuusiosta.

Euroopan suurimpiin äänilevytukkureihin kuuluva Bertus ja vinyylilevyprässäämö Record Industry ovat yhdistyneet, ja uuden toimijan päämääränä on myynnin kasvattamisen lisäksi avata vinyylimarkkinoiden pahinta pullonkaulaa eli itse levyjen valmistusta.

Music Business Worldwiden uutisen mukaan fuusioitunut yhtiö aikoo kaksinkertaistaa tuotantomääränsä 33 uudella levynprässäyskoneella, jolloin vuodessa pystytään valmistamaan markkinoille 25 miljoonaa vinyylilevyä.

Mittakaavaa voi hahmottaa sillä, että Yhdysvalloissa myytiin viime vuonna vähän yli 41 miljoonaa uutta vinyylialbumia. Suomessa äänitealan kattojärjestön Ifpi Finlandin keräämien tietojen mukaan vinyylilevyjä myytiin viime vuonna vähän runsaat 167 000, mutta mukana eivät ole Ifpiin kuulumattomien yritysten myyntimäärät.

Vinyylilevyjen tuotanto on ollut pitkään hidasta, koska useimmat vanhat levytehtaat lakkautettiin 1990-luvulla, ja uusien perustaminen ja prässäyskoneiden hankkiminen on vienyt aikaa.

Ruuhkien takia uuden levyjulkaisun saaminen myyntiin voi kestää pahimmillaan jopa vuoden.

Suomessakin levyjen prässääminen jatkuu 27 vuoden tauon jälkeen tänä vuonna, kun viime vuonna perustettu Helsingin Levypuristamo saa tuotantonsa käynnistettyä.

Vinyyli-innostuksessa ei ole kuitenkaan kyse siitä, että kuluttajat siirtyisivät kuuntelemaan uutta musiikkia yksinomaan vinyylilevyiltä. Hyvin tavallista on, että uuteen musiikkiin tutustutaan ensin suoratoistossa, ja jos se miellyttää, ja jos tarjolla on myös vinyylilevy, tehdään ostopäätös.

Uusien julkaisujen kyljessä elää myös käytettyjen vinyylilevyjen kauppa. Monille vinyyliharrastajille vanhojen levyjen etsintä on jopa uusien ostamista mielenkiintoisempaa.

Käytettyjen äänilevyjen myynnistä ei ole olemasta mitään tilastoja, ja kokeneelle levykauppiaallekin pelkkä arviointi on hankalaa.

”Se saattaisi olla satatuhatta levyä vuodessa”, Levykauppa Äxän toimitusjohtaja Jyri Lipponen sanoo varovasti. ”Tai ehkä paremminkin jotain 50 000:n ja 100 000:n välissä.”

Lipposen mukaan käytettyjen vinyylien myynti on keskittynyt Suomessa suuriin kaupunkeihin. Mitään keskitettyä organisaatiota levydivareilla ei ole, ja siksi myyntimääriä on mahdotonta löytää. Kotimaisen kaupankäynnin lisäksi käytettyjen markkinoita kasvattaa ulkomailta Discogsin, Ebayn ja muiden kauppapaikkojen kautta hankitut levyt.

Ja jotta vinyylivimman todellisen koon hahmottaminen olisi vieläkin hankalampaa, niin Lipponen muistuttaa, että Ifpin jäsenyhtiöiden kautta myytyjen 167 000 levyn lisäksi suomalaiset ovat ostaneet itsenäisiltä toimijoilta ja ulkomaisista verkkokaupoista paljon levyjä.

”Vaikea sanoa sitten onko niitä 50 000 vai 100 000.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat