Mahtisukujen vesat Olly ja Uno Donner liihottivat pitkin Eurooppaa loistohotelleissa ja kylpylöissä – Ylellisen elämän taustalta paljastuu lapsettomuutta ja monia sairauksia

Kirjailija Olly Donner eli 1900-luvun alkukymmeninä etuoikeutettua elämää ja lepatti pitkin Eurooppaa loistohotelleissa ja kylpylöissä Uno-puolisonsa kanssa, vapaana suvun velvoitteista. Tuore tietokirja näyttää myös surut yltäkylläisen elämän taustalla: lapsettomuuden ja sairaalloisuuden.

Kosmopoliittikirjailija Olga ”Olly” Donner (1881–1956) kirjoitti elämänsä aikana kymmeniä teoksia. Parhaiten niitä ymmärsivät antroposofisen maailmankatsomuksen jakavat lukijat.

10.5. 16:00

Tietokirja

Jasmine Westerlund: Olly Donnerin kiehtova elämä. WSOY. 279 s.

On kaksi helsinkiläistä mahtisukua: Sinebrychoffit ja Donnerit. On sivistystä, varakkuutta, rakkautta – ja on myös tiukat etiketit, vaatimukset, kremppoja toisensa perään.

Ja sitten ovat matkat! ”Kukaan ei ole sukua!” julistaa Olly Donner riemukkaasti päästessään vuonna 1901 kiduttavan pitkän talven jälkeen Helsingistä Tukholmaan ja sieltä eteenpäin Keski-Eurooppaan, tarkemmin Bad Kreuznachin kylpyläkaupunkiin Saksaan.

”Olly löytää taas maailmasta komiikkaa, hän katselee hauskoja kohtauksia laivalla ja hotellissa, nauttii siemenettömistä appelsiineista ja huvittuu siitä, että häntä ja Unoa palvellaan englanniksi”, kirjoittaa Jasmine Westerlund.

Kirjallisuuden tutkija, filosofian tohtori Westerlundin tietokirja Olly Donnerin kiehtova elämä on paitsi täynnä uutta tietoa kirjailija, kosmopoliitti Olly Donnerin ja hänen puolisonsa Uno Donnerin elämästä, myös nautittava lukukokemus.

Westerlundin elämänmakuinen teksti vie lukijan ihmettelemään varakkaan yläluokan elämäntyyliä Euroopassa 1900-luvun alkukymmeninä. Kontrasti sortovuosien ja sisällissodan ajoista toipuvaan Suomeen oli suuri.

Olly Donner ulkoiluttaa lintua Ruotsissa Beatebergin kartanon pihamaalla. –  Olly Donnerin kiehtova elämä -kirjan kuvitusta.

Kirja on lajityyppiä narrative non-fiction eli kerronnallista tietokirjallisuutta. Lukija voi luottaa siihen, että faktat ovat kunnossa, ja samalla hän saa nauttia tekstin kaunokirjallisista ulottuvuuksista.

Onneksi Westerlund pääsi muiden arkistojen ohella hyödyntämään Donnerien arkistoja Åbo Akademissa eikä hänen tarvinnut kirjoittaa ”jotain fiktiivistä” – toisin sanoen pahimmillaan hyvin rasittavaa biofiktiota – kuten jälkisanojen mukaan oli ensin harkinnassa.

Olga ”Olly” Donnerin – läheisille myös Kixie – elämässä on nimittäin todellakin riittämiin, mistä ammentaa. Hän syntyi Sinebrychoffin sukuun vuonna 1881. Äiti Anna Sinebrychoff (o.s. Nordenstam) oli senaattorin tytär ja ollut keisarinnan hovineitona Pietarissa ennen avioitumistaan rikkaan perijän Nicolas Sinebrychoffin kanssa. Ollyn isä kuoli jo vuonna 1896, jolloin ainut lapsi Olly oli 14-vuotias.

Äiti-Anna eli leskenä 50 vuotta, omistautui tänäkin päivänä lähellä Tapiolaa paikoillaan seisovan Karhusaaren huvilan ylläpitoon palveluskunnan avulla ja vaikutti vahvasti tyttärensä elämään. Westerlundin keskeistä materiaalia on äidin ja tyttären runsas kirjeenvaihto, ja erityisesti äidin tyttärelleen kirjoittamat kirjeet, joista ei neuvoja puutu.

Tärkeän lisän kuvaan tuovat myös kirjeet ”tantukselle” eli Tant-Matildalle, äidin hyvälle ystävälle Mathilda Sjögrenille. Hän oli teini-ikäisen Ollyn tunteiden varaventtiili.

Pidän kovasti tavasta, jolla Westerlund tuo oman tutkijantyönsä ja omat mielipiteensä esiin kirjassaan. Anna Sinebrychoffista hänen käsityksensä on aluksi sangen ankea, mutta arvio muuttuu positiivisemmaksi sitä mukaa, kun tutkimus etenee ja ihminen kirjeiden takaa tulee tutummaksi.

Ollyn touhuja Westerlund katselee empaattisin silmin: ei ole esimerkiksi helppoa tulla lähetetyksi yksin sisäoppilaitokseen Dresdeniin teininä — opiskelemaan vieraalla kielellä, englanniksi, läheisen isänsä juuri menettäneenä.

Olly sopeutuu kuitenkin, ja onneksi hänellä tuntuu olleen vahva oma tahto. Äidin kirjeohjaus tulee sitä paitsi tietysti viipeellä, ”säädyttömät” oopperat on jo nähty, ja muutenkin ulkomailla eletään valvonnan ulottumattomissa, toki pensionaatin johtajan silmän alla.

Vain 16-vuotiaana Olly Sinebrychoff kohtaa Uno Donnerin, ja he rakastuvat palavasti. Olly kokee muodonmuutoksen, hänestä tulee uusi persoona: Babygirl. Uno on Boys, Boie, Ollyn ukko. 57 vuoden ajaksi heistä tulee erottamattomat.

Nyt he lepäävät vierekkäin Dornachissa Sveitsissä, antroposofien hautausmaalla.

Euroopan lisäksi Donnerit matkailivat pariin otteeseen Egyptissä. Olly Donner kamelin selässä todennäköisesti vuonna 1903. –  Kirjan kuvitusta.

Olly Donner puhui ja kirjoitti äidinkielensä ruotsin lisäksi venäjän, saksan, englannin ja ranskan kielillä, hän loi kymmeniä romaaneja, satuja, näytelmiä ja runoteoksia; hän hoidatti vaivojaan lukemattomissa kylpylöissä aviomiehensä kanssa ja asui parhaissa hotelleissa; hän sai ainakin yhden keskenmenon ja kärsi lapsettomuudesta, jonka aiheutti luultavasti endometrioosi (syy voisi olla myös sukupuolitauti); hänellä oli mitä todennäköisimmin myös anoreksia.

Ruokahalua elvytettiin milloin missäkin loistokohteessa tuon ajan keinoin, ja huolestunut äiti seuraa etänä kirjeitse (ja välillä paikan päälle matkustaen) tyttärensä tilaa. ”Olisi erityisen tärkeää Kixielle pari kertaa päivässä saada lasi hyvää viiniä”, hän toivoo vuonna 1897, kun diagnoosina on bleksot, vähäverinen anemia.

Westerlund uskoo, että anoreksiakierre alkoi tuolloin. Sairastelu jatkuu ja sitä hoidetaan vuosien mittaan pensionaateissa ulkomailla.

Äidin viinitoive toteutuu sittemmin turhankin yltäkylläisesti: eräs lääkäri määrää kaikkiaan kuusi lasia Bordeauxia päivässä. Lisäksi tulee arsenikkia, kiniiniä, risiiniöljyä (!) ja loputtomasti ruokaa. Olly tuntee olevansa kuin syöttöhanhi.

Myöhemmin lääkearsenaaliin ilmestyy veronalia ja kokaiinia. Pehmeämpää hoitoa löytyy Arlesheimista, antroposofien menetelmistä.

Yläluokka tuntuu ylipäätään sairastelleen aika paljon, ja paras syy matkoihin onkin terveydenhoito. Ulkomailla hoidetaan katarria, kurkkua, hermoja, kihtiä, hampaita – Unon tulehtuneita hampaita matkustetaan esimerkiksi Ranskan Aix-les-Bainsin Splendide-hotellista hoidattamaan amerikkalaisella hammaslääkärillä, joka ottaa vastaan Lausannessa Sveitsissä.

Sosiaalisen elämän loputtomia vaatimuksia oli välillä helpotus väistää jonkin taudin varjolla, ja erityisen kätevä oli yleispätevä reumaattisuus.

Olly ja Uno Donner nuorena parina ajoittamattomassa valokuvaamopotretissa. – Kirjan kuvitusta.

Kirjailijana hyvin tuottelias Olly Donner on jäänyt suhteellisen tuntemattomaksi. Jos kustantamojen ovet eivät heti auenneet, raha tasoitti tietä. Olly Donner maksoi itse kirjojensa painatuskulut, vaikka ne julkaisi arvovaltainen Bonnier Tukholmassa. Osa kirjoista ilmestyi nimellä Jean Bray.

Westerlundin mukaan kirjat saivat suurta kiitosta esoteerisesti suuntautuneilta ystäviltä, mutta laajempaa menestystä ei tullut. Antroposofiaan perehtymättömien on vaikea ymmärtää useita teoksista, ja etenkin uran loppuvaiheessa vastaanottoa vaikeutti myös kirjojen pitkälle viety modernismi. Ymmärtäminen alkoi tehdä tiukkaa jopa Ulla Bjernelle (1890–1969), läheiselle kirjailijaystävälle.

Rudolf Steinerin kehittämä antroposofia, henkistä maailmankatsomusta korostava liike, yhdisti Olly ja Uno Donneria. He kuulivat todennäköisesti Steinerin ensimmäisen luennon Lontoossa vuonna 1913, ja matkustelivat intensiivisesti Sveitsin Dornachiin, Steinerin Goetheanum-keskukseen koko 1920-luvun.

Donnerin pariskunta tarkemmin ajoittamattomassa kuvassa, todennäköisesti 1910–20-luvulla.

Kirjasta käy myös ilmi, että Uno Donner rahoitti vuosikausia Tukholman antroposofien toimintaa maksamalla heidän käyttämänsä Rådmansgatanin huoneiston vuokran.

Donnerit omistivat Helsingissä Pohjoisrannassa asunnon, ymmärtääkseni sen saman, jossa sittemmin asui kirjailija Jörn Donner. Heillä oli koti myös Bulevardilla, nykyään Sinebrychoffin museona tunnetussa rakennuksessa. Näistä huolimatta pariskunta saattoi Helsingissä oleskellessaan majoittua hotelliin.

Tukholmassa he omistivat vuosia Beatebergin kartanon Rössä, Norrtäljessä. Ja vuonna 1928 he ostivat Lohjalta Kirkniemen (Gerknäs) kartanon, mikä sai heidät viihtymään Suomessa kaikki syksyt peräti vuoteen 1935 asti. Pariskunnasta kuoriutui suurtilalliset, ja Olly raportoi asiantuntevasti viljasta, karjasta ja tiluksista.

Uno osallistui Steinerin ensimmäiselle biodynaamisen viljelyn kurssille Koberwitzissa jo vuonna 1924. Oppeja hyödynnetään Kirkniemellä: ”koetetaan kaikin tavoin luoda tasapainoinen maatila, oma mikrokosmoksensa, josta löytyvät kaikki elementit ja jonka sisällä kaikki kiertää harmonisesti”, Westerlund kirjoittaa.

Antroposofisessa Snellman-korkeakoulussa opiskellut kirjailija selittää antroposofian pääperiaatteita kirjassa, ja hänelle ovat avautuneet myös alan seurojen arkistojen ovet Suomessa ja Järnassa. Monilta muilta tutkijoilta ne pysyvät kiinni.

Suuret hatut olivat Olly Donnerin pukeutumisen kulmakiviä.

Tila tuntuu kukoistavan, viljelyssä on tavanomaisten viljojen ja kasvien ohella muun muassa latva-artisokkaa ja parsaa. Ruusutarha on iso. Lemmikeiksi saapuvat kilpikonnat Efraim ja Sophie.

Kirkniemeen syntyy myös lasten kesäsiirtola, siellä esitetään näytelmiä ja toteutetaan sosiaalihygieniaa kansan valistamiseksi. Johtohahmona on Suomen ensimmäinen terveyssisar, Folkhälsanilla toimiva Rachel Edgren.

Kirkniemen lisäksi Donnerit omistavat läheisen Gustafsbergin huvilan. Sinne Olly Donner perustaa erityislasten hoitokodin, Suomen ensimmäisen antroposofista hoitopedagogiikkaa noudattavan kodin erityislapsille.

Hän ideoi ja mahdollistaa kodin, mutta käytännön työstä huolehtii kaksi lastensairaalassa kouluttautunutta hoitajaa. Gustafsbergin tarina jää kuitenkin lyhyeksi, ja Kirkniemestäkin Donnerit joutuvat luopumaan. Sota-aikana Ollyn äiti asettuu sinne, mutta kartanon rakennuksia pompotellaan taholta toiselle, Folkhälsanille ja sotilasjohdolle.

Samaan aikaan Olly ja Uno majailevat Tukholmassa, usein Grand Hôtelissa tai Saltsjöbadenin kylpylähotellissa, samassa jossa taiteilija Helene Schjerfbeck kuoli vuonna 1946.

Vuonna 1945 Kirkniemi myydään Gustaf Mannerheimille, missä on se lohtu, että kartano pysyy suvulla: Anna Sinebrychoff oli äitinsä puolelta Mannerheimin sukua.

Henkilöhakemistoa kaipasin. Muuten kirja on lajityyppinsä parhaimmistoa.

Westerlund jäljittää Olly Donnerin ”himmeää figuuria” kaupungista toiseen, tekee tutkimustyönsä näkyväksi ja piirtää kohteestaan niin näköisen kuvan kuin mahdollista, kaikkine ristiriitoineen ja mysteereineen.

Olly Donner

  • Suomenruotsalainen kirjailija, antroposofi, kosmopoliitti.

  • Syntyi Helsingissä vuonna 1881, kuoli Sveitsissä 1956.

  • Opiskeli Dresdenissä sisäoppilaitoksessa.

  • Avioitui Uno Donnerin (1872–1958) kanssa vuonna 1900.

  • Pariskunta lahjoitti varat Turussa sijaitsevan Donner-instituutin perustamiseen. Suvut eivät pitäneet ideasta.

  • Laaja kirjallinen tuotanto vuosina 1911–1953, mm. Mefistospel (1927), En kritikers anteckningar (nimellä Jean Bray, 1928), Sagonoveller (1942).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat