Lukemisen arvoisen kirjan tunnistaa siitä, että sen sivuilta löytyy totuuksia, joita ei ole pystynyt itselleen sanoittamaan: Vivian Gornickin muistelmateos on täynnä sapelinteräviä huomioita

Klassikkoasemaan nostetun muistelmateoksen jatko-osa elää ja hengittää New Yorkia.

Vivian Gornickin Erikoisen naisen kaupunki on sisarteos ja jatkoa viime vuonna suomennetulle muistelmateokselle Toisissamme kiinni.

5.5. 10:28

Muistelmat

Vivian Gornick: Erikoisen naisen kaupunki (The Odd Woman and the City). Suom. Arto Schroderus. Gummerus. 165 s.

Yhdysvaltalaisen esseistin ja kriitikon Vivian Gornickin (s. 1935) Erikoisen naisen kaupunki on sisarteos ja jatkoa valtavan suositulle ja viime vuonna suomennetulle muistelmateokselle Toisissamme kiinni. Kun ensimmäinen muistelmateos kertoi äidin ja tyttären suhteesta, kolmekymmentä vuotta myöhemmin julkaistun muistelman keskiössä on New York ja koko sen kerrostunut myyttisyys ja haiseva roskainen todellisuus.

Muistelmaromaanissa hengeltään modernistinen flaneeraajahahmo imee itseensä urbaania kokemusta, katujen värikästä elämää ja sattumanvaraisia kohtaamisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Mutta tuo hahmo ei ole modernistisesti itseensä käpertynyt vaan elää kollektiivisessa sykkeessä:

”Useimmat ihmiset ovat New Yorkissa, koska he tarvitsevat todisteita – suuret määrät todisteita – ihmisten ilmaisuvoimasta, eivätkä he tarvitse sitä silloin tällöin vaan joka päivä.”

Kaupunki antaa teoksen puhujalle, kuusikymppiselle Gornickille, kaikupohjan olla erikoinen nainen. Teos lainaa nimeään George Gissingin The Odd Women -teokselta, jonka päähenkilön feministiseen kiihkoon minäkertoja samastuu.

Suhteellisen pienessä sivumäärässä käsitellään kuitenkin paljon muutakin: ystävyyttä, rakkautta, seksiä, kirjallisuutta ja luokkaa. Vilahtaapa sivuilla myös ensimmäisestä teoksesta tuttu äiti, jolta Gornick on oppinut, että elämä on kaikessa dramaattisuudessaan joko ”tšehovilaista tai shakespearilaista”.

Äiti–tytär-suhteesta tylyjä totuuksia ladellut Gornick tekee samaa perkausta nyt ystävyydestä ja etenkin suhteestaan Leonardiin, joka kukoistaa vuosikymmentenkin jälkeen herkästä etäisyyden ja läheisyyden tasapainosta.

Yksinelävänä älykkönaisena ja homomiehenä Leonard ja Vivian jakavat kokemuksen maailman epäoikeudenmukaisuudesta sekä sellaisesta anarkiasta, joka ”elää kaikissa, jotka syntyvät väärään luokkaan, väärään väriin, väärään sukupuoleen”. Heidän keskusteluissaan on läsnä sarkastinen happamuus ja valtava sivistyneisyys.

Lukemisen arvoisen teoksen tunnistaa mielestäni siitä, että sen sivuilta löytyy totuuksia, joita ei ole pystynyt itselleen edes etäisesti sanoittamaan. Erikoisen naisen kaupunki on täynnä uudelta tuntuvia ajatuksia ja sapelinteräviä huomioita. Näin minäkertoja kuvailee niitä tapoja, joilla mahdutamme ihmisiä elämiimme:

“On kaksi ystävyyden kategoriaa: toisessa ihmiset virkistävät toisiaan, ja toisessa ihmisten on oltava virkistyneitä voidakseen olla toistensa kanssa. Ensimmäisessä kategoriassa yhdessäololle raivataan tila, toisessa katsotaan, onko kalenterissa tyhjää.”

Vastaavasti hän analysoi ystävyyttä, joka on kiihkeää kuin romanttinen rakkaus ja jonka kariutuminen tuntuu jopa raadollisemmalta kuin parisuhteen:

”Sekä ystävyyden että rakkauden keskeinen piirre on oletus, että rakastetun läsnäolo saa meidän minuutemme ilmaisevat (joskaan ei välttämättä parhaat) puolet kukoistamaan. Kaikki on kiinni tästä kukoistuksesta.”

Nyt saatu Erikoisen naisen kaupunki on temaattisesti hajanaisempi ja rakenteeltaan löyhempi kuin edellinen, Yhdysvalloissa jonkinlaiseen klassikon asemaan nostettu Toisissamme kiinni.

Eheän siitä kuitenkin tekee kertojan tinkimätön ja latautunut suhde maailmaan, New Yorkiin, taiteeseen ja muihin ihmisiin. Tuota loputonta janoa on mahdotonta sammuttaa, ja teos onkin pohjimmiltaan tuon tyytymättömyyden kanssa elämisen käsittelyä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat