Kansallisbaletin kolmen teoksen ensi-ilta oli liikkeen, visuaalisuuden ja valojen täyteläistä juhlaa

Täyteläinen Tripla-kokonaisuus päättää Kansallisbaletin johtajan Madeleine Onnen kauden komeasti.

Johanna Nuutisen Hyöky maalasi lavalle kosmisen, ajoittain apokalyptisenkin näyn.

7.5. 10:46

Nykytanssi

Tripla: Made in Finland Kansallisoopperassa. Orkesterinjohto Kalle Kuusava, valaistus ja lavastus Joonas Tikkanen, lavalla Kansallisbaletin tanssijat.

Kansallisbaletin kevätkauden viimeisenä ensi-iltateoksena nähtiin kolmesta kotimaisesta kantaesityksestä koostuva Tripla: Made in Finland. Sen koreografikaarti on vaikuttava. Ensimmäinen teos Hyöky on kovassa nousukiidossa olevan Johanna Nuutisen käsialaa. Häneltä on tänä keväänä Helsingissä nähty peräti kolme eri teosta.

Toinen teos, Boléro 2.0 on Kenneth Kvarnströmin käsialaa. Hänen tuotantoaan ei ole nähty Suomessa sitten vuoden 2009. Hän on työskennellyt etupäässä Ruotsissa.

Illan päätösnumero Wedge lienee Tero Saarisen ryhmäteoksista suurimuotoisimpia. Siinä on peräti 18 tanssijaa.

Kokonaisuuden kruunaa oopperan orkesteri, joka Kalle Kuusavan johdolla soittaa Lauri Porraa elektronisesti lisäiltynä, Maurice Ravelia ja Esa-Pekka Salosen sellokonserton solistina Jussi Vähälä.

Nuutisen Hyöky maalaa kosmisen, ajoittain apokalyptisenkin näyn. Itse assosioin sen eräänlaiseksi Danten Jumalaiseksi näytelmäksi, joka esittää ihmisen tai pikemmin ihmiskunnan kiertokulun. Lauri Porran musiikki Tuomas Norvion elektronisin lisin korostaa teoksen mahtipontisuutta.

Tanssijat ovat sukupuolettomia. Erika Turusen oivaltava puvustus lisäilee hahmoihin kulmia ja helttoja, jotka tuovat mieleen alkumeren otukset. Joonas Tikkasen häkellyttävä visualisointi asettaa tanssin komeisiin puitteisiin väreineen, usvineen ja nousevine lattiatasoineen. Vaikuttavaa!

Kvarnströmin Boléro 2.0 näyttää koreografista aivan uuden puolen. Hänen varhaisempaa tuotantoaan ovat leimanneet tiukkuus ja äärimmäinen estetismi. Uutuudessa hän on toisilla linjoilla. Ravelin Boléron vääjäämättömyys käynnistyy osin improvisoidulla ilmavuudella.

Teos yhdistää tanssia ja kuvantekemistä. Näyttämön taakse maalataan graffiteja, niiden päälle liitetään kuvioita ja oheen ilmestyy sanoja. Musiikin saavuttaessa demonisen kliimaksinsa koko näyttämö peittyy kuviin, teksteihin ja väreihin.

Illan päätösnumero Saarisen Wedge kuuntelee kunnioituksella Esa-Pekka Salosen sellokonserttoa. Liikekieltä leimaa Saariselle tyypillinen ”hapuilevaisuus” – kuten sitä itse mielessäni kutsun. Pyritään jonnekin, mutta ei aivan tarkkaan tiedetä minne ja miten.

Efekti on kuin grafiikassa, jossa tarkat ääriviivat korvataan päällekkäisillä osin sattumanvaraisilla raapaisuilla. Teos on harmaan maanvärinen, puvustus osin kierrätyskamaa.

Tässä numerossa illan visualisoijan Joonas Tikkasen hienot valotkin ovat harmaansävyisiä. Tosinaan ne avaavat tilaa ikään kuin simultaanisiksi todellisuuksiksi. Illan yleisö kiitti innokkaasti. Mukana pokkaamassa oli myös Esa-Pekka Salonen.

Baletin nykyinen johtaja Madeleine Onne jättää tehtävänsä ensi kuussa, jolloin remmiin astuu uusi taiteellinen johtaja Javier Torres. Onnen johtajakausi on ollut epäonninen, sillä sitä on ratkaisevasti vaikeuttanut pitkä koronakausi.

Muutamat hänen ohjelmistovalinnoistaan eivät ehkä olleet kaikkien mieleen, mutta nyt loppukeväällä on ollut nousun aikaa. Esimerkiksi klassikkojen klassikko Joutsenlampi on tasapainoinen ja komea. Se on myös tavoittanut yleisönsä.

Kauden kotimainen osuus huipentui baletin nuorisoryhmän ehkä jopa uutta avaavaan teokseen Clique ja nyt tähän täyteläiseen Tripla-kokonaisuuteen. Onnen johtajakaudesta jää kuin jääkin positiivinen jälkimaku.

Hyöky. Koreografia Johanna Nuutinen, musiikki Lauri Porra, elektroninen musiikki ja äänisuunnittelu Tuomas Norvio, puvut Erika Turunen, dramaturgia Jarkko Lehmus.

Boléro 2.0. Koreografia ja puvut Kenneth Kvarnström, musiikki Maurice Ravel.

Wedge. Koreografia Tero Saarinen, musiikki Esa-Pekka Salonen, puvut Erika Turunen.

Oikaisu 7.5. kello 11.26: Arviossa oli alun perin kirjoitettu Tero Saarisen teos kaksi kertaa väärin muodossa Edge. Teos on Wedge. Lisäksi arviossa kerrottiin virheellisesti, että Kenneth Kvarnströmin tuotantoa ei olisi nähty Suomessa pariin vuosikymmeneen. Kvarnströmin Hohto/Shine oli kuitenkin ensi-illassa Kansallisbaletissa vuonna 2009.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat