Ihminen tuhoaa luontoa, ja se on geenien syytä – Biologi hahmottelee järisyttäviä yhteiskunnallisia muutoksia, jotta maailma vielä pelastuisi

Tiedämme, että elämäntapamme pilaa ilmaston, mutta emme silti muuta käytöstämme. Biologi-tietokirjailija Maria Katajavuori selittää ristiriitaa ihmislajin geeniperimällä ja ehdottaa ratkaisuja.

Maria Katajavuori työskentelee tutkijana Tromssan yliopistossa Pohjois-Norjassa.

4.5. 16:00 | Päivitetty 5.5. 8:15

Ostamme halpalentoja, syömme nautaa ja viskaamme ruokaa roskiin, vaikka tiedämme hyvin, että elämäntapamme syöksee meidät ympäristökatastrofiin. Ilmastotieteilijöiden varoitukset kovenevat vuosi vuodelta.

Miksi ihmeessä toimimme vastoin tietoamme?

Tällaisiin kysymyksiin tarttuvat usein psykologit, sosiologit ja taloustieteilijät, joten annetaanpa suunvuoro vaihteeksi luonnontieteilijälle, joka riisuu ihmiseltä sivilisaation pöksyt ja tarkastelee meitä eliölajina muiden turrukoiden joukossa.

Maria Katajavuori on biologi ja tietokirjailija. Tuoreessa kirjassaan Valas lasimaljassa (Atena) hän kutkuttelee lukijaa ovelilla rinnastuksilla Homo sapiensin, villieläinten ja kasvien välillä.

Lopuksi Katajavuori intoutuu hahmottelemaan suorastaan järisyttäviä yhteiskunnallisia muutoksia.

Mutta mennään puuhun juuresta.

Katajavuoren mukaan ihminen sivuuttaa faktat, koska lajina toimimme samoin kuin mikä tahansa hyttynen tai kedon kukkanen. Olemme ensisijaisesti kiinnostuneita omasta selviytymisestämme.

Siihen ohjaavat geenit.

Geeniperimä kertoo hyttyselle, mistä imeä verta. Se ohjeistaa kukan kääntymään kohti aurinkoa. Eikä sääski tai orvokki niin toimiessaan ota huomioon lajinsa muita edustajia vaan pelkästään oman hyvinvointinsa.

Samalla tavalla halpalennolle nouseva ihminenkään ei punnitse tekonsa vaikutuksia nenäänsä pidemmälle. Oma kiva lisääntyy, eikä lentämisen kerryttämä ympäristöhaitta siihen vaikuta.

Biologiset organismit toimivat näin, Katajavuori selittää. Evoluutio suosii piirteitä, jotka hyödyttävät yksilöä päivittäisessä selviytymisessä.

”Evoluutiolla ei ole kaukonäköä”, hän sanoo.

Äkkiseltään kuvittelisi, ettei ihmisen halpalentoa ja hyttysen veriateriaa voi asettaa rinnakkain, koska ilman verta hyttynen kuolee. Ihminen sen sijaan voi elää lentämättäkin.

Mutta toisin kuin sääski tai kukka, ihminen on älykäs, sosiaalinen ja välittää suuresti siitä, millainen asema hänellä on muiden joukossa. Status horjuu, jos ostaa lomallaan vähäpäästöisen bussikyydin Pieksämäelle eikä lentoa Välimeren aurinkorannoille.

Ihminen vertaa itseään populaation keskitasoon eikä halua jäädä muiden elintasosta. Muuten voi menettää ystäviä tai jopa pariutumiskumppanin. Ja pudota luonnonvalinnan kilpailusta.

Kirjassaan Katajavuori kirjoittaa:

Ihmiset asettavat, äänestäessäänkin, jokapäiväisen selviämisensä kollektiivisen edun edelle, ja siksi enemmistöä on hankala saada tukemaan rajoituksia, jotka vievät hinnat kattoon ja elinkeinot hautaan.

Katajavuori tunnisti tunturikasvilajeja Norjan Setesdalsheienessä väitöskirjaansa varten kesällä 2019.

Kirjantekoon Katajavuoren sysäsi turhautuminen.

Ilmastotietoa on taottu valtavat määrät, mutta siirtymä kestävään tulevaisuuteen etenee hyvin hitaasti tai ei ollenkaan. Äsken kerrottiin, että pahimpien ympäristöpirujen joukkoon luettavien hiilivoimaloiden tuotantomäärä ei suinkaan ole vähentynyt vaan lisääntynyt.

Sekin on tutkimalla vahvistettu, että ihmisen elämäntapoja ilmastotiedon karttuminen ei muuta, Katajavuori sanoo.

”Päinvastoin. Monesti juuri luonnosta kiinnostuneet tykkäävät matkustaa pitkien matkojen päähän erilaisiin luontokohteisiin”, hän kertoo videopuhelussa Trondheimistä, jossa hän työskenteli tutkijana haastattelun aikoihin.

Kirja kuvailee herkullisesti Katajavuoren turhautumista tiedemaailman saamattomuuteen. Erilaisten arvovaltaisten konklaavien hän on nähnyt vuodesta toiseen toitottavan uuden tutkimuksen tarvetta, vaikka ilmastofaktaa tilanteemme toteamiseen on varmasti jo kylliksi.

Uskotaan tiedon muuttavan maailman, vaikka se ei niin näytä tekevän. Luonnonsuojelupiirit hokevat Katajavuoren mukaan samaa mantraa.

”Päätä on hakattu seinään vuosikymmenien ajan”, Katajavuori muotoilee.

Kirjassaan hän piikittelee akateemisen yhteisön, kuluttajien ja poliitikkojen lisäksi myös itseään: oikeutuksen omille lennoilleen Kanadaan ja Huippuvuorille Katajavuori löytää tietenkin syyttämällä työnantajaansa yliopistoa, joka edellyttää tutkimusretkiä kaukomaille.

Leikittelevä tyyli muistuttaa Katajavuoren esikoisteosta Kuoleman ja elämän kysymystä (Atena, 2018), joka toi hänelle tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

Kun tieto ei auta, mistä ratkaisu?

Katajavuoren mielestä avain löytyy yhteisön paineesta. Siis samasta ilmiöstä, joka saa meidät kerskakuluttamaan naapureiden lailla.

Metsästäjä-keräilijöiden aikoina tuo paine sai ihmisen päin vastoin suojelemaan luontoa. Jos entinen inuiitti erehtyi saalistamaan lähilahden valaat omiin suihinsa, hän sai heimoltaan lähtöpassit.

Toisin sanoen ympäristön huomioiminen palveli yksilön selviytymistä. Näin ollen ekotietoisuus on ihmislajin geeneissä, ja ne voivat siis auttaa meitä ekologisuuteen, Katajavuori päättelee.

Mutta nykyihminen ei pääse kykyä käyttämään, koska meitä ympäröivät ”talouden lasiseinät”.

Siis järjestelmä, joka etäännyttää tavaratehtailun ympäristöhaitan halpatuotantomaihin. Emme näe saasteita, jotka valuvat kiinalaiseen jokeen, näemme vain halvan älypuhelimen.

Muinainen valaanpyytäjä sai luontoa kunnioittavista ratkaisuistaan palkinnon heimorakkauden muodossa, mutta nykyinen talousjärjestelmä ei palkitse kestävää kuluttajaa. Ekotuotteiden valikoima on pieni, ja ne ovat kalliita.

Järjestelmää pitäisi siis muuttaa.

Siten, että järjestelmä hyödyntäisi lajityypillistä pelkoamme siitä, että heimo hylkää.

Politiikan puolella se voisi tarkoittaa, että matkisimme inuiitteja siirtymällä kasvottomasta edustuksellisesta demokratiasta eräänlaiseen heimodemokratiaan. Alimman portaan muodostaisivat kylän tai korttelin asujaimisto.

Pienryhmäperiaate ulotettaisiin päätöskoneiston ylimmille portaille saakka. Ideana olisi pakottaa isotkin päättäjät kohtaamaan ruohonjuuritason pulliaiset kasvokkain. Näin heidän olisi paljon vaikeampi antaa tyhjiä lupauksia kuin nykypäivän poliitikkojen.

”Sosiaalinen paine tehdä kestäviä päätöksiä olisi isompi”, Katajavuori sanoo.

Miten rempattaisiin talousjärjestelmä? Radikaalilla verouudistuksella, vaikkapa.

Lentämisestä tulisi verokorotusten ansiosta erittäin hintavaa, mutta kertyneillä verotuloilla valtio tukisi joukkoliikennettä tai ekologisesti kasattua hampurilaista. Niistä voisi tulla kuluttajalle liki ilmaisia.

Tai sitten vieläkin suureellisemmalla täysrempalla, joka kuulostaa kirosanalta, Katajavuori myöntää videopuhelussa itsekin. Se kun vie ajatukset Neuvostoliittoon ja Pohjois-Koreaan.

Sitä kutsutaan suunnitelmataloudeksi.

Maria Katajavuori harrastaa erämaavaellusta. Kuva Islannin Laugavegurista vuodelta 2020.

Katajavuoren suunnitelmataloudessa kansa päättäisi, mitä tavaroita ja palveluja yritykset tuottaisivat. Tämä tarkoittaisi nykyisen kaltaisen yrittäjyyden lakkauttamista.

Tämänkin päätöskoneiston jokaista tasoa palvelisivat metsästäjä-keräilijöiltä meille periytyneet luonnonsuojelugeenit. Kanssaeläjien katseiden keskellä kasvaisi todennäköisyys sille, että luontoa riistävä tavaratuotanto äänestettäisiin poikki ja ekologisuutta tuettaisiin.

Älypuhelimia valmistaisi kymmenen firman sijasta yksi, ja ne yhdeksän muuta korjaisivat hajonneita, Katajavuori hahmottelee.

Nyt yritykset hänen mukaansa lähinnä viherpesevät itseään mainoksiinsa sen sijaan, että aidosti torjuisivat ekotuhoa.

Aikamoista. Katajavuori räjäyttäisi nykymuotoisen kapitalismin. Utopistista haihattelua, saattavat jotkut ajatella. Mitä vastaat?

”On selvää, että tarvitaan radikaaleja muutoksia. Koko ajan hoetaan, että ongelmat ovat yhteiskunnan rakenteissa. Ajatukseni voivat tuntua utopistisilta, mutta jotain utopistista tarvitaan, että näitä ongelmia ratkaistaan.”

Hän huomauttaa, että toisin kuin historian saatossa testatut suunnitelmataloudet, tulevaisuuden tuotantomallit voivat olla demokraattisia. Suunnitelmatalouden paha kaiku on peräisin diktatuureista.

Ideoitaan hän kuvailee aihioiksi, joita pitäisi kehittää.

”Ihmisen biologiaan suunniteltuja demokratioita ja vaihtoehtotalouksia ei ole kokeiltu eikä tutkittu missään.”

Katajavuoresta olisi hyvä, jos erilaisten tieteenalojen viisaat löisivät päänsä yhteen ja ryhtyisivät tutkimaan.

Maria Katajavuori: Valas lasimaljassa (Atena, 264 s.)

Maria Katajavuori

  • Syntynyt Turussa 1993.

  • Oikealta nimeltään Katariina Vuorinen. Maria Katajavuori on hänen kirjailijanimensä.

  • Työskentelee biologian tutkijana Tromssan yliopistossa Pohjois-Norjassa.

  • Valmistunut maisteriksi Turun yliopistosta.

  • Väitellyt tohtoriksi Norjan teknis-luonnontieteellisessä yliopistossa Trondheimissa, aiheenaan ilmaston ja kasvinsyöjien vaikutus pohjoisen kasvillisuuteen.

  • Voitti tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon esikoistietokirjallaan Kuoleman ja elämän kysymys (Atena, 2018).

  • Toiminut ympäristöaktiivina Luonto-Liitossa.

  • Harrastaa vaeltamista ja virvelikalastamista.

  • Asunut Norjassa vuodesta 2017.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat