Juho Mantere aloittaa Q-teatterin uutena taiteellisena johtajana

Q-teatteriin valittiin lisäksi liuta uusia näyttelijöitä ja uusi toiminnanjohtaja.

Q-teatterissa aloittavat Satu Tuuli Karhu, Olli Riipinen, Anna-Sofia Tuominen, Juho Mantere ja Miro Lopperi.

26.4. 13:06 | Päivitetty 27.4. 13:12

Teatteriohjaaja Juho Mantere aloittaa helsinkiläisen Q-teatterin uutena taiteellisena johtajana vuoden 2023 alussa. Tehtävä on viisivuotinen.

Mantere korvaa teatterinjohtajana toimivan Antti Hietalan.

Mantere on valmistunut ohjaajaksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2019 ja työskennellyt sen jälkeen freelancer-ohjaajana ja näytelmäkirjailijana.

Viime vuonna Q-teatterissa nähtiin Mantereen ohjaama ja käsikirjoittama Toksinen kabaree. Vuonna 2019 Mantere ohjasi teatterille näytelmän Donkey Hot.

Samaan aikaan Mantereen kanssa Q-teatterin taiteilijaryhmässä aloittavat näyttelijät Satu Tuuli Karhu, Miro Lopperi, Olli Riipinen ja Anna-Sofia Tuominen. Uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin Birgit Aittakumpu, joka korvaa hallintojohtaja Esa Kylmälän.

Juho Mantereen ohjaama sovitus Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanista nähdään loppuvuodesta Lahdessa Teatteri Vanhassa Jukossa ja ensi vuonna Turun kaupunginteatterissa.

Kuvatekstiä täsmennetty 27.4. klo 13:06, selvennetty kuvassa olevien henkilöiden nimien järjestystä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat