”Elämä on suoritettu”, Eeva Kilpi kirjoitti 2003 – mutta jatkoi vain työtään

Kirjailijalta on julkaistu jo neljä muistikirjaa, joihin on tallentunut vanhenevan ihmisen arkea ja kiteytynyt pohdintaa luonnosta, muistamisesta ja kuolemasta.

Eeva Kilpi vuonna 2001.

8.5. 2:00

Muistelmat / Runot

Eeva Kilpi: Valkoinen muistikirja. 78 s. Elämää kaikki päivät. 261 s. WSOY.

Kirjailija Eeva Kilven eri värisiä muistikirjoja on julkaistu jo kolme kappaletta; tätä Valkoista ovat edeltäneet Sininen ja Punainen (2019).

Sinisessä oli lapsenlapsen lahjoittamaan muistikirjaan merkittyjä ajatuksia vuosilta 2002–2018, Punaisessa kesän 2014 mietteitä, 86-vuotiaan kirjailijan kirjoittamia.

Valkoinen sisältää pohdintaa viisitoista vuotta sitä ennen.

Kilpi on silloin, 71-vuotiaana, täydessä iskussa: vasta kirjoittamassa muistelmaa Rajattomuuden aika, jota 2001 ylistettäisiin yhdeksi ”suomalaisen kirjallisuuden suurista lapsuuden­kuvauksista”.

Sitä edeltäneet Talvisodan aika (1989), Välirauha, ikävöinnin aika (1990) ja Jatkosodan aika (1993) olivat juuri ilmestyneet yhteisniteenä. Tulossa oli vielä uutta proosaa ja runojakin.

Elinvoima ja aktiivisuus näkyvät suppeassa muistikirjassakin.

Kilpi pohtii sotaa, eroja sen kokeneiden ja siltä säästyneiden ihmisten välillä, muistelee vanhempiaan ja näkee näistä unia. Ympärillä Neuvostoliitto on hajonnut, ja uutenavuotena 2000 Venäjä saa uuden presidentin, Vladimir Putinin.

”Me olemme valmiita pitämään hänestä – ja se on panttivankisyndrooman merkki”, Kilpi analysoi terävästi. ”Koko meidän stalinismimme saattaa selittyä samalta pohjalta.”

Valkoiseen muisti­kirjaan verrattuna komea, kuin lahjakirjaksi suunniteltu Elämää kaikki päivät on huokoinen ja fragmentaarinen. Sellaiseksi se on rakentunut ehkä ihan vahingossa.

Kyse on nimittäin teksteistä, joita Kilpi neljän vuosikymmenen aikana kirjoitti 1983 ilmestyneeseen kalenterin, runoantologian ja muistikirjan välimuotoon. Sen sivuilla oli sekä runositaatteja että tilaa kirjan käyttäjän omille merkinnöille.

Kilven käsittelyssä valmiit runot ovat välillä saaneet jatkokseen uusia, tai tulkintoja niistä. Toisinaan yhtä ja samaa – joko runon herättämää tai muuta – aihetta on kehitelty vuodesta toiseen. Eniten on aivan uusia ajatuksia, muistoja ja huudahduksia.

Tuloksena on sattumanvaraisesti syntynyt taideteos, omalaatuinen sukellus keski-ikäisestä vanhaksi muuttuvan kirjailijan mieleen ja arkeen.

Koskettavasti Kilpi miettii esimerkiksi elämänsä ”väistämättömyyksiä, kulmakiviä ja paradokseja”.

Vastuu – ikävöinti – intohimo hän listaa elämässä vaikuttaneita tunteita 75-vuotiaana. Kahta vuotta myöhemmin ne ovat hieman muuttuneet: Vastuu – intohimo – syyllisyys ja yksinäisyys – kaipaus, hän nimeää ne nyt.

Mitä on tapahtunut?

Yksinäisyyden tunne ainakin on vahvistunut, vuosi vuodelta.

Se ei ole niinkään puutetta sosiaalisista suhteista kuin kokemus siitä, että jää yksin oman aikakautensa, sen ajatusten ja muistojen kanssa.

Ruumiskin tietysti rapistuu, mutta öisin uniin tulevat kauniit, kiihkeät miehet, joiden paino salpaa hengen ja hiki pisaroi kasvoille. Luonnostakin huumaantuu yhä, Jumalasta eläinten hahmossa.

Läpi vuosien Kilpi kaipaa entistä puolisoaan, josta erosi jo 1960-luvulla. Puoli-ironisesti hän kirjoittaa 2003, että olisi nyt valmis äitiyteen ja perhe-elämään: Ehkä opettelisin tekemään käsitöitä ja pitämään kodin kunnossa.

Vielä enemmän hän ikävöi 1996 kuollutta esikoispoikaansa, ja tähän tunteeseen liittyy syyllisyyttäkin. Onneksi on myös hyviä muistoja, irtipäästämisen onnea.

Kirjailijalla se liittyy varmasti siihen, että kykenee ilmaisemaan itseään. Yksi ihastuttava armahduksen oivallus kiteytyy näin: Jumala on hedelmöittänyt minut ja minä olen muninut kirjan.

Ihmiskunta ei valitettavasti edisty Eeva Kilven toivomalla tavalla.

Eläinten ja luonnon puolustamista pidetään jatkuvasti kummallisena, ja suomalainen miesproosa on ”suoraan sanoen tylsää”.

Minä en voi elää maailmassa, jota minä en voi pelastaa, Kilpi parahtaa jo 1985, mutta jatkaa tietysti – koko ajan silti enemmän ja enemmän kuolemaa ajatellen, ikään kuin siihen valmistautuen.

Siihen liittyvät ajatukset ovat uljaita, usein valmista lyriikkaa. Niiden takia Elämää kaikki päivät on todella myös osa Eeva Kilven runotuotantoa, luomisprosessia myöten.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat