Suomessakin tutun alustatyön tekijöitä esittelevä dokumentti antaa kasvot hyväksikäytölle mutta kärsii ylimalkaisuudesta

Ilman sääntelyä keikkatyön tekijöiden kohtalo on kova.

Kiinalainen ruoanvälitysfirma on organisoitu lähes sotilaalliseen tapaan. Shenzhenissä jakajat esimerkiksi toistavat ääneen työn perusperiaatteita ja tekevät etunojapunnerruksia päivän aluksi.

28.4. 2:00 | Päivitetty 28.4. 11:36

Suomessakin tuttu Foodora vetäytyi Kanadasta vuonna 2020, kun sen ruokalähetit saivat oikeuden liittyä ammattiliittoon. Alkujaan kotimainen Wolt on valittanut hallinto-oikeuteen Etelä-Suomen aluehallintaviraston linjauksesta, jonka mukaan Woltin ruokalähetit ovat työsuhteessa, eivät itsenäisiä yrittäjiä.

Mainitut esimerkit kertovat osaltaan siitä, miksi dokumenttielokuvan Keikkatyön kirous alkuperäisnimi The Gig is Up viittaa vedätyksen paljastumista tarkoittavaan sanontaan ”the jig is up”. Toiminnan kannattavuus perustuu pitkälti siihen, että työn todelliset tekijät eivät saa säällistä toimeentuloa, vuosilomista puhumattakaan.

Kanadalaisen Shannon Walshin ohjaamassa dokumenttielokuvassa näitä tekijöitä tavataan eri puolilla maailmaa.

Vaikka koko valveillaoloajan palkkiot saattavat joskus olla vain 20 dollaria, floridalainen Jason Edwards mainitsee mikrotyön eduksi sen, että hänen kultahampaansa eivät vaikuta työn saamiseen. Mielipidekyselyillä paremmin tienatakseen Edwards on tekeytynyt afroamerikkalaiseksi republikaaniksi, heitä kun on tosielämässä vähän.

Jemeniläistaustainen kalifornialainen Al Aloudi alkoi työskennellä Uber ja Lyft -kyytipalveluille kymmenisen vuotta sitten. Ensin hän tienasi 1,95 dollaria maililta, nyt enää 60–66 senttiä. Työtoveri Annette Rivero kertoo kuukausiansioiden pudonneen 2000 dollarista 1000:een, sanoo sitten pettäneensä perheensä työpaikkaa vaihtamalla – ja alkaa itkeä.

Taustalla on kyytipalveluiden toimintatapa: kuskit houkutellaan töihin kohtalaisen hyvillä palkkioilla. Kun on saavutettu määräävä markkina-asema, palkkioita aletaan laskea.

Aloudi ja Rivero ryhtyvät molemmat aktivisteiksi. Heidän dokumentissa ajamansa AB5-laki hyväksyttiin syyskuussa 2020 ja kumottiin kahta kuukautta myöhemmin.

Niin sanottuja haamutyöläisiä, jotka suorittavat mikrotehtäviä Amazonin omistamalla Mechanical Turk -alustalla, ovat floridalainen Jason Edwards ja Nigerian Lagosissa asuva Mitchell Amewieye.

Haamutyö on usein sellaista, johon tekoäly ei pysty. Konkretian puutteesta usein kärsivä dokumentti saa selvennettyä tätä parhaiten kohdassa, jossa Amewieye suorittaa deittisivuston toimeksiannon. Hänen pitää arvioida, kuinka 1) fiksu 2) luotettava 3) puoleensavetävä on mies, joka hymyilee vaahtokylpykuvassa. Lisäksi pitää kirjoittaa ehdotus kuvavalinnan parantamiseksi. Palkkio: 10 senttiä.

Mechanical Turkin mediaanituntipalkka on kaksi dollaria. Myös Yhdysvalloissa kahdeksantuntisesta päivästä saattaa kertyä vain 10 dollaria.

Ranskassa Deliveroo- ja Uber Eats -yrityksille työskentelevä Leila Ouadad joutuu ottamaan kantaa työkaverinsa vakavaan loukkaantumiseen työajalla.

Keikkatyön kirous -dokumentti auttaa antamaan inhimilliset kasvot alustatyön tekijöille ja näyttää tavat, joilla asiakasarviot ja algoritmit pitävät heitä ahtaalla. Selkeyttää asiaa olisi kuitenkin voinut, vaikkapa rinnastamalla palkkiot maan yleiseen tulotasoon. Kokonaan mainitsematta jäävät verot, eläkkeet, tipit ja ravintoloilta perityt välitysmaksut.

Oleellisimman lausuu tutkija ja tietokirjailija Mary L. Gray: ”Ilman sääntelyä ja yhteiskuntasopimusta joku yritys voi aina päättää, ettei se huolehdi työntekijöistään.”

Ulkolinja: Keikkatyön kirous, TV1 klo 22.00 ja Yle Areena. Oikaisu 2.4. klo 11.35: Al Aloudi tienasi 1,95 dollaria maililta, ei 1,95 senttiä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat