Yhdysvaltain elokuvateatterit uskovat, että yhtäaikaiset ensi-illat suoratoiston kanssa ovat ”kuollut idea”

Elokuvien julkaisuikkuna on ollut elokuva-alan kuuma peruna jo vuosia.

Katsojia jonottamassa elokuvateatteriin Los Angelesissa.

28.4. 11:03

Elokuvien jakelussa ollaan palaamassa normaaliin – tai ainakin niin uskotaan Yhdysvaltain elokuvateatterikentällä. ”Elokuvien yhtäaikainen julkaisu teattereissa ja suoratoistopalveluissa on vakavasti otettavana liiketoimintamallina kuollut”, jyrähti johtaja John Fithian Yhdysvaltain elokuvateatteriomistajien liitosta tiistaina.

Fithianilla oli syykin selvillä.

”Bisnesidean tappoi piratismi”, elokuvateatterijohtaja selitti puhuessaan yhdysvaltalaisessa teatterialan CinemaCon-tapahtumassa.

Elokuvateatteriala korostaa omaa rooliaan hetkellä, jolloin on epäselvää, miten ala toipuu koronakyykystä. Muun muassa Disneyn entinen toimitusjohtaja Bob Iger on pitänyt katsomistottumusten muutosta pysyvänä.

Koronapandemia verotti elokuvateattereista yleisöä Suomessa mutta myös maailmanlaajuisesti, ja nyt elokuvateatterit haluavat uskoa yleisön paluuseen. Valkokankaille on tulossa lähikuukausina useita Top Gun 2:n, Jurassic World: Dominionin ja Kätyrit-animaation kaltaisia suuren yleisön elokuvia.

Samalla kohtalonkysymys julkaisuikkunoista nousee taas esiin. Julkaisuikkunalla tarkoitetaan aikaväliä, jonka jälkeen elokuva on saatavilla teatteriensi-illan jälkeen. Aiemmin tämä muu levitys tarkoitti videota ja dvd-tallenteita, nykyään pääasiassa suoratoistopalveluita.

”Tiukka julkaisuikkuna suojaa piratismilta. Jos iso elokuva päästetään liian aikaisin kotijakeluun, kiusaus jäädä katsomaan luvatonta kopioita kasvaa”, Fithian arveli puheessaan, josta kertovat useat uutismediat. Yhdysvalloissa esiteltiin samalla tilastointia, jonka mukaan ensi-illan alla elokuvien luvattomat kopiot voisivat vähentää lipputuloista 20 prosenttia.

Elokuvateattereille elokuvien yhtäaikainen jakaminen suoratoistopalveluissa on ollut punainen vaate vuosia. Teatterit ovat nähneet itsensä ensisijaisena levityskanavana eivätkä ne pitkään halunneet ohjelmistoonsa lainkaan elokuvia, joilla oli samanaikaista levitystä tallennepuolella tai etenkin suoratoistopalveluissa.

Scarlett Johansson näytteli Disneyn tuottamassa Black Widow -elokuvassa keskeistä roolia.

Koronapandemia muutti tilanteen. Teattereiden toimintaan tuli pitkäkestoisia rajoituksia, ja samalla useita elokuvia, kuten muun muassa suuren luokan Black Widow, julkaistiin yhtäaikaisesti sekä teattereissa että suoratoistopalveluissa.

Viihdejätti Disney ilmoitti viime syksynä tuovansa jatkossa elokuvat ensin teattereihin. Julkaisuikkuna on 45 päivää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat