Huuruinen kostotarina viikinkiajalta ja sähköisesti suriseva kitara

Taiteilijan asenne tekemiseen saa joskus kiinnostumaan teoksista vielä enemmän, näin myös Robert Eggersin elokuvissa ja Jack Whiten monipuolisessa kitarasoundissa.

Alexander Skarsgård on The Northman -elokuvan Amleth.

30.4. 2:00

Ensin kiinnitin huomiota korppeihin, sen jälkeen vaatteisiin. Molemmat olivat merkkejä, että The Northman -elokuvan tekijät tuntevat aiheensa. Toisaalta se oli aika selvä juttu. Ohjaaja-käsikirjoittaja Robert Eggers tekee aina taustatyönsä ja rakentaa kuvansa tarkasti.

Viikinkiaikaan sijoittuva kostotarina kertoo version Amlethin saagasta, samasta jonka pohjalta Shakespeare teki Hamletin. Elokuvan viikinkien asut näyttävät pellavaisen aidoilta ja todellisen värisiltä. Ei mitään barbaarifantasian nahka-asuja, kuten Vikings-sarjassa.

The Northmanin on sanottu esittävän viikinkikulttuuria poikkeuksellisen tarkasti. Kaikki perustuu tutkijoiden tulkintoihin siitä, millaista pohjoismainen elämä oli 900-luvulla. Siinä mytologinen näkyjen maailma ja käsinkosketeltava kirveen ja kiven maailma olivat erottamattomia. Siksi korpit, ylijumala Odinin symboliset eläimet, ovat välttämätön osa todellisuutta.

Robert Eggers on tehnyt kolme elokuvaa. Ne ovat näkökulmasta riippuen joko täysin erilaisia tai vain variaatioita samasta teemasta. The Witch on 1600-luvun Yhdysvaltoihin sijoittuva psykologinen kauhuelokuva perheestä noituuden pelossa. The Lighthouse on kahden näyttelijän Willem Dafoen ja Robert Pattinsonin hillitön mustavalkoinen sukellus järjen rajamaille majakanvartijoina 1800-luvun lopussa. The Northman on ison mittakaavan eepos, huuruisen hurmeinen Braveheart.

Jokaisen teema ja tyyli ovat hyvin erilaisia, mutta jokainen kertoo tavallaan samasta asiasta. Luonnollisen ja yliluonnollisen välisen rajan olemattomuudesta sekä siitä, kuinka kiehtova ja kammottava mytologinen voima asuu aivan arjen ihon ohuen kalvon alla, sykkii ja repeytyy esiin kuin puissa puhkeavat veriset silmut.

Eggers sanoo tekevänsä elokuvia tavoittaakseen ylevän. Hän haluaa käsitellä salattua ja samalla suojata itseään liialta kiinnostukselta siihen. Sen kuultuaan hänen elokuviaan katsoo toisin, ehkä hieman vakavammin.

The Northman elokuvateattereissa.

Jack Whiten kitara ulvoo

Jack Whiten uudella Fear of the Dawn -levyllä hänen kitaransa ulvoo paksulla, sähköisellä surinalla, jossa on kerroksittain karheutta, suttuista syvyyttä ja ulvovia ulottuvuuksia.

Whiten tapaisille artisteille oma soundi on äärimmäisen tärkeä. Se tulee lopulta sormista, mutta Whiten kitarasoundi, joka liikkuu delta bluesista Daft punkiin, edellyttää sähköistä manipulaatiota. Kitaran ja vahvistimen välissä on efektipedaaleja, teknisiä laitteita, jotka muuntavat kitaran ääntä eri tavoin.

White rikastui maailman jalkapallostadioneilla soivalla The White Stripesin Seven Nation Armyn riffillä. Rahojaan hän on laittanut esimerkiksi baseballmailafirmaan sekä kitaraefektipedaalien valmistukseen. Whiten levy-yhtiö Third Man Records on tehnyt useita pedaaleja, yhden esimerkiksi latvialaisen Gamechanger Audio -yhtiön kanssa. White itse käyttää samoja suunnittelemiaan pedaaleita, joita kuka tahansa voi ostaa. Tällainen kekseliäs ja luova anteliaisuus saa hänen kitaransoittonsa tuntumaan jotenkin vielä paremmalta. Vaikka lopulta sormistahan se soundi tulee.

Jack White: Fear of the Dawn.

Eniten uusia varauksia 20.–27.4. saaneet kirjat Helmet-kirjastoissa

Kaunokirjallisuus

1) Sara Osman: Kaikki mikä jää sanomatta

2) Enni Mustonen: Tekijä

3) Eve Hietamies: Numeroruuhka

4) Seppo Jokinen: Pahasti tehty

5) Mariana Enriquez: Mitä liekit meiltä veivät

6) Sara Osman: Allt vi inte sa

Tietokirjat

1) Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä

2) Kalle Ahola, Ville Hartikainen:

Jouko Lehtolan Rock-Finlandia

3) Antti Tuuri: Mies kuin pantteri

4) Tommi Saarela: On elämä laulu, Esa Niemisen tarina

5) Leena Lehtolainen: Antti Ruuskanen, rätingin paikka

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat