Vanhat punkkarit puuhaavat Suomeen omaa punk-museota: Ongelmana on vain pölyinen museo-sana, sillä ”punk elää yhä”

1980-luvun taitteen punkkarit ovat toistaiseksi tukiyhdistyksen keskeisissä rooleissa, mutta he itsekin toivovat, että jossain vaiheessa nuoriso potkaisee heidät pihalle.

Vaasassa 1980-luvun alkupuolella punkkarit viettivät paljon aikaa Citymarketin kahviossa tai kaupan tuulikaapissa. – Artikkelin kuvat ovat peräisin Sellon kirjastossa esillä olevasta Tee se itse -näyttelystä.

2.5. 2:00 | Päivitetty 2.5. 8:07

Viime vuoden lopulla joukko vanhoja punkkareita kokoontui Helsingin keskustakirjasto Oodiin ja pohti, että jotakin pitäisi tehdä punk-kulttuurin säilyttämiseksi ja esittelemiseksi. Punk eli kulta-aikaansa 1970- ja 1980-luvuilla, mutta siihen liittyvällä kulttuurilla on edelleen paljon harrastajia, ja tätä kirjastoon kokoontunut punk-väki halusi tuoda esille.

Paikalla oli noin 20 ihmistä, osa etäyhteydellä muualta Suomesta. Osallistujat olivat punk-kulttuurin veteraaneja, joilla oli mittavat kokoelmat punkiin liittyvää esineistöä – ja paljon muistoja.

”Olimme keskustelleet asioista, muistosta ja tavaroista. Kaikesta mikä liittyi siihen, kun oltiin joskus nuoria ja kerättiin levyjä, tehtiin lehtiä ja ties mitä”, kertoo Timo ”Kipi” Kiippa, vanha punkkari itsekin.

”Meille syntyi nopeasti sellainen yhteisymmärrys, että työskennellään sen eteen, että muutaman vuoden kuluttua meillä on oikea punkmuseo Suomessa.”

Tätä varten perustettiin yhdistys, jonka puheenjohtajaksi valittiin Kiippa. Hänen mukaansa puheenjohtajan titteli on kuitenkin lähinnä nimellinen, samoin muut uuden yhdistyksen luottamustoimet, sillä punk-hengessä asioita tehdään yhdessä ja kaikkien omaan aktiivisuuteen perustuen.

”Meillä on nyt parisataa jäsentä ja muutama kannatusjäsen”, Kiippa kertoo.

Tavoitteena on siis saada oma museorakennus, johon voitaisiin kerätä punk-kulttuuria ja pystyttää sitä esitteleviä näyttelyitä. Omaa rakennusta odotellessa toimintaa käynnistellään muunlaisella näyttelytoiminnalla. Viikko sitten maanantaina Espoon Leppävaarassa Sellon kirjastossa avautui Punkmuseon ensimmäinen näyttely. Se on saanut nimekseen Tee se itse, mikä heijastaa punk-kulttuurin toiminnan eetosta.

Timo Kiippa: ”Vaikka itse tehtyjä lehtiä (punkzine) on paljonkin tallella, niin paino-originaaleja vähän. Krapula-lehden originaaleista näkyy miten lehdet koostettiin saksilla ja liimalla, paloista yhteen koostamalla sekä käsin- ja konekirjoitetuin tekstein täydentämällä. Joitakin lehtiä kirottiin, koska tekijöiden käsiala oli niin huonoa, että mielenkiintoisetkin tarinat jäivät ymmärtämättä. Samoin monesti valokopioitujen lehtien laatu oli sen verran heikkoa, ja siitä syystä etenkin kuvien laatu oli huonoa, joskus vain epämääräisiä läiskiä.”

Punkmuseon seuraava hanke on syksyllä 2022 avautuva digitaalinen arkisto, johon parhaillaan digitoidaan yhdistyksen jäsenien keräämiä aineistoja. Digitaalisen arkiston on siis tarkoitus olla yleisön saatavilla verkon välityksellä.

”Se on se ensimmäinen varsinainen askel tässä itse museotoiminnassa. Siitä vuoden, puolentoista päästä olisi tavoitteena saada todellisen maailman museo pystyyn jossakin päin Helsinkiä”, Kiippa kertoo.

Museorakennuksesta ei tässä vaiheessa ole vielä konkreettisempaa kerrottavaa, sillä kaikki riippuu siihen saatavasta rahoituksesta, Kiippa sanoo. Yhdistyksen katse on myös muissa tulevissa näyttelyissä, joita Kiippa sanoo tänäkin vuonna tulevan vielä kolme tai neljä.

Koko hankkeen rahoitus on toistaiseksi vielä epävarma. Yhdistys on hakenut toiminnalleen avustuksia, mutta toistaiseksi ulkopuolista rahoitusta ei ole juurikaan tullut.

”Nyt olemme menneet hyvin kengännauhabudjetilla ja ainoat tulot ovat yhdistyksen jäsenmaksut sekä pienet kannatusjäsenmaksujen norot. Hieman rahaa olemme saaneet t-paita- ja kassimyynnistä. Käytännön juoksevat kulut olemme kaivaneet hyvin pitkälle omista taskuistamme”, Kiippa kertoo.

”Kaupallista toimintaa emme kuitenkaan tule laajemmin harrastamaan, joten olemme jo lähtökohtaisesti hyväksyneet meille kerrotun asian, että museohomma on tappiollista toimintaa. Tämä näkökohta on tiedossa sekä kaikessa suunnittelussa mukana. Eli käsi ojossa tulemme varmaankin olemaan vielä pitkään eri suuntiin.”

Timo Kiippa: ”Oululaisen Osmo Lukkaroisen (Oze) ja kumppaneiden älynväläys oli muodostaa 1980-luvun alkupuolen hardcoren superbändi, joka oli mutta ei ollut. Jäseninä Oze sekä Kaaos-yhtyeen kavereita. Musiikkia tai levytyksiä ei ollut tarkoituskaan tehdä, vaan ainoaksi tuotokseksi jäi feikkilevy, kuvan Syfilix-ep, tai oikeammin sen kannet. Itse vinyylilevy oli mikä lie käteen sattunut ei-punk-levy. Näitä levyjä, tai paremminkin kansia, tehtiin joitain kappaleita ja se herätti alkuun lyhyen wau-efektin kunnes selvisi, ettei bändiä varsinaisesti ollut olemassakaan.”

Koska museoajatus on lähtenyt nostalgiasta eli vanhojen aikojen muistelemisesta, esimerkiksi Sellossa avattu Tee se itse -näyttely keskittyy 1980-luvun alkuun. Kiipan mukaan kuitenkin toiminnassa on mukana myös nuoria.

”Iän keskiarvo on reippaasti lähempänä keski-ikää kuin kaksikymppistä. Mutta meillä on myös nuorempaa porukkaa, joten eivät nämä ole niin sanotusti vanhojen pierujen kokoontumisajot.”

Kiippa itsekin kuuluu siihen sukupolveen, joka eli nuoruuttaan 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alkaessa, punkin ensimmäisen aallon ollessa kuumimmillaan. Myöhemmin Kiippa ja muut vanhat punkkarit ovat hankkineet toimeentulonsa monenlaisissa ammateissa – Kiippa itse työskentelee myyntipäällikkönä, ja Punkmuseon muissa aktiiveissa on esimerkiksi opettajia, valokuvaajia ja toimittajia – mutta punk elää yhä, Kiippa muistuttaa.

”Punkhan ei ole kadonnut minnekään, vaan se on musiikillisesti ja ajatusmaailmallisesti edelleen olemassa ja jatkaa kehittymistään. Muistoilla ja tarinoilla on ollut suuri merkitys Punkmuseon perustamisessa, mutta samalla me vähän karsastamme tätä museo-sanaa, koska siihen liittyy pölyn leima. Sitä emme halua, vaan haluamme, että tämä on aktiivinen paikka esittää, näyttää tuoda esiin ajankohtaisiakin asioita”, Kiippa sanoo.

”Ja tulevaisuudessa minä en pitäisi pahana, jos meitä vanhoja pieruja potkaistaisiin pihalle museon sisimmästä aktiiviporukasta ja nuorempia ihmisiä astuisi sisään. Nuoria tarvitaan ajankohtaisuuteen, tähän päivään.”

Timo Kiippa: ”Kirjeet olivat se kommunikointiväline, koska puhelinta ei ollut kaikilla ja puhelinmaksut korkeita. Joten kusti polki ja posti kulki. Kirjeiden kautta jaettiin tietoa, tunteita ja yhteenkuuluvuutta. Monet pyysivät palauttamaan postimerkit ja usein nämä olikin teipattu tai käsitelty vaikkapa saippualla. Näiden temppujen ansiosta voitiin postin leimat putsata pois ja saada kerran käytetyt merkit takaisin käyttöön, ’uusina’.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat