Amerikkalaisen Min Jin Leen bestselleristä tehty ylistetty Pachinko-sarja on kohokohdissaan erinomainen

Vuodesta 1910 vuoteen 1989 kurkottavan korealaisen perheen saagan keskeisiin tekijöihin lukeutuu Columbus-elokuvallaan vakuuttanut Kogonada.

Pachinko-sarjan keskeisin hahmo on Sunja, joka kasvaa fiksusta tytöstä viisaaksi vanhukseksi. Nuorena aikuisena Sunjaa esittää Minha Kim, jonka vakavat kasvot jäävät mieleen lukuisista lähikuvista.

30.4. 2:00 | Päivitetty 30.4. 9:16

Kylläpä ihmetytti, kahden ja puolen jakson ajan. Miksi amerikkalaisen Min Jin Leen menestysromaaniin (2017) perustuva kahdeksanosainen sarja Pachinko on kerännyt ylistystä?

Ensimmäisten, hieman ponnettomien jaksojen aikana ehdin pohdiskella, hurmaako länsimaisia katsojia liian helposti itäinen eksotiikka. Tai ehkäpä innostuneiden joukossa on niitä, jotka ihastuivat vielä itseäni perusteellisemmin Kogonadan arkkitehtuurilla tyylittelevään Columbus-draamaelokuvaan (2017)? Kogonada, joka on myös yksi Pachinkon tuottajista, on ohjannut jaksot 1–3 ja 7.

Merkittävän sarjasta kiinnostuneiden joukon epäilemättä muodostavat niin korealaiset kuin amerikankorealaisetkin, joihin kirjailija Lee lukeutuu.

Pachinko nimittäin on paitsi sukutarina myös kertomus korealaisten tukalasta asemasta Japanin siirtomaavallan ja japanilaisten ylenkatseen alla vuodesta 1910 lähtien.

Sitten tultiin kolmosjakson kohtaukseen Tokiossa vuonna 1989. Isoäiti Sunja (Yuh-jung Youn) nostaa syömäpuikoilla suuhunsa nokareen riisiä, jonka on keittänyt hänelle aiemmin tuntematon japaninkorealainen ikätoveri.

Sunja maistaa jotain, mitä vierellä istuva kolmikymppinen lapsenlapsi, uraohjus Solomon (Jin Ha) ei voi makunystyröillään tavoittaa: vuosikymmeniä aiemmin taakse jääneen synnyinmaan Korean.

Siihen asti nähty tiivistyy yhteen pisteeseen yhtäkkisesti ja koskettavasti. Heti tämän jälkeen myös tarinan varhaisempi aikapuolisko tekee syvän vaikutuksen nuoren Sunjan (Minha Kim) kertoessa pastori Isakille (Steve Sanghyun Noh), mitä hän oppi hyljeksityltä isältään.

Tarina kaartuu tärkeään käännepisteeseen.

Vuoteen 1989 sijoittuvassa aikatasossa seurataan Solomonin (Jin Ha) pyrkimyksiä edetä urallaan amerikkalaispankin Tokion-konttorissa.

Yksi syistä alkupuolen ponnettomuuteen on, että Nohia lukuun ottamatta miesnäyttelijät tuntuvat latteilta. Naiset selviävät paljon paremmin, eritoten Kim, jonka vakavat, lukuisissa lähikuvissa tarkkaillut kasvot ovat yksi asia, joka sarjasta jää pidemmäksi aikaa mieleen.

Toinen kestävä muistijälki syntyy korealaisten kohtaloiden samankaltaisuudesta suomalaisten kanssa: ensin elämä naapurimaan mielivallan alla ja myöhemmin siirtotyöläisyys maassa, jonka kantaväestö tunnustaa työteliäisyyden, mutta katsoo silti nenänvartta pitkin.

Isoäiti-ikäistä Sunjaa näyttelee Yuh-jung Youn.

Kolmantena joutuu mainitsemaan päätösjakson pettymyksen: lopun koittaessa valkenee, että tiettyjen perheenjäsenten tarinoista jää osia pimentoon.

Mutta neljäs pysyvä mielikuva on eläväisin: vastapainoksi tummasävyiselle sisällölle sarjalle on tehty alkutekstijakso, jossa roolihenkilöt tanssivat kirkasvärisessä pachinko-peliautomaattihallissa 1960-lukulaisen Let’s Live for Today -hitin tahtiin, riemastuttavasti vauhtia kiihdyttäen.

Pachinko, AppleTV+. (K16)

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat