Suomi putosi useita sijoja viidenneksi kansain­välisessä lehdistön­vapaus­vertailussa

Viime vuonna Suomi sijoittui toiseksi, tänä vuonna viidenneksi. Listauksen neljänneksi nousi Viro, jonka sijoitus parani peräti 11 sijaa.

Norja säilytti vertailussa ykkössijansa.

3.5. 7:00

Suomi on sijoittunut kansainvälisessä Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) lehdistönvapausvertailussa viidenneksi. Vielä viime vuonna Suomi oli vertailussa toisena, kun kärkipaikkaa piti Norja.

Norja säilytti ykkössijansa myös tänä vuonna ja toiseksi nousi Tanska, joka oli viime vuonna listan sijalla neljä. Kolmantena on Ruotsi ja neljäntenä Viro, joka nousi listalla peräti 11 sijaa.

Suomen sijoituksen taustalla on useita syitä, sanoo RSF:n Suomen osaston puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma tiedotteessa.

Hänen mukaansa sijoitukseen ovat vaikuttaneet ainakin Helsingin Sanomien toimittajien saamat syytteet.

Syyttäjä päätti viime vuoden lokakuussa nostaa syytteet kolmea HS:n toimittajaa vastaan turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksestä. Syytteet liittyvät HS:n joulukuussa 2017 julkaisemaan Puolustusvoimien Viestikoekeskusta käsittelevään uutiseen. Toimittajat ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

”Tapaus on eurooppalaisessa mittakaavassa hyvin poikkeuksellinen erityisesti, kun otetaan huomioon Suomen hyvä maine lehdistönvapauden mallimaana”, HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kirjoitti kommentissaan sen jälkeen, kun päätös syytteiden nostamisesta tuli julki.

Grüne-Luoman mukaan sijoitukseen on vaikuttanut myös median lisääntyvä taloudellinen keskittyminen.

Sijoitukseen ovat voineet vaikuttaa myös RSF:n tekemät uudistukset kriteeristöön, jonka perusteella vertailu tehdään, Grüne-Luoma arvioi. Tulokset eivät siis ole täysin vertailukelpoisia verrattuna aiempiin vuosiin.

”Toisaalta, sijoituksemme on nyt todellakin vasta viides, ja olemme Norjaa (1.) ja Tanskaa (2.) selvästi jäljessä”, hän sanoo tiedotteessa.

Uudistuneessa vertailussa mitataan poliittista ympäristöä, laillista toimintakehikkoa, taloudellisia edellytyksiä, sosiokulttuurista ympäristöä sekä toimittajien turvallisuutta.

Suomi oli vuosien ajan vertailun ykkösenä, kunnes putosi kolmanneksi vuonna 2017. Tuolloin sijoitukseen vaikutti silloisen pääministerin Juha Sipilän (kesk) painostusyritys Ylen toimittajia kohtaan.

Sitä seuraavana vuonna Suomen sijoitus laski jälleen. Syyksi RSF mainitsi tuolloin muun muassa HS:n toimittajan kotiin tehdyn Viestikoekeskus-juttuun liittyneen kotietsinnän.

RSF on julkaissut kansainvälistä lehdistönvapausvertailua vuodesta 2002 lähtien. Vertailussa on mukana 180 maata ja aluetta.

Tänä vuonna järjestön mukaan vertailun ”parhaaseen luokkaan” sijoittui enää vain kahdeksan maata.

”Globaali tilanne on huolestuttava, ja vaikka Suomi pärjää vertailussa hyvin, emme mekään voi paukutella henkseleitä”, Grüne-Luoma sanoo.

Järjestö on erityisen huolissaan lehdistön polarisoitumisesta ja sen vaikutuksesta demokratiaan.

Tätä muutosta järjestö kuvaa niin kutsutun ”Fox News -mallin” lisääntymisellä. Käytännössä tämä tarkoittaa jyrkkien, jakolinjoja ruokkivien mielipiteiden lisääntymistä mediassa.

Fox News on yhdysvaltalainen televisiokanava, joka myötäilee näkemyksissään republikaanipuoluetta. Kanavaa on viime vuosina kutsuttu myös muun muassa entisen presidentin Donald Trumpin ”henkilökohtaiseksi propagandakanavaksi”.

”Fox News -mallin lisääntyminen mediassa on kuolemanvaara demokratioille, koska malli horjuttaa yhteiskuntien sisäisen harmonian ja suvaitsevan julkisen keskustelun perustaa. Kiireelliset päätökset ovat tarpeen näihin haasteisiin vastaamiseksi”, RSF:n ranskalainen pääsihteeri Christophe Deloire sanoo tiedotteessa.

Myös sosiaalisessa mediassa leviävä disinformaatio on omiaan kiihdyttämään mallin vaikutusta, Deloire sanoo.

Esimerkkinä tästä toimii Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa, jota edelsi ”propagandasota”.

”Median valjastaminen aseeksi autoritaarisissa maissa eliminoi kansalaisten oikeuden informaatioon, mutta liittyy myös kansainvälisten jännitteiden kasvuun, joka voi johtaa pahimman laatuisiin sotiin”, Deloire sanoo.

Venäjä sijoittui RSF:n indeksissä sijalle 155 ja Ukraina sijalle 106.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat