Helsingin Taidehalli jätti tutkintapyynnön entisen johtajan epäillyistä taloudellisista väärinkäytöksistä: ”Järkytys”

Tutkinta kohdistuu tapahtumiin, jotka ajoittuvat vuosille 2014–2021. Niiden yhteisarvo on suuruusluokaltaan toistasataatuhatta euroa.

Taidehalli on jättänyt tutkintapyynnön ex-johtajansa epäillyistä taloudellisista väärinkäytöksistä.

3.5. 12:14 | Päivitetty 3.5. 13:19

Helsingin Taidehallin säätiö kertoo, että se on jättänyt tutkintapyynnön entisen johtajansa epäillyistä taloudellisista väärinkäytöksistä. Säätiö kertoo asiasta tiedotteessa.

Helsingin poliisi tiedotti tiistaina, että epäilee yhtä ihmistä alustavasti törkeästä maksuvälinepetoksesta, törkeästä kavalluksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä tapauksessa, jossa asianomistajana on Helsingin Taidehallin säätiö.

Tutkintapyyntö tehtiin poliisille jo joulukuussa 2021.

Epäily taloudellisista väärinkäytöksistä syntyi Taidehallin sisäisissä selvityksissä. Tutkintavastuu on poliisilla. Taidehalli on rikosasiassa asianomistajana.

Asia on kirjattu Taidehallin viime vuoden toimintakertomukseen, joka on toimitettu opetus- ja kulttuuriministeriöön 30. huhtikuuta vuosiraportoinnin yhteydessä.

Tutkinta kohdistuu tapahtumiin, jotka ajoittuvat vuosille 2014–2021. Säätiön arvion mukaan tapahtumien yhteisarvo on suuruusluokaltaan toistasataatuhatta euroa.

Säätiön mukaan väärinkäytöksistä epäilty johtaja työskenteli Taidehallin palveluksessa vuodesta 2013 toukokuuhun 2021.

Taidehallin säätiön hallituksen puheenjohtaja Kai Huotari kertoo, että epäillyt väärinkäytökset alkoivat selvitä heille keväällä 2021, kun vuoden 2020 tilinpäätöstä valmisteltiin.

”Sen yhteydessä pyysimme, että tilintarkastaja keskittyy erityisesti entisen johtajan luottokortin käyttöön.”

”Tästä valmistui muistio tilintarkastuksen yhteydessä. Muistion valmistuttua oli selvää, ettei johtajalla ole enää edellytyksiä jatkaa tehtävässä. Hän irtisanoutui saman päivän aikana”, Huotari kertoo.

Tilintarkastuksen valmistuttua säätiön hallitus teetti vielä erityistilintarkastuksen, joka katsoi vielä enemmän taaksepäin ajassa. Erityistilintarkastuksen valmistuttua säätiön hallitus päätti jättää ennen vuodenvaihdetta poliisille tutkintapyynnön.

Huotari ei halua yksilöidä, minkälaisista luottokorttimaksuista oli kyse. ”Uskon että poliisi sitten aikoinaan tiedottaa näistä.”

Poliisi kertoi tiistaina tiedotteessaan vain, että epäilee Taidehallisäätiössä työskennelleen henkilön muun muassa väärinkäyttäneen säätiön luottokorttia.

Tapaus on ollut Taidehallille ja sen henkilöstölle kova paikka.

”Elämme luottamusyhteiskunnassa, jossa johtavassa asemassa olevalla ihmisellä on laaja toimintavapaus. Oli järkytys, kun epäillyt väärinkäytökset tulivat esiin”, Kai Huotari sanoo tiedotteessa.

HS:lle hän kertoo, että tapauksella on ollut vaikutus Taidehallin työskentelymoraaliin ”ihan kuin missä tahansa organisaatiossa”.

”Nyt meillä on asiat verrattain hyvin. Meillä on uusi, hyvin pätevä toimitusjohtaja ja hyvin osaava, sitoutunut henkilöstö. Tutkinta ei vaikuta Taidehallin toimintaan. Asiat menevät eteenpäin suunnitelmien mukaisesti”, Huotari sanoo.

Voittoa tavoittelemattoman Taidehallin omistaa yksityinen säätiö, jonka taustalla ovat taiteilija- ja taidejärjestöt.

Taidehallin näyttelyohjelman pääpaino on nykytaiteessa, jonka lisäksi Taidehallissa nähdään myös muotoilua ja arkkitehtuuria.

Taidehallin nykyisen toimitusjohtajan Nina Toppilan työ ja Taidehallin näyttelytoiminta jatkuvat suunnitelmien mukaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat