Taiten dramatisoitu historia­dokumentti kertoo brittikolonialisteista Tulimaassa

Dokumentin loppupuolella seurueeseen liittyy myös nuori Charles Darwin.

Nuori opiskelija Charles Darwin (vas.) lähtee joulukuussa 1831 Beagle-tutkimusaluksen mukana Englannista pitkälle matkalle Etelä-Amerikan eteläkärkeen. Beaglen lääkäri Robert McCormick (oik.) ei pidä yhtään siitä, että laivalla on hänen lisäkseen toinen luonnontieteilijä.

4.5. 2:00

Kuukausi sitten uutisoitiin, että Cambridgen yliopiston kirjastoon oli palautettu 20 vuotta kateissa olleet Charles Darwinin (1809–1882) muistivihot, joihin hän oli hahmotellut ensi kertaa evoluutioteoriaansa. ”Librarian, Happy Easter”, luki kuoressa, toivottajana pelkkä X.

Saksalaisen Jürgen Stumpfhausin dokumentissa Tutkimusretken synkkä salaisuus (2018) palataan aikaan, jolloin Darwin kirjasi nämä ensimmäiset havaintonsa. Taiten toteutettuja dramatisoituja jaksoja sisältävän tarinan ytimessä on sattumuksellisen X-tekijän sisältävä tapahtumaketju. Sitä ilman maailmankuvamme voisi olla toisenlainen sekä vasta dokumentin loppupuolella tutkimusretkelle lähtevä Darwin vain tuntematon teologi.

Peribrittiläistä tositarinassa on kolonialistinen ylemmyydentunto, jonka kohteeksi oli joutunut neljä Etelä-Amerikan eteläkärjessä asunutta yaghani-intiaania. Alueella kartoitusmatkalla olleella Beagle-laivan kapteenilla Robert FitzRoylla oli toki mielestään pätevä päämäärä. Hän yritti koulia heistä sivistyneitä kristittyjä, jotka Englannista palattuaan alkaisivat levittää lännen suuria viisauksia kotiseudullaan Tulimaassa – jonkinlaisina kulttuurilähettiläinä.

Dokumentissa heidän jalanjälkiään seuraa myös kolme asiantuntijaa ja yksi kapteeni FitzRoyn jälkeläinen.

Tutkimusretken synkkä salaisuus, TV1 klo 19.00 ja Yle Areena.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat