Dokumentaristi Heli Hulmi pääsi vuonna 2002 ”paikkaan, jota ei ole olemassa” – Taitavasti tehdyssä radioteoksessa ei tarvita kameraa kertomaan, että ollaan syvällä maan alla

Helsingin alla fiilistellään ydinsotaa.

5.5. 2:00

Helsingin metrossa juoppo laulaa Tuomari Nurmiota ja saa pienet aploditkin. Kun edetään vähän syvemmälle Helsingin kallioperään, nuori insinööri fiilistelee ydinsotaa ja sen jälkeistä maailmaa.

Heli Hulmilla on tilanne hallussa – niin sisällöllisesti kuin teknisestikin. Ei olla studiossa. Ollaan tunnelissa keskikesällä, jolloin tuolla jossain ylempänä maailma on täynnä valoa.

Väestönsuojelu on sattuneesta syystä herättänyt viime aikoina kiinnostusta enemmän kuin aikoihin. Hulmi vieraili mikrofoneineen Helsingin alla parikymmentä vuotta sitten, jolloin sota tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta.

Silti peruskalliota nakerrettiin ahkerasti. Todellinen syy siihen vilahtaa radiodokumentissa lyhyesti. Rakennettiin parkkihalleja, huoltotunneleita sun muuta. Väestönsuojelu oli toissijainen asia, jolla saatiin yhteiskunta jakamaan kustannuksia.

Mutta dokumentissa poikkeusoloista puhutaan paljon. Hulmi pääsee jopa vierailemaan paikkaan, ”jota ei ole olemassa”, sisäministeriön maanalaiseen johtokeskukseen. Voi olla, ettei sinne enää dokumentaristeja päästettäisi.

Miellyttävän ilmava dokumentti on vahvimmillaan voimakkaassa tilan tunnussa. Ei tarvita kameraa kertomaan, että ollaan syvällä kalliossa. Teoksen heikoimmat hetket koetaan kokonaisuuden kannalta tarpeettoman pitkällä metromatkalla.

Vuonna 2002 maanalaisen Helsingin julkiset osat ovat varsin kattavasti venäläisten miehittämiä – katumuusikoiden nimittäin. Eipä tarvinnut ohjaajan kaivella musiikkia levyiltä.

Vanhojen radioteosten uusinnat ovat nykyään kuunneltavissa Areenassa vain radiolähetyksen yhteydessä. Juuri kun on opetettu ihmiset siihen, että ohjelman voi kuunnella koska tahansa, tästä luovutaan.

Koska mitään tekijänoikeudellista syytä tähän ei ole, käsittämättömän käytännön voisi lopettaa ihan heti.

Maanalainen Helsinki, Radio 1 klo 22.05.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat