Laulava basso kertoo juttuja: uraansa lopettavan Jaakko Ryhäsen muistelmissa on tilinpäätöksen tuntua

Toimittaja Raiko Häyrisen kirjoittamassa sujuvassa tekstissä kuuluu Jaakko Ryhäsen vahva kertojanääni.

Jaakko Ryhänen Tampereella marraskuussa 2021.

21.6. 11:45

Muistelmat

Raiko Häyrinen: Jaakko Ryhänen – Minun matkani. Docendo, 251 s.

Oopperalaulaja Jaakko Ryhänen määrittelee äänialansa basso cantanteksi, laulavaksi bassoksi, eikä aivan matalimmaksi miesäänen fakiksi eli basso profondoksi, syväksi bassoksi. Kun matala bassoääni tosissaan helkyttelee alataajuuksia, vaikutelma on usein unohtumaton, kuten Ryhäsellä. Hänellä on toki vaikuttava alarekisteri, mutta matalimmillaankin soinnissa on teräksinen, alataajuudet läpäisevä kärki.

Ehkä osasyy sointi-ihanteeseen on siinä, että nuorempana Ryhänen ihaili varsinkin tenoreita ja halusi sellaiseksi itsekin, kuten hän kertoo tuoreessa muistelmateoksessaan Minun matkani. Äänimateriaali kehittyi kuitenkin toiseen suuntaan, ihmisäänen alataajuuksille.

Laulutaidostaan hän antaa muistelmissaan kiitosta hyville opettajille, erityisesti Jolanda di Maria Petrikselle, jonka oppilaana Jaakko Ryhänen oppi italialaisen laulukoulun ja löysi äänialakseen juuri basso cantanten.

Ryhänen pääsi laulamaan Kansallisoopperaan 1970-luvulla kansakoulunopettajan koulutuksella, laulutunneilla ja musiikillisella lahjakkuudella, vaikka alkuvuosina ääntä jatkuvasti moitittiin hiljaiseksi ja pieneksi. Työ kuitenkin opetti tekijäänsä, ja Ryhänen pitää alkuvuosiaan Kansallisoopperassa tärkeinä oppivuosina, joiden aikana hän pääsi työskentelemään aikansa huippuammattilaisten kanssa.

”Sehän tuli kuin norsun perseestä”, tokaisi Ryhäselle kerran hänen ystävänsä ja opettajansa Kim Borg, jonka luona Kööpenhaminassa Ryhänen tapasi käydä vuosittain lomakauden alussa. Ryhänen oli juuri laulanut laulutunnilla Taikahuilu-oopperan ensimmäisen näytöksen finaalia, jossa basso koukkaa ala-f:ään. Takana oli pitkäksi venynyt baari-ilta, joka möreytti Ryhäsen ääntä entisestään.

Borg oli tunnettu huumorimies ja jutunkertoja, eikä Ryhänenkään taida kovin usein jäädä sanattomaksi. Rehevät jutut täyttävätkin Ryhäsen muistelmia, jotka on koonnut kirjan muotoon toimittaja Raiko Häyrinen. Sujuvaa kerrontaa lukee mielikseen eikä tekstissä ole tyhjäkäyntiä.

Minä-muodossa kirjoitetussa kirjassa kuuluu vahvasti Ryhäsen ääni, mikä on hänen kertojanlahjojaan ajatellen juuri oikea ratkaisu. Hän kertoo elämästään ja urastaan vetävästi ja sukeltaa välillä suhteellisen syvällekin laulutekniikan ja rooliensa erityispiirteisiin. Se on juuri oikea ratkaisu kirjan pitkäikäisyyttä ja dokumenttiarvoa ajatellen, eikä sen luulisi myöskään säikäyttävän satunnaistakaan lukijaa – joka tapauksessa kohdeyleisönä lienevät musiikista ja laulutaiteesta kiinnostuneet lukijat. Varsinkin Ryhäsen bravuurirooli Verdin Don Carloksen Filipinä saa laulajalta syvällisen analyysin.

Ryhänen täytti joulukuussa 75 vuotta ja laulajanura on selvästi loppupuolella, joten muistelmissa on tilinpäätöksen tuntua. Ooppera- ja konserttilavoilla hän on viihtynyt näihin päiviin asti, vaikka ura oli loppua jo kymmenen vuotta sitten vuonna 2012, kun hänellä havaittiin sydänvika.

Lukuisien ohitusleikkausten jälkeen hän palasi kuitenkin ensin opettajanhommiin ja myös muutamiin oopperatehtäviin: hän ounastelee, että viime vuodenvaihteen rooli Jyväskylän oopperan Viimeisten kiusausten seppä Högmanina jää viimeiseksi uudeksi rooliksi.

Korona-ajan lykkäysten vuoksi hän pääsi laulamaan roolin vain kerran ennakkonäytöksessä ennen varsinaista, viivästynyttä ensi-iltaa. Lopuista esityksistä hän jäi pois terveysongelmien vuoksi, ja ne näyttävät myös päättävän Ryhäsen laulajanuran.

Sitä ennen ura on ollut komea, Viimeisten kiusausten pääroolia Paavo Ruotsalaista myöten – sitä hän pääsi laulamaan New Yorkin Metropolitan-oopperassa Kansallisoopperan vierailunäytöksissä. Muitakin merkittäviä oopperataloja Ryhänen on urallaan kiertänyt, esimerkiksi Wienin ja Baijerin valtionoopperat ja Bayreuthin Wagner-juhlat, ja sen lisäksi tehnyt komean uran suomalaisilla oopperalavoilla ja opetustehtävissä.

Ritva Auvinen ja Jaakko Ryhänen Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -oopperassa vuonna 1984.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat