Oscar-ehdokkaaksi noussut lyhytdokumentti When We Were Bullies kertoo päivästä, jolloin ohjaaja Jay Rosenblatt osallistui koulukiusaamiseen

Muisteludokumentti pakottaa pohtimaan elokuvanteon etiikkaa.

When We Were Bullies -dokumentissa 1960-luvun kiusaamistapausta kuvitetaan pala-animaatioin.

9.5. 2:00

Elokuvaohjaaja Jay Rosenblatt (s. 1955) muistaa hämärästi, miten he alakoulussa suurena joukkona kävivät Dick-nimisen pojan kimppuun, koska tämän juttelu oli hidastanut oppilaiden pääsyä tunnilta. Dickin päälle syljettiin ja häntä hakattiin.

Rosenblattin puolituntisessa dokumentissa When We Were Bullies (2021) tapahtumaa kuvitetaan onnistuneesti pala-animaatioin. ”Roolihenkilöinä” ovat luokkakuvasta leikatut kasvot.

Luokkatovereita on löydetty haastatteluun, mutta enimmäkseen äänessä on ohjaaja itse. Paljastuu, että hän käytti kyseistä kiusaamistapausta lähtöpisteenä jo elokuvassaan Polttomuurahaisten haju (1994). Se palkittiin muun muassa Tampereen lyhytelokuvajuhlien parhaana dokumenttina. When We Were Bullies puolestaan nousi Oscar-ehdokkaaksi.

Tapauksesta aukeavien sivuhaarojen ja Rosenblattin ajattelutyön vuoksi Oscar-ehdokkuuden ymmärtää. Silti – ja nyt seuraa juonipaljastus –, kun Dickin näkemyksiä ei kuulla, ydin jää ammottavan ontoksi. Mikä pahinta, mukana on synninpäästön tavoittelun makua, eivätkä kaikki osallistujat tunnu välittävän, millaista kouluelämä on ollut ”sille oudolle tyypille”, jonka kaikki muistavat.

Juuri kyseisen sakinhivutuksen moni on unohtanut. Arvelen, että Dick ei.

When We Were Bullies, HBO Max.(K12)

Jay Rosenblatt vierailee dokumentissaan lapsuudenkoulunsa pihalla. Ennen pitkää elokuvantekijän uraansa Rosenblatt oli psykoterapeutti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat