Kansallisteatteriin saapui paketti, jonka päällä luki ”Wuhan”, eikä kukaan ole uskaltanut avata lähetystä vieläkään

Uudistuneessa Teatterimuseossa on esillä Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäyttely sekä paljon muuta. Näyttelystä selviää sekin, miksi teatterissa ei saa viheltää.

Ida Aalbergin (1857–1915) näköisnuken on Albert Edelfeltin maalauksen mukaan valmistanut Sanna Sucksdorff. Canth-esityksessä (2016) käytetyn puvun on suunnitellut Pirjo Liiri-Majava ja sen on tehnyt Lilja Honkanen.

16.5. 16:00

Pullea, aika tavallisen näköinen postipaketti on esillä näyttelyn keskivaiheilla, Molièren Tartuffessa käytetyn rooliasun vieressä. Osoitetarrojen lisäksi paketissa on iso vihreä tarra, jossa lukee Wuhan.

9. tammikuuta vuonna 2020 lähetetty paketti on yhä avaamaton.

Kansallisteatterin pukusuunnittelija Tarja Simone sattui kulkemaan lavastamon läpi, kun paketti oli juuri saapunut Kansallisteatteriin.

Paketti Wuhanista saapui teatterille pari päivää sen jälkeen, kun koronaepidemiasta oli alettu julkaista huolestuttavia juttuja.

Simone kertoo, että paketti oli keskellä lavastamoa, ympärillään rinki ihmisiä.

”Kukaan ei uskaltanut varmaan metriä lähemmäs mennä, siinä sitä ihmettelivät. Eikä pakettia sitten kukaan avannut.”

Kylkeen kiinnitetty maalarinteippisuikale kertoo, että sisällä on männynhavuja. Havut oli tarkoitettu Paavo Westerbergin ohjaamaan Sinivalaaseen, joka sai ensi-iltansa Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 4. maaliskuuta 2020.

”Tekninen tuottajamme Jukka Vuokko oli löytänyt Kiinasta näyttävimmät havut ja tilannut niitä. Tilauksen tulossa kesti ja siinä vaiheessa oli uutisoitu isosti, että Wuhanissa on tällainen covid-19-epidemia: ne olivat jo huolestuttavia ne uutiset. Ja sitten pari päivää myöhemmin taloon tulee paketti, jossa lukee isolla Wuhan.”

Korvaavat havut löydettiin lopulta rautakaupan joulusesongin poistomyynnistä – ja Sinivalaasta tuli yksi pahimmin koronapandemian alle jääneistä esityksistä. Sitä esitettiin ensi-illan jälkeen vain kolme kertaa.

Kun seinälle heijastettua Kansallisteatterin näyttelijöiden kuvakavalkadia jää katsomaan, huomaa miten kunkin näyttelijän kasvojen kohdalle vaihtuvat toiset kasvot. Yksinkertaisen koskettava tapa konkretisoida vuosikymmenten kulumista.

Neonvalokirjaimista museon kattoon muodostettu lause sen kertoo: Yleisö oli raivoissaan ihastuksesta!

Se on Teatterimuseossa paraikaa esillä olevan Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäyttelyn nimi ja todellinen piste i:ssä, kirsikka kakussa.

Lause on sitaatti kirjeestä, jonka Yrjö Koskinen kirjoitti veljelleen hurmioituneessa mielentilassa 10. toukokuuta vuonna 1869. Hurmos oli syntynyt Koskisen nähtyä Aleksis Kiven Lean kantaesityksen, jossa ruotsalainen tähtinäyttelijä Charlotte Raa veti suomeksi pääroolin.

Suomenkielinen teatteri oli syntynyt, ja yleisö, se oli raivoissaan ihastuksesta.

Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1872, perustettiin Suomalainen Teatteri, joka sittemmin muutti nimensä Suomen Kansallisteatteriksi.

Nyt tuon 150-vuotiaan instituution historia on komeasti esillä Teatterimuseossa, jolla on silläkin juhlavuosi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kuusikymmentä vuotta siitä, kun Helsingin kaupunki vuonna 1962 perusti museota ylläpitävän säätiön. Sen perustaminen oli lahja tuolloin 90-vuotiaalle suomalaiselle teatterille.

Teatterimuseo löytyy edelleen vanhalta paikaltaan Kaapelitehtaan eteläsiivestä, mutta tiloiltaan laajentuneena sekä uudenmuotoisena. Samaan aikaan kun Kaapelin pohjoissiiven kylkeen nousi Tanssin talo, koki Teatterimuseo remontin: entisen sokkeloisuuden tilalla on nyt avarampia ja muuntuvampia tiloja.

Tällä hetkellä uusissa tiloissa on Kansallisteatterin näyttelyn lisäksi esillä suomalaisen nykytanssin kansainvälisestä historiasta kertova näyttely Syvää liikettä.

Arkadia-näyttämön kulisseissa.

Mihinkään ei ole museosta kadotettu myöskään Arkadia-näyttämöä, joka on ollut Teatterimuseon kävijöiden suosikki siitä asti, kun näyttämö vuonna 1999 avattiin.

Arkadia on arkkitehti Carl Ludvig Engelin 1820-luvulla suunnitteleman puisen Arkadia-teatterin näyttämön pienennetty kopio. Siellä museokävijä voi antautua oman sisäisen näyttelijänsä, ohjaajansa tai valomestarinsa viemäksi.

Arkadia-näyttämön pukuhuoneessa riittää valinnanvaraa. Kaikkea saa kokeilla.

Kulissien takaa löytyy pukuhuone, jonka kaapit ja rekit pursuavat viittoja, liivejä, eläinten ja jännittävien hahmojen pukuja, hattuja, takkeja ja leninkejä. Mielikuvitus starttaa välittömästi miettimään, millaisen napakan komedian tai murheellisen draaman vaatteilla puvustaisi.

Pukuhuoneen seinällä roikkuvan rekvisiittaköysistön plakaateista selviää sekin seikka, miksi teatterissa ei saa viheltää.

No siksi, että aikana ennen sähköä kulissien vaihdot tehtiin köysien avulla. Köysiä kiskoivat merimiehet, jotka kommu­nikoivat viheltämällä. Jos vihelsit väärään aikaan väärässä paikassa saatoit saada kulissin päähäsi.

Arkadian pukuhuoneen rekvisiittaköysistö muistuttaa ajasta ennen sähköä.

Kansallisteatterin juhlanäyttelyn päälähteenä on käytetty dosentti Kai Häggmanin tammikuussa ilmestynyttä Päänäyttämöllä-historiateosta. Sieltä on poimittu paitsi näyttelyn nimi, myös esimerkiksi näyttelyssä seinälle nostettu sitaatti, joka kertoo, ettei Kansallisteatteria aina ole pidetty kovin dynaamisena paikkana: ”Laajalle levinnyt sanonta kehotti Rautatientorilla käveleviä kulkemaan hiljakseen, ettei kukaan vain heräisi Kansallisteatterissa.”

Näyttelyn konseptin ja visuaalisuuden takana oleva pukusuunnittelija Tarja Simone sanookin, että yksi seikoista, joka Häggmanin kirjassa teki häneen erityisen vaikutuksen, oli se, ettei kirjassa hymistellä vaan kerrotaan onnistumisten lisäksi reippaasti myös epäonnistumisista.

Visuaalisesti Simone halusi tehdä näyttelystä ennen kaikkea raikkaan ja avoimen. Ratkaisu korosti sitä, ettei Kansallisteatteri – ainakaan enää – ole mystisen hämyisässä tunnelmassa torkkuva historiallinen jäänne, vaan ihkaelävä taidelaitos.

Mika Myllyahon pääjohtajakaudella teatteri on myös avautunut paljon yhteiskuntaan, on perustettu esimerkiksi kiertueteatteri, nuortenteatteri Kantti ja monenlaisia yhteistyöprojekteja, Simone sanoo.

Sanna Sucksdorffin valmistamat rekvisiittalampaat nähtiin ensimmäisen kerran Slava!-esityksessä 2015.

puvut ovat näyttelyn keskiössä – ja tuovat tietenkin mukanaan myös häivähdyksen näyttelijää, jonka roolihahmolla puku on ollut. Aku Korhonen, Tarmo Manni, Kyllikki Forssell... Karin Pacius, Sari Puumalainen, Kristo Salminen...

Ja tietenkin myös Tauno Palo, Ansa Ikonen: nimet, joiden kohdalla historian havina kuuluu tavallista kovemmin.

Huomio ei voi olla kiinnittymättä siihen, miten taidokkaasti puvut on tehty. Esimerkiksi Ella Erosen Madame-esityksessä vuonna 1955 käyttämä upea mustavihreä leninki: niin kauniisti kirjailtu ja laskostettu.

Tässä taidokkaasti tehdyssä puvussa Ella Eronen näytteli vuonna 1955 Madame-esityksessä.

Juuri käsityötaidot Tarja Simone halusikin tuoda erityisesti esiin.

”Oma nöyryys vielä lisääntyi, kun näki, miten hienoja pukusuunnittelijoita, ompelijoita, vaattureita, tarpeistonvalmistajia, lavastemaalareita, puuseppiä ja naamioitsijoita teatterissa on aina ollut. Nykyisinhän teatterit ovat niitä harvoja paikkoja, joissa käsityöammatit ovat voimissaan.”

Ella Erosen leningin kohdalla Simone kiinnitti myös huomiota vaatteen mittoihin – ja sijoitti pilke silmäkulmassa sen viereen Erosen valkoisen Monark-kuntopyörän.

”Hän kuulemma on päivittäin sitä omalla parvekkeellaan polkenut. Puvusta sitten näkee miten fitissä kunnossa on oltu!”

Ella Erosen kerrotaan polkeneen kuntopyörällään joka ikinen päivä omalla parvekkeellaan.

Pienoismalleja lavastuksista löytyi Teatterimuseon kokoelmista vain vähän. Kansallisteatterin lavastajilta Kati Lukalta ja Katri Rentolta onneksi tuli apuja. Rentolta löytyi edelleen esitettävän Pintaremontin pienoismalli, kaikki vanhemmat hän oli juuri remonttimuutossa heittänyt pois.

Lukka oli säilyttänyt enemmän, ja heti näyttelyn etualalla komeileekin hänen Kristian Smedsin Tuntemattomaan sotilaaseen (2007) tekemä lavastuksensa.

Mustanpuhuva riisuttu näyttämö, etualalla lojuvat pyykinpesukoneet, takanäyttämöllä kohoavat kolme ristiä: koossa 1:25 rakennettu pienoismalli on hämmästyttävän autenttisen näköinen.

Niin kuuluukin olla, Kati Lukka sanoo. ”Itse yritän tehdä pienoismallista aina mahdollisimman tarkan, koska se on minulle tärkein työväline. Olen myös todennut, että mitä oikeamman näköisen teen heti, sitä paremmin saan ideat myytyä!”

Nyt on mahdollista ihmetellä myös pyörön alle rakennettua korsumaailmaa, joka teatterissa näkyi vain videon välityksellä.

Lavastaja Kati Lukka kokosi Tuntemattoman sotilaan lavastuksen pienoismallin uudelleen näyttelyä varten. Pyörön alle sijoitettu korsumaailma näkyi esityksessä vain videon välityksellä.

Smedsin Tuntematon oli iltapäivälehtien kansia myöten ihasteltu ja paheksuttu tapaus.

Se muistetaan muun muassa siitä, että venäläisiä sotilaita esittämään käytettiin pesukoneita. Niistä ihan ensimmäinen moukaroinnin kohteeksi joutunut seisoo nyt näyttelyssä.

”Kun tajuttiin, että tää vois todella toimia, ajattelin heti, että nyt ollaan teatterihistorian kanssa tekemisissä. Soitetaanpa Teatterimuseoon, että otatteko vastaan”, Lukka kertoo.

Kristian Smedsin vuonna 2007 ensi-iltansa saaneessa Tuntemattomassa sotilaassa venäläisiä sotilaita esittivät pyykinpesukoneet. Teatterimuseon kokoelmiin on talletettu ensimmäinen harjoituksissa moukaroitu kone.

Kansallisteatterin näyttelyssä viettäisi helposti kokonaisen päivän, tai kolme. Jo yksin teatterin henkilökunnan videolle talletettuja esittäytymisiä on yhteensä kolme tuntia.

Näyttelyn seiniä kiertävät tekstit, joissa valotetaan Kansallisteatterin historiaa muun muassa julkisuuden, tasa-arvon ja suomalaisuuden näkökulmista käsin.

Tekstit – sekä artikkelit muun muassa teatteritieteen professori Hanna Korsbergiltä –löytyvät myös museonjohtaja Raija-Liisa Seilon toimittamasta näyttelyjulkaisusta.

Tarja Simonelle näyttelyn tärkein palanen oli jo mainitut henkilökunnan haastattelut, jotka on leikattu katsottaviksi useilta tv-ruuduilta.

”Minulle oli tosi oleellista, että näyttelyssä ihan kaikki kertovat ainakin nimensä ja ammattinsa ja sen, millaisia tosi erilaisia reittejä ovat päätyneet Kansallisteatteriin töihin. Muistan ajatelleeni, että ilman kaikkia näitä ammattiryhmiä ei Kansallisteatteri olisi ollut olemassa 150:tä vuotta.”

Yleisö oli raivoissaan ihastuksesta! -näyttely Teatterimuseossa (Kaapeliaukio 3) vuoden 2022 loppuun asti.

Arkadia-näyttämön pukuhuoneesta löytyy myös ”syötävää” rekvisiittaa omissa esityksissä käytettäväksi.

Mikä?

Teatterimuseo

  • Kaapelitehtaalla sijaitseva, vuonna 1962 perustettu esittävien taiteiden valtakunnallinen vastuumuseo. Museota ylläpitää yksityinen Teatterimuseon säätiö.

  • Ensimmäinen näyttely avautui 1963 Balderin talossa Aleksanterinkadulla.

  • Muutto Kaapelitehtaalle 1993.

  • Museo ylläpitää suomalaisen teatterin, tanssin, oopperan, sirkuksen ja esitystaiteen kansallista kokoelmaa sekä kerää ammatillista toimintaa koskevaa aineistoa.

  • Lisätietoja: teatterimuseo.fi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat