Oliko Kustaa Vaasan tytär kaappari vai merirosvo? – Vasta turvallisuus ja teknologia nostivat Itämeren kaupan valtaväyläksi

Mikko Huhtamiehen upeasti kuvitettu teos tarjoaa yksityiskohtaisia kertomuksia suomalaisen merenkulun menneestä.

Yksi tunnetuimmista kaappareista – tai näkökulmasta riippuen merirosvoista – oli Kustaa Vaasan tytär Cecilia, joka harjoitti laajamittaista kaappaustoimintaa Itämerellä. Tämän muotokuvan oletetaan esittävän Cecilia Vaasaa.

4.6. 12:42

Tietokirja

Mikko Huhtamies: Seitsemäs vyöhyke. Pohjoista merihistoriaa (1200–1600). Siltala. 320 s.

Rukoilu ja virsien veisuu olivat olennainen osa varhaista merenkulua, kun parempiakaan navigointivälineitä ei ollut tarjolla. Navigointi ei ollut erityisen onnistunutta, minkä takia aluksia tuhoutui usein Itämeren kauppareiteillä keskiajalla ja uuden ajan alussa, osoittaa dosentti Mikko Huhtamies kirjassaan Seitsemäs vyöhyke.

Kirja on saanut nimensä maantieteilijä Klaudios Ptolemaiokselta. Ptolemaios jakoi parituhatta vuotta sitten maailman vyöhykkeisiin, joista seitsemänteen kuului Itämeren alue, mukaan lukien Suomi.

Seitsemännen vyöhykkeen tuotteille oli kysyntää alueen ulkopuolellakin, mutta kaupan laajentumisen esteinä oli turvallisuus ja teknologia. Kehnot navigointivälineet, summittaiset kartat ja heikot alukset olivat onneton yhdistelmä Itämeren syysmyrskyissä. Kaiken lisäksi kauppalaivoja vainosivat merirosvot.

Turvattomuus nosti rahtihintoja, jotka pahimmillaan lähes tuplasivat lastin hinnan.

Tarkemmat kartat, navigointivälineet ja paremmat alukset sekä merirosvouden hiipuminen valtioiden vahvistumisen myötä tekivät seitsemännestä vyöhykkeestä turvallisen meritien. Välimeren metsäkadon seurauksena alkoi myös suomalaisten metsätuotteiden laajamittainen ulkomaankauppa, joka jatkuu yhä tänä päivänä.

Haaksirikoista säilyneet selvitykset ja hylyt ovat tänä päivänä keskeinen kurkistusaukko muinaiseen merenkulkuun. Hanneke Vromen haaksirikko 1468 oli aikansa pahin merionnettomuus. Aluksen mukana hukkui parisataa matkustajaa ja arvokas lasti.

Haaksirikosta on jäänyt poikkeuksellisen paljon asiakirja-aineistoa, joskaan aluksen tarkka haaksirikkopaikka ei niistä selviä – eikä edes aluksen nimi. Hanneke Vrome oli aluksen kapteeni, jonka mukaan alus asiakirjoihin nimettiin.

Alus oli poikkeuksellisen suuri ja sen lastina oli muun muassa 1 200 tynnyriä hunajaa, arvokkaita kankaita, nahkatuotteita, mausteita – jopa sahramia – sekä kultarahoja. Matkustajien joukossa menehtyi Raaseporin linnanherran Axel Tottin vaimo Katarina Viffert kolmen poikansa kanssa.

Huhtamies kuvaa aluksen poikkeuksellisen myöhäiseen syksyyn ajoittuneen matkan Lyypekistä kohti Tallinnaa. Kymmenen mailia ennen määränpäätä alus joutui voimakkaaseen vastatuuleen, jonka vuoksi kapteeni otti kurssin kohti Suomea. Huhtamiehen arvion mukaan alus ajoi karille Jussarön alueella, osa lastista ajautui Suomen rannikolle.

Laivoja eivät vaanineet ainoastaan myrskyt, vaan myös merirosvot, joiden joukossa oli myös suomalaisia. Parikymmentä vuotta ennen Hanneke Vromen kohtalokasta matkaa teloitettiin Danzigissa 70 merirosvoa: yksi päätekijöistä oli suomalainen Hans Hinricksson.

Yhden merirosvo oli toisen kaappari. Kaappareita tukivat muun muassa Vaasa-suvun varhaiset hallitsijat. Yksi tunnetuimmista kaappareista – tai näkökulmasta riippuen merirosvoista – oli Kustaa Vaasan tytär Cecilia, joka harjoitti laajamittaista kaappaustoimintaa Itämerellä. Yksi valtiojohtoisen merirosvouksen hyötyjistä oli Helsinki, jonne kaapattuja aluksia hinattiin.

Lopulta alueen valtioiden vahvistuminen lopetti niin merirosvojen kuin kaappareidenkin toiminnan.

Vahvemmat ja lastinkantokyvyltään suuremmat laivat olivat edellytys kaupan kasvulle. Huhtamies kuvaa, kuinka viikinkien limisaumaisista veneistä, draakeista ja knarreista, kehittyi hansakauppiaiden koggi, joka hallitsi laivatyyppinä Itämerta kolmesataa vuotta.

Laatikkomaisesta koggista kehittyi holkki, joka puolestaan oli purjelaivakauden loppuun saakka käytössä olleiden täystakiloitujen kolmimastoisten laivojen esimuoto.

Myös monet muut merenkulun innovaatiot kehittyivät hitaasti ja säilyivät vuosisatoja. Esimerkiksi merimerkkien muodot pallo ja kartio säilyivät lähes muuttumattomina 1500-luvulta 1970-luvulle. Risti on kartoissa yhä karien merkkinä – niin kuin se oli jo satoja vuosia sitten.

Seitsemännen vyöhykkeen kirjoittaminen olisi ollut miltei mahdotonta tai ainakin huomattavan työlästä vain kymmenkunta vuotta sitten: aineistojen digitointi on mahdollistanut eri maiden arkistoaineistojen yhdistelyn.

Edelleen pitää kuitenkin osata tulkita vanhoilla käsialoilla kirjoitettuja erikielisiä tekstejä. Pääosa aineistoista on aikansa lingua francaa, vanhaa alasaksaa, jonka tulkitsijana Huhtamies on yksi parhaista asiantuntijoista Suomessa.

Mikko Huhtamies on noussut viime vuosina Yrjö Kaukiaisen rinnalle Suomen merkittävimmäksi merihistorioitsijaksi.

Siinä missä Kaukiaisen magnum opus Ulos maailmaan piirtää suomalaisen merenkulun historian suuret kaaret, Mikko Huhtamiehen upeasti kuvitettu Seitsemäs vyöhyke tarjoaa yksityiskohtaisia, joskin hieman hajanaisia kertomuksia suomalaisen merenkulun menneestä.

Kirjoittaja on historian professori Jyväskylän yliopistossa.

Kuva Hanneke Vrome -laivan haaksirikkoasiakirjasta.

Kahden koggin meritaistelu 1300-luvulla.

Mikko Huhtamies

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat