Ilmassa oli tapauksen tuntua –HKO:n tulevan kapellimestarin johtamassa konsertissa aiheena oli sota pienen ihmisen näkökulmasta

Jukka-Pekka Saraste johti HKO:n konsertin, joka antaa odottaa paljon tulevalta ylikapellimestarikaudelta.

Kapellimestari Jukka-Pekka Saraste.

12.5. 13:31

Klassinen

Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa 11.5. Joht. Jukka-Pekka Saraste, sol. Benjamin Appl. – Mahler, Šostakovitš.

Ilmassa oli tapauksen tuntua, kun Jukka-Pekka Saraste johti Helsingin kaupunginorkesteria ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun julkisuuteen oli kerrottu hänen aloittavan orkesterin ylikapellimestarina Susanna Mälkin kauden päättyessä.

Lisää kierroksia iltaan toi ohjelma: niin Mahlerin laulusarja Des Knaben Wunderhorn kuin Šostakovitšin kahdeksas sinfonia käsittelevät myös sotaa. Yhdistävänä tekijänä teoksissa on pienen ihmisen näkökulma, se, mikä jää etulinjan ja voitokkaiden fanfaarien taa.

Näkökulma elää, vaikka sota olisi niin sanotusti ohi. Kuten historioitsija Anne Applebaum kirjoittaa teoksessaan Punainen nälkä, joka käsittelee Ukrainan nälänhätää ja Stalinin pyrkimystä tuhota Ukrainan kansallinen kulttuuri: Elämä ei palannut ”normaaliksi” eikä olisi koskaan palaava.

Tämä ohjelma on ajankohtainen vielä pitkään.

Des Knaben Wunderhorn on sävelletty vanhoihin saksalaisiin lauluihin ja runoihin kokoelmasta Pojan ihmetorvi. Keskiviikkona kuultiin lauluista kuusi. Solisti oli viime metreillä vaihtunut: Georg Niglin tilalla lauloi baritoni Benjamin Appl.

Laulujen synkkenevät tunnelmat kuuluivat tulkinnoissa. Kahta ensimmäistä laulua leimasi tietynlainen kepeys. Kolmannessa laulussa Applin ääneen tuli pyöreyttä ja ilmaisuun viipyilevyyttä. Sodasta kertovissa lauluissa tulkinnat ankaroituivat, ja sulivat viimeisen laulun eksistentiaalisiin pohdintoihin.

Orkesteri ja solisti olivat kautta linjan hyvässä balanssissa keskenään.

Aivan viimeistä sydänverta en esityksestä löytänyt, mikä ainakin osin selittyy nopealla solistivaihdoksella – kosolti uljasta ilmaisuvoimaa sitäkin enemmän.

Vuonna 1943 kantaesitetty Šostakovitšin 8. sinfonia herätti puolueessa pahaa verta, koska se ei ollut sellainen juhlallinen voitonsinfonia kuin Neuvostoliitossa oli odotettu. Vuonna 1948 sen esittäminen kiellettiin.

Säveltäjän itsensä lausunnot teoksesta olivat ristiriitaisia: toisaalta hän kertoi sen olevan elämänmyönteinen sinfonia. Solomon Volkovin toimittamissa muistelmissa sävy on toinen. ”Seitsemäs ja kahdeksas sinfonia ovat minun rekviemini” , säveltäjä sanoo muistelmien mukaan, huomauttaa myös: oikeus suruun – sekin on oikeus.

Sarasteen ja HKO:n tulkinta oli voimakas ja mieleenpainuva. Orkesterin soitosta välittyvä sodan aggressio oli toisinaan lähes sietämätön, samoin tietoisuus siitä, että elämä kulkee eteenpäin, vaikka se tuntuu pysähtyneen, jääneen aikaan ennen kuin kaikki muuttui.

Toisaalta tulkinnassa kuului myös elämässä aina läsnä oleva ironia, jonka Šostakovitš osaa välittää ehkä paremmin kuin kukaan. Ironian lähtökohtia voi kukin tahoillaan pohtia.

Illan aikana kuultiin hienoja sooloja, muun muassa Paula Malmivaaran englannintorvisoolo massiivisen ensimmäisen osan loppupuolella ja konserttimestari Pekka Kauppisen sekä soolosellisti Tuomas Ylisen soolot sinfonian lopussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat