Jussi Pylkkänen myi Andy Warholin ikonisen Marilyn Monroe -teoksen ennätyshintaan – näin kaikki tapahtui

Myyntihinta on korkein summa, mitä yhdysvaltalaisesta taiteesta on koskaan maksettu julkisessa huutokaupassa ja siihen on kolme selkeää syytä, arvioi HS:n kulttuuritoimittaja Vesa Sirén.

Andy Warholin teos Shot Sage Blue Marilyn oli esillä Christie’s-huutokaupan toimesta New Yorkissa ennen ennätysmäistä huutokauppaa.

10.5. 16:26

Miksi juuri Andy Warholin (1928–1987) ikonisesta Marilyn Monroeta esittävästä teoksesta tuli varhain tiistaina Suomen aikaa yksi kalleimmista teoksista, mitä koskaan on myyty julkisessa huutokaupassa?

Christie’s-huutokauppakamarin pitkäaikainen johtaja ja meklari Jussi Pylkkänen huudatutti teoksesta lopulta peräti 195 miljoonan dollaria eli noin 185 miljoonaa euroa.

Näin siitä tuli kaikkien aikojen kallein yhdysvaltalaistaiteilijan huutokaupassa myyty teos. Se ohitti esimerkiksi Warholin aikaisemman noin 120 miljoonan nykyeuron myyntiennätyksen auto-onnettomuutta kuvaavasta teoksesta.

Sen sijaan se ei ylittänyt 1900-luvun taiteen maailmanennätyshintaa, vaikka Christie’s ilakoi näin esimerkiksi The New York Timesille. Pablo Picasson Avignonin naiset -maalauksen niin kutsuttu O-versio myytiin vuonna 2015 lähes 180 miljoonalla dollarilla mikä on toki nimellisarvoltaan vähemmän, mutta todelliselta arvoltaan enemmän: summa vastaa 206 miljoonaa nykyeuroa.

Warholin teoksen arvo ei perustu ainakaan sen ainutkertaisuuteen, olihan taiteilija toiston mestari. Shot Sage Blue Marilyn vuodelta 1964 on vain yksi osa useamman kuvan sarjasta ja jo itsessään kesympi versio vuoden 1962 rajummista Marilyn-teoksista.

Alkuperäiset vuoden 1962 Marilyn-teokset olivat tarkoituksellisesti luonnosmaisempia ja ne saattoi nähdä kuvauksena ikonisen elokuvatähden rapautumisesta ellei mädäntymisestä. Ne tehtiin Monroen (1926–1962) kuoleman aikoihin – tarkasta valmistumisajankohdasta kiistellään – ja ne sopivat yhteen Warholin Death and Disaster -teossarjan kanssa.

Vuonna 1964 Warhol teki tasaisempaa ja massoja miellyttävämpää jälkeä. Yksi näistä teoksista myytiin nyt ennätyshintaan.

Syitä ennätykseen lienee ainakin kolme.

Ensinnäkin pandemia hyydytti myös suuret taidehuutokaupat, ja patoutunutta kysyntää ja tarjontaa ehti kertyä. Siksi Fine Art Groupin perustaja Philip Hoffmann arvioi The New York Timesille, että lähiviikkojen taidehuutokaupoissa ostetaan arvotaidetta yhteensä jopa kahdella miljardilla dollarilla.

Toiseksi markkinoilla on käynnissä sektorirotaatio eli sijoittajat etsivät varoilleen turvasatamia, joissa sijoitus säilyttää arvonsa tai kasvattaa sitä ilman suurta riskiä.

Ikonisin ja tunnetuin kuvataide on vuosisadasta toiseen ollut takuuvarmimpia keinoja sijoittaa varallisuutta arvonsa pitävään ja sitä kasvattavaan kohteeseen. Esimerkiksi käyvät Warholin viisi alkuperäistä Marilyn-teosta, jotka olivat esillä Warholin ensimmäisessä poptaiteen näyttelyssä New Yorkissa kesällä 1962.

Hinta yhdestä teoksesta oli tuolloin 225 dollaria eli noin 2 000 nykyeuroa. Nyt vähemmän ”alkuperäinen” Marilyn-teos maksoi 185 miljoonaa euroa.

Ja kolmanneksi Warhol – johon ehdittiin taidepiireissä välillä ehkä hieman kyllästyä – on jälleen muodissa. Älykkäästi koottu retrospektiivi New Yorkin Whitney-museossa 2018–2019 on vain yksi esimerkki arvostuksen lisääntymisestä.

Ostajaa ei ainakaan heti ilmoitettu, mutta myyjä tiedetään. Kyseessä on sveitsiläisten sisarusten ja taidekauppiaiden Thomas ja Doris Ammannin perikunta. Doris Ammann kuoli viime vuonna.

Perikunta on ilmoittanut, että teoksen tuotot menevät Ammannien perustamalle säätiölle, joka tukee lasten terveydenhuolto- ja koulutusprojekteja.

Kaupan erikoisuutena ostaja saa korvamerkitä rahojensa sijoituksen säätiön hyväksymiin kohteisiin.

Kuvataiteen kaikkien aikojen huutokauppaennätys tehtiin vuonna 2017, kun Leonardo da Vincin nimissä kaupattu Salvator Mundi myytiin ”Abu Dhabin kulttuuri- ja turismiministeriölle” lähes 400 miljoonalla eurolla. Käytännössä teoksen ostajaksi on katsottu Saudi-Arabian kruununprinssi Muhammed bin Salman.

Taidepiireissä kiistellään onko teoksessa lainkaan da Vincin kädenjälkeä vai tekivätkö sen lähinnä hänen oppilaansa, mahdollisesti hänen ohjauksessaan. Ylihintaa kertyi satoja miljoonia euroja, jos tutkijat päätyvät siihen, että teos ei ole aito.

Monet kalleimmista teoksista eivät tule huutokauppaan vaan vaihtavat omistajaa yksityiskaupoilla.

Salvator Mundin lisäksi on noin kymmenkunta teosta, joista tiedetään maksetun enemmän kuin Warholin teoksesta nyt. Taiteilijanimiä ovat Willem de Kooning, Paul Cezánne, Paul Gauguin, Jackson Pollock, Gustav Klimt, Mark Rothko, Pablo Picasso ja Rembrandt.

Toistaiseksi kallein huutokaupassa myyty suomalaismaalaus on Helene Schjerfbeckin Tanssiaiskengät. Se vaihtoi Sothebyn huutokaupassa 2009 omistajaa 3,9 miljoonalla eurolla, mikä vastaa noin 4,6 miljoonaa nykyeuroa. Lisää Schjerfbeckejä tulee myyntiin Lontoossa jälleen tänä kesänä.

Lue lisää: Peräti yhdeksän Helene Schjerfbeckin teosta tulee kesällä myyntiin Lontoossa: ”Täysin ainutkertaista”

Lue lisää: Andy Warholin ikoninen Marilyn-teos myytiin huutokaupassa lähes 200 miljoonalla dollarilla

Lue lisää: ”Minun täytyy rakastua tai tulen hulluksi”, sanoi aseksuaalina pidetty Andy Warhol – Sarja näyttää taiteilijan sisäisen maailman, jota hän halusi eläessään peitellä

Lue lisää: Oliko Andy Warhol osasyy Donald Trumpin nousuun? Sitä pohditaan tässä jättimäisessä näyttelyssä ja pian myös suomalaisessa oopperassa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat