Jokin näistä noin 400 suomalaisesta elokuvasta on tämän vuosituhannen koskettavin leffa – Kerro, mikä niistä saa sinun sielusi värisemään

Helsingin Sanomat etsii koskettavinta 2000-luvulla tehtyä suomalaisleffaa. Kerro oma suosikkisi jutun lopusta löytyvällä lomakkeella. Voit myös selailla listaa vuosituhannen aikana julkaistuista elokuvista.

13.5. 7:00 | Päivitetty 13.5. 10:57

Vuonna 2022 suomalainen elokuva katsoo eteenpäin. Takana on kaksi uuvuttavaa koronavuotta, ja nyt teatterit odottavat, että katsojat löytävät kotimaiset teokset uudelleen.

On hyvä hetki palata lähimenneisyyteen ja muistella, mitä kaikkea hienoa on tullut nähdyksi edellisinä parina vuosikymmenenä.

HS etsii siis 2000-luvun koskettavinta elokuvaa.

Mikä on se elokuva, joka saanut sinut itkemään, mikä nauramaan? Mikä on vääntänyt mahanpohjaa? Mikä on saanut kiljumaan? Mikä on nostanut palan kurkkuun jokaisella uusintakierroksellakin?

Valinnanvaraa riittää, sillä kuluvalla vuosituhannella suomalainen elokuva löysi katsojansa uudelleen. Eikä kysymys ollut vain muutamasta hittielokuvasta, vaan menestyselokuvia löytyi lähes kaikista lajityypeistä. Kun 1990-luvulla vain 15 suomalaista elokuvaa oli kerännyt yli 100 000 katsojaa, vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä rajapyykin ylitti viitisenkymmentä elokuvaa.

Ja siitä meno on vain parantunut. On syvää draamaa, kuten vaikkapa Pelon maantiede, Mies vailla menneisyyttä, Joki, Juoksuhaudantie, Musta jää, Tummien perhosten koti, Prinsessa, Puhdistus, 8-pallo, Armomurhaaja, Ikitie, Tuntematon sotilas, Tyttö nimeltä Varpu, Tottumiskysymys, Koirat eivät käytä housuja, Hytti nro 6 tai Tytöt tytöt tytöt.

Löytyy elämäkerrallisia tarinoita muun muassa Koistisen veljeksistä, Rauli Badding Somerjoesta, Hurriganesista, Armi Ratiasta, Touko Laaksosesta, Juice Leskisestä ja Kari Tapiosta. Paljon on tehty myös laadukasta komediaa, kuten Klassikko, Nousukausi, Rare Exports, Pussikaljaelokuva, Varasto, 21 tapaa pilata avioliitto, Tyhjiö, Yösyöttö, Näkemiin Neuvostoliitto ja Teräsleidit.

On katseltu Aku Louhimiehen, Dome Karukosken, Aki Kaurismäen, Aleksi Salmenperän, Klaus Härön, Aleksi Mäkelän, Juho Kuosmasen ja Taneli Mustosen elokuvia. Ja Auli Mantilaa, Saara Cantellia, Marja Pyykköä, Selma Vilhusta ja Zaida Bergrothia.

On jättimenestyneitä elokuvasarjoja, kuten Levottomat, Luokkakokoukset, Napapiirin sankarit, Mielensäpahoittajat ja Risto Räppääjät. Ja sitten on lukematon joukko niitä elokuvia, joille olisi suonut paljon enemmän katsojia.

Oheisesta taulukosta löydät Suomessa 2000-luvulla julkaistut pitkät fiktioelokuvat ilmestymisvuoden mukaan ryhmiteltynä. Lista ei ole aivan täydellinen, vaan se on tarkoitettu muistin virkistykseksi. Voit liikkua sivujen välillä nuolilla.

Kirjoita ehdotuksesi 2000-luvun koskettavimmaksi leffaksi tyhjään kenttään. Halutessasi voit perustella vastauksesi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat