Villa Mehun päärakennus on Erakkolinna, jonka katolla on oma terassi. "Sinistö kiipeili katoilla kuin orava vielä yli 80-vuotiaana”, kertoo Veli Granö, joka on tutkinut suomalaisia ite-taiteiljoita 1980-luvulta lähtien.

Suomen uhanalaisin taidepuisto

Ite-taiteilija Elis Sinistö kuoli vuonna 2004. Siitä lähtien hänen elämäntyönsä Villa Mehu on rapistunut kirkkonummelaisessa metsässä. Majakylä on edelleen mykistävä näky.

Tänne ei ole ihan helppo löytää. Paikalle ei ole viitoitusta eikä suunnistusta helpottavia maamerkkejä löydy Google Earthista.

Parkkipaikalta pitää nousta ylös jyrkkää tienpiennarta, löytää huomaamaton metsänpolun alku ja sukeltaa metsään. Vasta muutaman sadan metrin kuluttua polun varrella on kohteesta kielivä kyltti Mehutie.

Tienviitalta näkyvät ensimmäiset telttarakennukset: lapsille tarkoitettu Satulinna ja ”Veklahden kylpykerhon” sauna.

Viidenkymmenen metrin päästä aukeaa pökerryttävä näkymä. On hengitettävä syvään. Missä ihmeessä ollaan?

Ensisilmäyksellä paikka näyttää sekametsän, kaatopaikan ja romuvaraston muumioituneelta hybridiltä. Muutaman sekunnin jälkeen katse terävöityy ja epämääräiset kasat saavat muotoa ja tarkoitusta.

Romuista ja vanhoista huonekaluista tehdyt riippukeinut olivat Elis Sinistölle tärkeitä. ”Alkuperäisestä fyysisestä liikkeestä tuleva ilo oli hänelle absoluuttinen onnenhuipentuma”, kertoo Veli Granö.

Joka puolella on rakennuksia, majoja, taideinstallaatioita, vanhoista huonekaluista ja autonrenkaista väkrättyjä keinuja. Loputtomiin entisiä esineitä, joille on annettu uusi käyttötarkoitus.

Notkuvien rakennusten kylkiin on maalattu niiden nimet. Päärakennus on Erakkomaja ja vierastalo Vuorimaja. Aurinkokylpyjä varten tehty rakennus on nimeltään Aurinkosauna, jota voidaan mekanismilla kääntää sen mukaan, mistä suunnasta aurinko paistaa.

Maastoon on maisemoitu useita kylpyammeita peseytymistä tai veden lämmitystä varten. Uida voi keinotekoisissa lammikoissa. Rakennusten sisäseinät on tapetoitu kirjeillä, valokuvilla, aforismeilla, sormenpäästä otetuilla aurakuvilla ja lehtileikkeillä.

Portin kupeessa Nukkula-vierasmajassa on hetekoita ja riippukeinuja. Seinään on kirjoitettu keltaisella Onnellisia unia nukkuja.

Ja sen alapuolelle:

La plus heureuse c’est d’être heureuse – Onnellisinta on olla onnellinen.

Tervetuloa Villa Mehuun, ite-taiteilja Elis Sinistön (1912–2004) luomaan onnen puuhamaahan.

Villa Mehun juhlavin rakennus on vierasmökki Vuorimaja. Ovessa on Beethovenin kuva ja seinien lehtileikkeet viittaavat henkisyyteen. Seinällä on myös Sinistön saama kunniakirja Pariisin keksintökilpailun kolmannesta sijasta vuonna 1953.

Kotimaan matkailu on kokenut kahden edellisen koronakesän aikana renessanssin. Kun Keski-Euroopan kaupunkilomat ovat vaihtuneet Suomen nähtävyyksiin, sosiaalista mediaa on täytetty kuvilla Kolin huipulta, Paimion parantolasta – ja ite-taidepaikoista.

Esimerkiksi Veijo Rönkkösen (1944–2010) veistospuisto on noussut Suomen suosituimmaksi ite-taidenähtävyydeksi. Parikkalassa sijaitsevan 560 betonipatsaan kokonaisuus saa vuosittain kymmenettuhannet ihmiset kurvaamaan Kuutostie 611:n levähdyspaikalle.

Moni on löytänyt myös Jätkän Onnela -taidepihan Valkealan Kääpälän kylästä, jossa vanhan kyläkaupan ympäristö on koristeltu Ensio Tuppuraisen (1924–2014) kärttyisällä protestitaiteella.

Sen sijaan Kirkkonummella sijaitseva majakylä Villa Mehu on saanut olla rauhassa. Se on syrjässä ja huonosti tunnettu.

Nyt se on vaarassa tuhoutua, maatua osaksi maata.

Päinvastoin kuin Rönkkönen tai Tuppurainen, Sinistö ei jättänyt jälkimaailmalle varsinaisia yksittäisiä taideteoksia tai kirjoituksia. Ite-taidetta tutkinut Veli Granö sijoittaa hänet kuitenkin tämän nykykansantaiteeksi luonnehditun taidesuuntauksen kärkeen.

”Villa Mehun majat ovat luovaa tee-se-itse-arkkitehtuuria, eräänlaisia veistoksia. Yhdistettynä Eliksen elämäntapaan ne muodostavat oman taideteoksensa”, sanoo Granö.

Villa Mehun alueella on runsaasti ranskaksi kirjoitettuja aforismeja. Sinistö oli vakuuttunut siitä, että hän oli edellisessä elämässään ranskalainen arkkitehti, joka oli suunnitellut Pariisin kaupungintalon.

Kuvataideakatemian valokuvauksen ja nykytaiteen professorina toiminut Veli Granö on suomalaisen ite-taiteen tutkimuksen pioneeri. Hän alkoi kartoittaa alan tekijöitä jo 1980-luvun lopulla. Aluksi syntyi valokuvanäyttely (1986) ja sitten kirja Onnela (1989). Sittemmin Granö on kirjoittanut useita kirjoja aiheesta.

Granö tunsi henkilökohtaisesti Elis Sinistön ja haastatteli häntä useita kertoja.

”Taiteen idea on kommunikoida ja levittää tekijän näkemystä maailmasta, ja juuri tätä Elis teki. Hän puhui paljon ihmisen ja luonnon välisestä tasapainosta. Hänen huumorinsa ja ilonsa oli korkeata filosofiaa.”

Vuonna 2022 Sinistö ei erottuisi muista vaihtoehtoisen elämäntavan harjoittajista, mutta aktiivivuosinaan kouluja käymätön ja eksentrinen teosofi-tanssija-joogi-absolutisti-lauluntekijä-mystikko oli outo lintu sovinnaisessa yhteiskunnassa. Häntä pelättiin ja kammottiin.

Sinistö syntyi Oulussa, jätti riitaisen syntymäkotinsa 1930-luvun alussa ja vietti kiertelevää elämää. Sodan aikana hänet vangittiin, kun hän vakaumuksellisena pasifistina halusi loikata venäläisten puolelle julistamaan rauhanaatteen ilosanomaa.

Varsinaisen päivätyönsä Sinistö hoiti Kansallisoopperan tanssijana ja avustajana. Lisätienestejä hän hankki alastonmallina.

Sinistö teki ystävineen ufojen etsintäretken Lappiin 1960- ja 70-luvun vaihteessa, mutta saalis oli nolla kappaletta. Rajatietoon keskittynyt Ultra-lehti ilmestyy yhä.

Sinistön todellinen intohimo ja elämäntyö oli kuitenkin hänen vuonna 1954 Kirkkonummen Veklahdelta ostamansa metsätontti. Köyhä mies rahoitti sen työskentelemällä tontin myyjän puutavaraliikkeessä kaksi vuotta.

Sinistö suuntasi kaiken liikenevän luovuutensa ja energian Villa Mehuksi ristimälleen tontille. Siellä hän väsäsi uusia rakennuksia ja taideteoksia elämänsä loppuun saakka.

Ensimmäisenä syntyi Aurinkosauna, sitten Savusauna, sen jälkeen Erakkomaja. Parhaimmillaan rakennelmia oli parisenkymmentä – muutama jopa tontinrajojen ulkopuolella.

”Kun lapselle antaa keppejä, hän alkaa tehdä niistä majaa. Pesärakennusvietti on syvällä ihmisessä. Eliksellä ei ollut päässään yhteiskunnan tuottamia rakenteita ja hän säilyi lapsenomaisessa ideamaailmassa.”

Rakennukset Sinistö teki kaatopaikalta löytämästään hylkytavarasta, jotka hän kuljetti tontille linja-auton tai pyörän kyydissä. Omaa autoa hänellä ei ollut. Järeimmät rakennuspuut hän haki naapureiden metsistä.

Kiinnostus rakentamiseen saattoi syntyä jo Sinistön aiemmassa elämässä, kertoo Granö.

”Meedio oli vahvistanut, että Elis oli ollut entisessä elämässään ranskalainen arkkitehti, joka oli suunnittelut muun muassa Pariisin kaupungintalon. Sitä hän lähti tutkimaan 1950-luvulla. Matka taittui suurin osin kävellen.”

Sinistö valmisti tilallaan erilaisia mehuja, mutta hoiti myös mehiläistarhaa.

Villa Mehu ei ollut pelkästään kokoelma erikoisia rakennuksia. Tontti oli myös Sinistön elämänfilosofian – onnellisuuden – tukikohta, joka oli avoinna kaikille. Vierailijoita kävikin, joskaan ei ruuhkaksi saakka.

Keskustelujen ja Sinistön itsetekemän mehun tarjoilemisen lomassa hän viihdytti vieraitaan tanssiesityksillä Tanssisalissa, matalan kivimuurin ympäröimällä areenalla. Pienikokoinen Sinistö oli notkea ja fyysisesti vahva.

Tanssiesitysten musiikki (usein valssisävelmä) tuli paristokäyttöisestä kasettisoittimesta.

”Yleisö seisoi kehän ulkopuolella, ja Elis tanssi areenalla balettitrikoissa tai ilman vaatteita. Esitys saattoi loppua päälläseisontaan.”

Labora-maja oli Elis Sinistön tutkimushuone. Sen seinillä on runsaasti kuvia nuoresta Sinistöstä muun muassa tanssimassa.

Samalle nauhurille Sinistö tallensi itse tekemiään lauluja. Näitä kasetteja hän jakoi vierailijoille.

Sanoittajana Sinistö teki yhteistyötä säveltäjä George de Godzinskyn kanssa ainakin muutaman kappaleen verran. Kappaleen Kevätsävel nuotit on kiinnitetty Labora-rakennuksen seinään.

Villa Mehussa vierailivat Sinistön hengenheimolaiset, jotka jakoivat saman esoteerisen maailmankuvan ja kiinnostuksen teosofiaan.

Säännöllinen vieras oli kuvataiteilija ja taiteen opettaja Erkki Pirtola, joka toi paikalle taideopiskelijaryhmiä. Pirtola myös dokumentoi paljon Sinistöä ja Villa Mehua.

Vaikka lapsuudenkotinsa hajoamisesta traumatisoitunut Sinistö eli yksin, hän luki paljon ja oli perillä maailman menosta. Villa Mehun mökeistä löytyy yhä jäänteitä tietokirjoista, tiedelehdistä ja kielikurssilevyistä.

Hänen tuttavapiiriinsä kuuluivat muun muassa itämaisesta filosofiasta kiinnostunut poliitikko Yrjö Kallinen ja kuvataiteilija Carolus Enckell.

”Elis oli älyllisesti valpas, mutta hänen suhteensa maailmaan oli erilainen kuin muilla.”

Veli Granö ja Elis Sinistön ulkokeittiö. Sinistö oli vegetariaani ja absolutisti.

Veli Granö tunsi Sinistön, kuten monet muutkin Suomen keskeiset ite-taiteilijat. Granösta Sinistö oli ”onnellinen leijuva hahmo”.

”Hänen vetäytymisensä yksinäisyyteen oli hakeutumista turvaan. Hän ei ollut katkeroitunut eikä halunnut hylätä maailmaa”, sanoo Granö.

”Hänen haaveenaan oli, että kun häntä ei maailmaan otettu, niin maailma tulee tänne hänen luokseen. Sellaiseen maailmaan, jonka hän oli ajatellut kuin sen pitäisi olla. Vielä onnellisempi Elis oli, kun joku tuli käymään jakamaan onnea hänen kanssaan.”

Sinistö ei koskaan avioitunut eikä hänellä ole jälkikasvua.

Sinistö kuoli vuonna 2004.

Kahdeksantoista vuotta myöhemmin näkymät Villa Mehun tontilla ovat melankolisia, kun riemulla ja innolla pystytetyt majat rapistuvat ja alue kasvaa umpeen. Tontin ulkopuolelta on purettu majat Free Hotel Elite, Onnela ja Talvi Takka.

Esoteriaa harrastavat uskoivat, että kirliankameralla pystyttiin kuvaamaan ihmisten auraenergioita. Kuvassa on Elis Sinistön sormenpäistä otettuja aurakuvia vuodelta 1972.

Sinistö oli itse toivonut, että Villa Mehu olisi säilytetty kaikille avoimena alueena. Hän oli testamentannut paikan Kaustisten Kansanmusiikkisäätiölle, mutta säätiö meni konkurssiin ja tontin omistus siirtyi pankille.

Tontin ostivat Sinistön naapurit Jens ja Maija Gellin 39 000 eurolla vuonna 2013. He ovat antaneet alueen olla sellaisenaan. Omistajien mukaan alueella saa kulkea vapaasti, kunhan käyttäytyy siivosti ja ilmoittaa vierailusta etukäteen.

Taidemaailman ulkopuolista outsider-taidetta on tehty joka puolella maailmaa. Tutkija Veli Granö pitää kuitenkin suomalaista ite-taidetta ainutlaatuisena.

”Kansallinen erityispiirre tulee laajasta ja harvaan asutetusta maasta sekä karusta luonnosta. Tilaa on ja volyymia sen mukaan. Suomessa on aina voinut laittaa takapihalleen mitä lystää.”

Nukkula-vierasmajan katto on matalalla ja irtaimisto hapertunut.

Villa Mehu on heiveröisessä tilassa, mutta olisiko se vielä pelastettavissa? Granön mukaan kyllä, mutta se edellyttäisi myötämielistä ja avokätistä mesenaattia.

”Nämä majat ja härvelit voisi aika helpostikin rakentaa uudestaan. Nuoret taiteilijat tulisivat varmaan tänne mielellään puuhaamaan. Tästä voisi tehdä onnellisten ihmisten puuhamaan, mistä Elis haaveilikin.”

Granö uskoo, että Villa Mehusta saisi restauroimalla Veijo Rönkkösen patsaspuiston kaltaisen hittinähtävyyden. Patsaspuisto tunnetaan ulkomaita myöten ja viimeksi karmivasta turistikohteesta kirjoitti The Sun -lehti toukokuussa.

”Villa Mehussa käy jo nyt ulkomaalaisia taiteilijoita, joiden töissä viitataan Eliksen filosofiaan ja töihin”, sanoo Granö.

Taiteilija olisi itsekin läsnä. Elis Sinistön tuhkat on siroteltu Erakkolinnan viereiseen lampeen.

Elis Sinistön tuhkat on ripoteltu hänen itsensä kaivamaan lampeen.

Oikaisu 6.6. kello 16.53: Jutussa kirjoitettiin alun perin virheellisesti, että Veli Gränö olisi yhä Kuvataideakatemian valokuvauksen ja nykytaiteen professori. Hän toimi tehtävässä aiemmin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat