Oiva yhdistelmä inhorealismia, hellyyttä ja huumoria: Karin Smirnoffin perhekuvaus jatkuu karun vetävästi

Trilogian toinen osa vie pohjoisen uskonlahkon kuristusotteeseen.

Karin Smirnoffin sekoitus yhteiskunnallista inhorealismia ja huumoria herättää tunteita, järkyttää ja hellyttää.

15.5. 2:00 | Päivitetty 15.5. 9:41

Romaani

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen (Vi for upp med mor). Suom. Outi Menna. Tammi. 332 s.

Kuinka joku osaakin kirjoittaa näin sympaattisia tarinoita köyhyydestä, kurjuudesta, ahdingosta ja insestistä? Ruotsalaisen Karin Smirnoffin romaanit ovat melkein häiritsevän ihania.

Pohjois-Ruotsiin sijoittuva romaanitrilogia on hurmannut ruotsalaiset kriitikot ja lukijat. Trilogian ensimmäistä osaa myytiin 100 000 kappaletta. Tekeillä on jo tv-sarjakin.

Smirnoffin yhdistelmä yhteiskunnallista inhorealismia ja huumoria on vastaansanomattoman mainio: se herättää tunteita, järkyttää ja hellyttää.

Jokin Pohjoisen karussa elämässä ja raakalaismaiseksi kuvatussa kansassa taitaa muutenkin viehättää ruotsalaisia lukijoita.

Tornionlaakson hupaisan karmaisevaa elämää on kuvannut erityisen taidokkaasti Mikael Niemi. Myös Nina Wähän Perintö-romaani ammensi samasta aiheesta. Moni viime vuosien ruotsalaisdekkarikin sijoittuu pohjoisen pikkupaikkoihin.

Pohjois-Ruotsi alkaa vaikuttaa jo tarunhohtoiselta alueelta, jonkinlaiselta Ruotsin Macondolta, jossa elämä on karuudestaan huolimatta kiehtovaa ja satumaista.

Suomalaiselle lukijalle krouvi kansankuvaus ei ole ehkä aivan yhtä päräyttävää kuin ruotsalaisille: onhan meikäläisessä kirjallisuudessa pitkät perinteet kurjuuden kuvaukselle. Ruotsalainen tyyli tuo raatorealismiin hieman valoa, iloa ja pirteyttä.

Ei sillä, että Smirnoffin trilogia olisi kovin heleää tarinointia.

Ensimmäinen osa Lähdin veljen luo kertoi perheestä, jonka ahdinko loppuu vasta raakaan isänmurhaan. Toisessa osassa avataan kuolleen äidin taustoja. Sisarukset Jana ja Bror Kippo – tai janakippo ja brorkippo, kuten Smirnoff kirjoittaa – lähtevät viemään muorivainaata Tornionlaaksoon haudattavaksi.

Kuvitteellinen Kukkojärven kylä on täynnä sisaruksille ennen tuntemattomia sukulaisia. Väki ottaa sisarukset lämpimästi vastaan ja ilmoittaa, että heidän olisi parasta jäädä kylään lopullisesti.

Jana vastustaa, sillä kylää hallitsee hirmuinen lahko. Saarnaajat käyttävät paikallisia tyttöjä hyväkseen ja miehet alistavat vaimojaan kotosalla.

Kovia kokenut velipoika näkee sen sijaan lahkon kotoisana ja turvallisena ja liittyy uskonveljiin.

Juoniselostuksen tasolla Viedään äiti pohjoiseen kuulostaa suorastaan vastenmielisen raa’alta, mutta tarinassa on runsaasti huumoria, hellyyttä ja tarinallista viehätystä. Hyväsydämisen Janan katse maailmaan on lämmin ja liikuttava.

Erikoisinta Smirnoffin proosassa on kieli, jota kirjailija nimittää kippospråkiksi. Se on kirjailijan kehittämä kirjallinen versio puhekielestä, jota käytetään Västerbottenissa. Välimerkeistä on käytössä vain piste, eikä isoja kirjaimia näy kuin lauseiden alussa.

Kippospårk on ensimmäisten lukujen ajan lähinnä ärsyttävää, mutta vähitellen pötkömäinen poljento näyttää runollisen voimansa. Jotkut luvut tuovat niukkuudessaan mieleen säeromaanit. Outi Menna on kääntänyt kirjat hienosti.

Seuraavaksi Smirnoff on pestattu jatkamaan Stieg Larssonin luomia Millennium-romaaneja.

Valinta vaikuttaa yllättävältä, sillä Jana Kippo -trilogia on kaukana globaalien menestysdekkarien neutraalimmasta kerronnasta. Smirnoff saattaa olla silti nappivalinta Larssonin ja David Lagercranzin työn jatkajaksi. Jännitteen ja uhan kuvaajana hän on taitava. Kylä suorastaan sulkee kitansa sisarusten ympärille ja Janan yritykset veljen pelastamiseksi ovat jännittävää seurattavaa.

Trilogian kolmas osa Sitten menin kotiin ilmestyy syksyllä. Sitä jo odottaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat