Matka alkoi tyynenä ja helteisenä. Pian meri näytti toisenkin puolen. Jutussa olevat Kunttujen ottamat kuvat ovat kirjan kuvitusta.

Melonta läpi muutosten

Saaristoekologi Panu Kunttu ja eräopas Sanna-Mari Kunttu päättivät toistaa Pentti Linkolan hullun merimatkan: yli tuhat kilometriä melomista. Samalla selvisi, miten saaristoluonto on viidessäkymmenessä vuodessa muuttunut.


29.5. 2:00 | Päivitetty 29.5. 6:17

Huhtikuussa 2001 metsäekologian opiskelija ja lintukartoittaja Panu Kunttu vietti viikon Suomen vanhimmalla lintuasemalla Signilskärilla Ahvenanmaalla. Yhtenä maastopäivän jälkeisenä iltana hän selaili aseman vieraskirjaa, kun silmiin osui erikoinen, parin rivin merkintä.

Heinäkuussa 1974 lintuasemalla oli poikennut Pentti Linkola, radikaali ja askeettisesti elävä luonnonsuojelija ja innokas lintumies. Se ei vielä ollut yllättävää. Eikä ehkä sekään, että mukana oli vaimo ja lapset. Mutta Linkola oli liikkeellä soutuveneellä. Ahvenanmaalla! Ja mikä vielä hämmentävämpää, Linkola perheineen oli soutamassa Salosta Poriin.

Kunttu luki merkinnän monta kertaa. Niin käsittämätön se oli.

Parikymmentä vuotta myöhemmin saaristoekologi Kunttu ja hänen puolisonsa, eräopas Sanna-Mari Kunttu päättivät toistaa Linkolan hullun merimatkan. Saman reitin, samat päivämäärät. Yli tuhat kilometriä lihasvoimin runsaan seitsemän viikon aikana.

Linkolan matkassa yhdistyivät sekä Sanna-Marin että Panun intohimot: retkielämä ja saaristotutkimus. Kun ajatus suuresta tutkimusmatkasta kerran oli alkanut kyteä, paloa ei saatu sammutettua.

Ainoa muutos olisi matkaväline. Kuntut meloisivat. Eikä heillä olisi mukanaan kahta lasta kuten Linkolalla.

Kuntut valmistautuivat koko kevään: melontatreenejä, tomaattisen nyhtökaurakastikkeen ja kasvisten kuivattamista retkiruuaksi, karttojen tutkimista, loputtomia tunteja Excel-taulukoiden ääressä. Suunnittelua, suunnittelua ja suunnittelua.

11. kesäkuuta 2020 he lähtivät matkaan Salosta. Suunnittelu oli ollut perusteellista, mutta he eivät silti olleet osanneet valmistautua vaikeuksiin, joita he tulisivat kohtaamaan. Pääsisivätkö he edes perille?

Kuntut kirjoittivat retkestään kirjan, joka ilmestyy 30. toukokuuta. Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia kirjasta.

Kuntut saivat käyttöönsä Pentti Linkolan merikortit ja lintuhavinnot 46 vuoden takaa.

Pentti Linkola ei ollut ollut millään huviretkellä. Linkola oli laskenut matkan varren luodoilta linnut, ja rengastanutkin niitä. Lintuhavainnot hän kirjoitti lyijykynällä taskuvihkoihin. Niiden sisällön Linkola kirjoitti puhtaaksi kirjoituskoneellaan vasta vuonna 2009. Kuntut saivat käyttöönsä ne sekä vanhat merikortit, joille Linkola oli piirtänyt soutureittinsä.

Kunttujen tarkoitus oli meloa täsmälleen samaa reittiä, poimia jokainen Linkolan luoto ja laskea niiden linnut samalla tavalla kuin Linkola 46 vuotta aikaisemmin.

Kunttuja odotti 51 päivää ja 1 129 kilometriä matkantekoa sekä yli 600 havaintopaikkaa. Se tarkoitti keskimäärin parinkymmenen kilometrin päivämelontoja, joka päivä. Ja keskimäärin 12 laskettavaa lintuluotoa päivittäin.

Mielessään he olivat jakaneet yli seitsemän viikon urakan kolmeksi etapiksi. Etappien rajakohtiin he olivat vieneet etukäteen lääkkeitä, retkikeittimen kaasua, vessapaperia, ruokaa ja muita tarvikkeita, sillä kaikkia varusteita ei saisi kerralla mahtumaan mukaan.

Kajakkeihin piti mahduttaa 18 kiloa vettä sekä muut varusteet.

Etappi 1 – sisäsaaristosta ulkosaaristoon

Etappi, jolla Kuntut luulivat tutustuvansa saaristoluontoon mutta törmäsivätkin ihmisen nurjimpiin puoliin

Kajakit uivat syvällä. Tavaroita on yli 50 kiloa – pelkästään vettä on 18 kiloa.

Jo muutamien tuntien päästä luvassa on Peksalan kylän ranta, Linkolan kuvailema upea niittyaukea, jossa hän on seurannut yli lentävää isokuovia ja töyhtöhyyppää. Nyt leveä ruovikkovyö peittää rannan muurin lailla. Sen takana pellot pilkottavat vailla lintuja.

Eikä tämä jää ainoaksi ruovikoksi. Myöhemmin matkalla he joutuvat vaihtamaan reittiä, kun saarten välit ovat kasvaneet umpeen.

Jo ensimmäisten kilometrien aikana huomaamme matkaavamme tyystin eri ajassa ja ympäristössä kuin Linkolat vuonna 1974. Rantoja reunustavat kesämökkien loputtomilta tuntuvat rivit ja ensimmäiset vesiskootterit tulevat mylvien vastaan heti Halikonlahden ruovikkoisen pohjukan jälkeen. Niitä ei 1970-luvulla ollut.” Halikonlahti

Kun vastaan tulee Träskön saari, näky on surullinen. Linkolan kuvailemat rantamänniköt ja tervaleppälehdot on rakennettu täyteen huviloita ja metsiä on avohakattu lähes rantaan saakka.

Kuntut varovat häiritsemästä lintujen pesintärauhaa, vaikka se sitten tarkoittaisi venyviä iltoja telttapaikkaa etsiskellessä. Yhtenä iltana he ohittavat lintuja kuhisevan Järnskärin. Pian heidän jälkeensä saareen karauttaa seurue moottoriveneellä. Se saattaa tuhota monen untuvikon elämän, Kuntut surevat.

Luonnon ja ihmisen loputon reviiritaistelu tiivistyy pieneen lintuluotoon erään mökkisaaren edustalle. Sinne on pystytetty kaksi vaatteista ja kepeistä koottua linnunpelätintä.

Ensimmäinen melontapäivä 11. 6. 2020 tarjosi lähes helteistä säätä.

Halikonlahdella vesi oli ruskeaa ja rannat usein ruovikoituneet.

Jo kolmantena melontapäivänä Kuntut siirtyvät sisäsaaristosta välisaaristoon. Ja pian ulkosaaristoon.

”Teltan oviaukoista avautuu näkymä ympärillä lainehtivalle huumaavasti tuoksuvalle kukkaniitylle. Hetki on juuri niin kaunis ja herkkä, kuin vain kesäinen iltapäivä voi olla. Ulkomereltä uudelleen siinnyt tuuli ei löydä kallioiden suojiin lainkaan. Aurinko lämmittää lempeän unettavasti. Nyt on aikaa uppoutua mukana kulkeviin kirjoihin.” Trillingarna

Juhannuksen jälkeen vauhdikkaita moottoriveneitä on yhä enemmän. Kymmenpäiset haahkapoikueet hajoavat, kun veneet ajavat niitä kohti. Nälkäiset merilokit hyökkäävät saman tien suojattomien poikasten kimppuun.

Ulkosaariston avarat maisemat nostavat mielialaa loputtomien mökkirantojen ja ruovikkojen jälkeen.

Pian melojat masentaa kuitenkin sinilevä. Se ilmestyy kaksi viikkoa aikaisemmin kuin Kuntut olivat laskeskelleet.

”Kaipaamme hartaasti meren viilentävään syliin, mutta uimaan ei enää voi mennä. Arvioimme, kumpi on vihreämpää: lounaaksi keittämämme suolainen pestopasta vai ympäröivä meri. Suurta eroa niiden värissä ja koostumuksessa ei ole.” Vänön saari

Rantaan ajautuva leväliisteri tarttuu kajakkiin ja jalkoihin.

Kunttujen yllätykseksi matkaa alkavat varjostaa loukkaantumiset. Panu kaatuu kajakkia kiskoessaan viherlevien liukastamilla rantakivillä ja loukkaa selkänsä.

Lopulta Panu pystyy jatkamaan matkaa särkylääkkeen voimin, kun kymmenen kiloa vettä siirretään vaimon kajakkiin.

Pian Panu kaatuu toisen kerran vaikeassa rantautumisessa. Tällä kertaa hän loukkaa ranteensa ja kämmenensä. Ja he ovat vasta ensimmäisellä etapilla.

Kesäkuu kaartuu kohti loppuaan, kun Kuntut saapuvat ensimmäisen ja toisen etapin rajakohtaan Kasnäsiin.

Lintulaskentoja varten osalle luodoista rantauduttiin. Jyrkät rannat tai leväiset kivet tekivät siitä joskus vaikeaa.

Etappi 2: Hiittisten saaristosta Ahvenmaan saaristoon

Etappi, jolla Kuntut joutuvat vaaratilanteeseen ja juovat lampaanpapanavettä. Onko matka jätettävä kesken?

Kuntut eivät pääse Kasnäsistä kuin pari kilometriä, kun kovat tuulet jumiuttavat heidät Söderonin saarelle. He odottavat vuorokauden – vain jäädäkseen tuulen armoille seuraavaan saareen. Kesäkuu vaihtuu heinäkuuksi.

Panun käsikipu yltyy sietämättömäksi. Yhtäkkiä, vaikka kaatumisesta on yli kaksi viikkoa. Onko jotain isommin rikki? Molemmat pelkäävät, että retki oli nyt tässä.

Keskeyttämisen sijaan Sanna-Mari päätyy hinaamaan miestään viisi kilometriä päivän tavoitesaareen Kråkskäriin.

Vaikeudet eivät lopu siihen. Tuulet kovenevat jälleen. He joutuvat jäämään saareen toiseksi yöksi, ja vielä kolmanneksikin.

Se tarkoittaa sitä, että juomavesi loppuu.

He alkavat katsella lammikoita sillä silmällä. Niissä kelluu lampaanpapanoita. Paikallaan seisova vesi on rusehtavaa.

Lopulta vaihtoehtoja ei enää ole. He täyttävät pullot lammikoista.

Kuntut eivät ikinä ole joutuneet tuulten vangiksi näin pitkäksi aikaa.

He eivät kuitenkaan ole vielä nähneet pahinta.

Panu Kunttu tutkii lounastauolla karttaa Hiittisten ulkosaaristossa.

Matka on edennyt jo Ahvenanmerelle.

Kuntut ryhtyvät kuromaan takamatkaa kiinni. On päästävä Nötöhön ennen kuin tuulet taas yltyvät. Kunnon aterioihin ei ole aikaa. Jo nyt puuskat pysäyttävät välillä kajakin kuin seinään. Sanna-Mari hinaa miestään suurimmilla selillä.

Väsyneinä ja nälissään he lopulta pääsevät Nötöhön. Saaren ainoa kauppa on lopettanut. Myös seinän vesihana on suljettu.

He etenevät Jurmoon, mistä matka jatkuu kohti Gaddarnan luotoja Jurmon ja Utön puolivälissä.

Aallokko lyö jälleen vaahtopäitä kajakin keulaa vasten. Gaddarna on rajoitusaluetta, jonne ei lintujen pesimäaikaan saa rantautua. Siksi Kuntut päättävät jatkaa ohi luotojen. Ja pyörtävät päätöksen saman tien. Tuuli on jo yli kymmenen metriä sekunnissa, saderintama lähestyy ja ukkospilviä kertyy.

Onko tämä hätätilanne? Kuntut nostavat kajakit luodoille maihinnousukiellosta huolimatta.

Teltta on pakko pystyttää suojaksi, vaikka se voi vetää salamat itseensä. Luodolla ei kasva mitään, mihin teltan voisi ankkuroida, eikä edes irtokiviä löydy. Onneksi mukana on kiipeilykiiloja.

Samassa kuuropilvestä kiitää alas syöksyvirtaus, joka nappaa telttaan kiinni. Sanna-Mari saa kaksin käsin roikuttua teltassa ja ihme kyllä, kangas ei lopulta repeä. Rankkasade peittää maiseman kuin esirippu.

Kun näkyvyys lopulta paranee, he näkevät kuinka itäisellä taivaalla pilvestä kurottaa valkea suppilo kohti merta – trombin esiaste. Jos se tulee kohti, mitään pakopaikkaa ei ole. Suppiloita muodostuu lopulta kymmenkunta.

Luodolta olisi päästävä nopeasti pois, mutta siirtyminen ei toisaalta ole turvallista.

Kuntut lähtevät jatkamaan matkaa aamuyöstä, ja tekevät jotain itselleen poikkeuksellista: he päättävät jättää yhden Linkolan laskemista luodoista väliin. Nyt on päästävä lyhintä reittiä Utöhön. He ovat juuri kokeneet retkensä vaarallisimman tilanteen.

Mainingit ovat niin suuria, että aaltojen pohjissa Kuntut kadottavat näkyvyyden toisiinsa. Aamukuuden jälkeen he kuitenkin saapuvat yksinä kappaleina Utön suojiin.

Retki on Kunttujen unelma, josta he olivat haaveilleet kymmenen vuotta. Nyt pari kuitenkin kokee, että retki on pelkkää suorittamista. Onneksi hyvääkin on luvassa:

”Olemme saapuneet todelliseen saaristoerämaahan, viimeisiin asumattomiin seutuihin, joita Etelä-Suomessa on jäljellä. Pystymme vihdoin kokemaan saaristoa sellaisena kuin se vielä 1970-luvulla oli Linkoloiden näitä samoja seutuja soutaessa. Ympärillä vallitsee seesteinen rauha. Nautimme illan kauneudesta, saariston sanoin kuvaamattoman upeasta maisemasta, ja ennen kaikkea omasta onnellisuudestamme. Kaikki tuntuu täydelliseltä." Luckuskär

Heinäkuun puolivälin jälkeen, iltapäivällä Kuntut saapuvat toisen etapin päätepisteeseen Nåtön biologiselle asemalle. Siellä on luvassa sisäyö, varustetäydennyksiä, pyykkäämistä, sämpylöiden leipomista sekä laitteiden lataamista.

Pyykit pestiin merivedellä säkissä ja kuivatettiin kajakin hinausköydellä.

Etappi 3: Saaristomereltä Selkämerelle

Etappi, jolla vesi kuumenee oudosti ja nudismi tulee silmille

Kuntut aloittavat kolmannen ja viimeisen etapin vain yhden yön huoltotauon jälkeen. Edessä on vielä 16 melontapäivää ja 435 kilometriä.

Parin päivän matkan päässä odottaa retken ehkä odotetuin kohde, Signilskär, jonka lintuaseman vieraskirjasta Panu oli 19 vuotta aikaisemmin lukenut Linkoloiden hurjasta soutumatkasta. Etenkin Sanna-Mari on odottanut kohdetta, sillä vuosien ajan hän on saanut kuulla tarinoita saaresta.

Matka sinne ei ole helppo. Aallot terävöityvät jälleen ja vaativat kaiken keskittymisen. Lintuhavaintoja on mahdotonta kirjoittaa ylös. Lopulta merenkäynti pakottaa Kuntut maihin.

Tuulen laannuttua matka jatkuu. Motivaatio on kadoksissa, melanvedot tuntuvat raskailta. Kuntut joutuvat muistuttamaan itselleen elävänsä unelmaansa.

”Luotojen yllä kaartelee tähänastisen matkan suurin räyskäyhdyskunta karheita rääkäisyjä päästellen, ja joukossa syöksähtelee myös muutama ulkonäöltään elegantti merikihu. Arktisen eksoottiset kuovisirrit ovat syysmuutollaan pysähtyneet luodoille lepäämään. Rannoilla vilistävät tyllit ja kalliolla kipittävät karikukot. Hymy nousee huulille.” Sandgrunden

Kahden päivän melomisen ja avohakkuun reunassa vietetyn masentavan telttayön jälkeen he vihdoin saapuvat satojen tarinoiden ja tarujen Signilskärille. Saaren kauneus ylittää odotukset.

Linkola itse oli jäänyt tuulten takia jumiin Signilskärille. Omien melontakokemustensa pohjalta Kuntuista on ihmeellistä, miten Linkolat olivat selviytynyt soutuveneellä avoimilla selillä ja matalissa kivikoissa.

Linkola itse ei pitkällä merimatkalla juuri soutanut, sillä hänen piti keskittyä lintuihin. Pääosin soutamisen hoiti hänen vaimonsa Aliisa. 10- ja 12-vuotiaat lapset tylsistyivät pienessä veneessä paitsi silloin, kun olivat peloissaan ison aallokon takia. Linnut olivat kuitenkin tärkeintä, eikä Linkola tinkinyt niiden laskemisesta tai reittivalinnoista. Noin vuosi reissun jälkeen Linkolat erosivat.

Lue lisää: Pentti Linkola haluaisi, että suuri osa ihmiskuntaa kuolisi, mutta nyt tapahtunutta lintujen joukkotuhoa hän suree sydämensä pohjasta

Lintujen havainnointia leiripaikalla Kajakulman saaressa Selkämerellä.

Signilskärin jälkeen Kunttuja seurailee vanha tuttu vihollinen tuuli, joka pakottaa melojat maihin ylimääräiseksi ajaksi.

Pääseminen ajoissa Poriin on tuulten takia vaakalaudalla.

”Kiipeämme Hamnskärin kallionlaelle ihastelemaan Teilin erämaista ja laajaa saaristomaisemaa, joka kylpee laskevan auringon viime säteissä. Tällaistakin voi olla: silmänkantamattomiin maisemaa, jossa ei pilkota yhtään kesämökkiä eikä venettä, vain linnut ja meri ympärillämme.” Hamsnkär

Lopulta Saaristomeri jää taakse, ja melojat siirtyvät Selkämeren maisemiin.

Raumasta näkyy merelle tummaa savua puskevia piippuja ja konttivuoria. Sen jälkeen rannat ovat kesämökkejä tai tiheitä ruovikoita täynnä. Telttapaikkaa on mahdoton löytää. Matkailuesitteessä Raumaa on kehuttu ihanteelliseksi melontaan.

Yllättäen vesi lämpenee suorastaan trooppiseksi, kuin kylpylässä meloisi. Olkiluodon edustalla lauhdevedet ovat lämmittäneet meren.

Illan hämärtyessä Kunttuja alkaa huolettaa, missä he voivat nukkua.

"On uskomatonta, miten kaikenlaisia majoja ja kesäasumuksia on pykätty pienillekin tyrnin ja lehtipuiden valtaamille kareille. Isommissa saarissa huviloita sijaitsee tasaisin välimatkoin niin, ettei väliin mahdu rantautumaan edes tarpeilla käymistä varten. Teemme turhauttavaa siksakkia.” Luvian saaristo

Lopulta Kunttujen on melottava reitiltään sivuun. Leiripaikka löytyy onneksi Huhtmaalta eikä päivämatka enää pitene.

Seuraavana päivänä Kuntut melovat Säpin saareen, jossa he pystyttävät teltan rantaniitylle.

Yöllä telttakiilat alkavat lennellä. Kuntut ovat leiriytyneet laitumelle. Teltan on ympäröinyt sarvipäinen ylämaankarja.

Kuntut pakenevat. He seisoskelevat pohjoistuulessa viluissaan pelkät alushousut ja t-paidat päällään.

He näkevät ylämaankarjaa myöhemminkin. Tai ainakin luulevat näkevänsä. Verkkaisesti maleksivat ja ruskeat hahmot rannassa eivät lopulta olekaan karjaa, vaan Porin Yyterin ruskeaksi paahtuneita nudisteja.

Iltahetki leiripaikalla Tunnhamnin lähellä.

Mitä jäi käteen?

Samana päivänä kuin Pentti Linkola, 3. elokuuta, Kuntut lopulta nostavat kajakit Porin Tahkoluodon rantaan. He olivat lähteneet retkelleen 51 päivää sitten. Melottuja kilometrejä kertyi 1 129. Pisin yksittäinen päivämatka oli runsaat 45 kilometriä.

Tahkoluodossa Kuntut näkevät luonnon totaalisen hävityksen. Linkola oli kiertänyt Tahkoluodon pohjoispuolelle, mutta Kuntut eivät sinne pääse, sillä paikalla on hiili- ja öljysatama. Koko luoto on peitetty asvalttiin ja on täynnä teollisuutta.

Kuntuille tämä symboloi koko rannikkoluonnon valtavaa muutosta.

Vajaassa 50 vuodessa meri on lämmennyt, rannat ruovikoituneet. Kesämökit ja huvilat vallanneet monet saaret ja rannat.

Kaikki muutokset eivät kuitenkaan johdu ihmisestä. Rannoilla jääkauden jälkeen alkanut maankohoaminen jatkuu edelleen. Kuntut eivät enää päässeet kaikista Linkolan soutamista salmista, sillä kohoava maa oli kuronut saaret yhteen.

Myös linnusto on muuttunut rajusti Linkolan päivistä. Kuntut laskivat 26 159 lintuyksilöä. He näkivät 135 lintulajia, Linkolan muistiinpanoista löytyy 149 lintulajia.

Panu oli hakenut ympäristöviranomaisilta ja maanomistajalta erikseen luvan nousta maihin Hangon ja Hiittisten välissä Skrämmarnille, jossa Linkolan mukaan pesi sadan räyskän yhdyskunta. Panu oli etukäteen odottanut innolla pääsyä saarelle. Pettymys on suuri, kun vastassa on hiljaisuus. Saarella ei ole ainuttakaan räyskää.

Siinä missä Linkola laski 800 selkälokkia, Kuntut näkivät niitä 188. Laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Toisin kuin Linkola, Kuntut eivät nähneet ensimmäistäkään nokikanaa, punasotkaa tai jouhisorsaa. Haapanat, riskilät, karikukot ja suokukot ovat taantuneet.

Mutta muutoksia on myös toiseen suuntaan. Linkola näki retkellään merimetsoja vain kahdesti, yhteensä kahdeksan. Kuntut laskivat 1 059 merimetsoa 96 paikassa.

Linkola ei havainnut yhtään kurkea, kanadanhanhea tai valkoposkihanhea, joita kaikkia osui Kunttujen reitille. Myös kyhmyjoutsen ja harmaahaikara ovat yleistyneet Linkolan päivistä.

Siinä missä Linkola näki yhdeksän merikotkaa, Kuntut laskivat 88 merikotkaa. Laji on saatu pelastettua sukupuuton partaalta.

Erityisesti Kuntut innostuivat nähdessään etelänkiislan. Se on todellinen merilintu ja Suomessa erittäin uhanalainen. Niitä pesii Suomen merialueella ainoastaan 120 paria.

Entä saivatko Kuntut tarpeekseen melomisesta?

Selvästikään eivät. He aikovat meloa kesällä 2023 koko rannikon päästä päähän, aina Virolahdelta Tornioon asti.

Panu ja Sanna-Mari Kuntun kirja Kaikki luodon linnut – Kahden saaristotutkijan melontaseikkailu Pentti Linkolan jäljillä ilmestyy maanantaina 30.5. Kirjan on kustantanut Otava.

Lue lisää: HS oli seuraamassa Kunttujen lähtöä Salossa kesäkuussa 2020

Lue lisää: Luonnonsuojelija Pentti Linkola on kuollut – Pekka Sauri: ”Humaani ihminen, jolla oli järkyttäviä näkemyksiä ihmiskunnasta”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat