Suomen taloushistorian vaikuttajista puhutaan harvoin, mutta heidän toimintansa ulottui valtakunnan ytimeen

Axel Solitander ja F. M. Pitkäniemi olivat takapiruja, joiden vaikutus ulottui valtakunnanpolitiikan ytimiin.

F. M. Pitkäniemi (vas.) ja Axel Solitander.

13.7. 12:44

Tietokirja

Sakari Siltala: Kirnu & kartelli. F. M. Pitkäniemen ja Axel Solitanderin työt, taistot ja totuudet. Siltala. 432 s.

Poliittisessa lähihistoriassa korostuvat nimet, poliitikkojen ja sotilaiden eturivi. On Mannerheimia, Paasikiveä, Tanneria, Kekkosta, Airoa… Taloushistoriaan taas on painuttu instituutiot edellä. On paljon kollektiivisubjekteja, puu- ja terästeollisuusfirmoja, Suomen Pankkia, SAK:ta ja STK:ta, osuusliikettä…

Historiantohtori Sakari Siltala (s. 1984) solahtaa luontevasti jonnekin näiden välille kirjallaan Kirnu & kartelli – F. M. Pitkäniemen ja Axel Solitanderin työt, taistot ja totuudet. Käsillä on elämäkerta, mutta harvinaisempaa lajia: yksissä kansissa kahden ihmisen elämänkaari, ja vieläpä sellaisten ihmisten, joiden nimiä ei ole kaiverrettu marmoritauluihin.

Vailla suurmiesasemaa, silti hyvinkin vaikutusvaltaisia. Se jo perustelee Pitkäniemi–Solitander-teoksen, vaikka juuri tämän kaksikon valikoitumista samaan kirjaan Siltala ei järin syvästi pohjusta.

Keitä olivat F. M. Pitkäniemi (1878–1948) ja Axel Solitander (1878–1944)?

Heitä yhdistää syntymävuosi, vakavarainen hämäläistausta, runsas akateeminen ja taloudellinen kokemus sekä kielitaito. Nuorena tohtoroitunut Pitkäniemi loi ja vahvisti osuusliike Valion ykkössijan, paperi-insinööri Solitanderista sukeutui puuteollisuusliiton päälobbari ja ulkomaankaupan kova neuvottelija.

Sakari Siltala

Pitkäniemi johti Valion konsernia peräti 36 vuotta, ja Pellervo-seuraakin pari vuosikymmentä. Hänen aikanaan Valion meijeriverkosto tiheni, voin laatu ja säilytys mullistuivat (A. I. Virtanen johti Valion laboratoriota!) samalla kun voin- ja juustonvienti vankistui.

Solitanderin aseman loi se, että ennen sotia metsä- ja paperiteollisuus hallitsi jopa 80–90-prosenttisesti Suomen vientiä.

Mitä Solitander milloinkin vaati, se pitkälti toteutui. Paljon ja usein hän myös vaati. Artikuloi mahtavien pomojensa, Waldenien, von Julinien, Serlachiusten, Rosenlewien, etuja. Juuri noina vuosina, ensimmäisessä tasavallassa, olisi Laulu 20 perheestä pätenyt kaikkein syvimmin.

Suomen Yhdysvaltain pääkonsuli Axel Solitander (oik.) työhuoneessaan, vierellään Eero Hagan 1920-luvun alussa.

Puunjalostusteollisuuden Keskusliittoa, Solitanderin työpaikkaa Etelä-Esplanadilla, Siltala luonnehtii ”valtakunnan hermokeskukseksi, epäviralliseksi ulkoministeriöksi, patruunakerhoksi ja vallantäyteiseksi, mahtavaksi linnakkeeksi”. Solitander puolestaan oli ”ylivoimaisesti väkevimmän teollisuudenalan poliittisen kartellin ykkösjyrä”.

Sotien välillä, tullisotien kultakaudella, kukoistivatkin kartellit. Ne nähtiin yritysten luonnollisina ja hyödyllisinä yhteenliittyminä – ilman kuluttajille tappiollista nykymainetta. 1930-luvulla Euroopan sahakartelli jopa tunnusti hetkeksi Suomen sahatavaran vientiykkösenä.

Solitander oli jyrkähköä oikeistoa. Hän junaili useimmin vaalirahaa kokoomukselle ja RKP:lle – IKL:llekin 1933 asti. Suhde lapuanliikkeeseen oli niin ikään painottunut ymmärtäväksi, ja siksikin P. E. Svinhufvud veti Solitanderin hallituksensa kauppa- ja teollisuusministeriksi 1930–1931.

Vuosi 1937 oli Solitanderin tappiovuosi. Presidentiksi nousi maalaisliiton Kyösti Kallio ja hallitusvaltaan punamultakoalitio, pääministerinä A. K. Cajander, ”metsänomistajien ja valtiollisen puunjalostusteollisuuden vaikutusvaltaisin puolustaja”. Se oli myrkkyä Solitanderille, joka ajoi valtion puuttumattomuutta kapitalismiin – raakaa taloudellista eloonjäämistaistelua.

Svinhufvudin hallitus 1931. Solitander vasemman puolen keskellä, pöydän päässä Lauri Kristian Relander.

Pitkäniemi oli oikeistoa hänkin, mutta kesymmin Pellervon osuuskauppamiehiä.

Hänen kuumin poliittinen aikansa osui jo vuoteen 1917. Kesän voikapinoissa Pitkäniemi luvattiin hirttää hehkuvaan rautalankaan, nälkäisten ihmisjoukkojen oli mahdoton käsittää rasvojen jemmaamista Valion varastoihin. Paikoin niitä ryöstettiin.

Siltala piirtelee monivärikuvia 1920–30-luvun valtapiireistä, talouden ja politiikan epätasapainoisesta liitosta. Yläluokan sosiaalisia kanssakäymisiä ja matkusteluja setvitään runsaasti. Valtaosa päähenkilöiden ulkomaanmatkoista toki olivat raskaita työmatkoja.

Elinpiiriä ja -tapoja ilmentääkseen Siltala esittelee myös hienostuneita ruoka- ja juomalistoja – kieltolain ajalta. Vapaamuurarien rooli näkyy myös.

Kauppa- ja poliittisiin kuvioihin Siltala vie yksityisin kirjein ja muistioin, ja julkisin lähtein. Kuvaus on sekä luotettavaa että kirjallisesti lennokasta, vain paikoin yliampuvaa.

Yllättävintä on, miten vähäisiltä osin 1930-luvun lama noteerataan. Kun tuo aika merkitsi kaivonsyvää pudotusta kymmenille tuhansille metsä- ja maatilallisille, odotin jonkinlaista kokoavaa näkemystä – kun vasaran alle kuitenkin joutui suuri osa puuteollisuuden ravintoketjun alkupäätä.

Millä tavoin Esplanadin talossa reagoitiin, aplodeerattiinko kantohintojen romahdukselle? Mitä tehtiin Valiossa?

Solitander ja Pitkäniemi olivat melkomoisia persoonia, Kirnu & kartelli on persoonallinen teos. Siltala edustaa sitä Markku Kuisman ja kumppanien uurtamaa taloushistorian tutkimuslinjaa, joka silmäilee bisnestä paitsi tileinä ja tilastoina myös vahvoin sitein politiikkaan ja yhteiskuntaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat