Tulivaunut- ja Blade Runner -elokuviin musiikin säveltänyt Vangelis on kuollut

Kreikkalaissäveltäjä Vangelis oli kuollessaan 79-vuotias.

Vangelis muistetaan urastaan elokuvasäveltäjänä. Kuva vuodelta 1992.

19.5. 20:32

Kreikkalainen säveltäjä Vangelis, syntymänimeltään Evángelos Odysséas Papathanassíou, on kuollut. Hän oli kuollesssaan 79-vuotias. Asiasta uutisoi kreikkalainen uutistoimisto Athens News Agency (ANA).

Uutistoimiston mukaan säveltäjä kuoli tiistaina 17. toukokuuta. Kuolinsyytä ei ole kerrottu. The Guardianin mukaan säveltäjä kuoli ranskalaisessa sairaalassa.

Pitkän uran elokuvamusiikin parissa tehneen Vangeliksen kerrotaan kiinnostuneen musiikista jo lapsena ja aloittaneen säveltämisen alle kouluikäisenä.

Säveltäjänä hänen sanotaan olleen pitkälti itseoppinut, mikä Vangeliksen itsensä mukaan auttoi pitämään huolta luovuudesta.

Musiikkiuransa Vangelis aloitti kreikkalaisessa rockbändissä, kunnes muutti Pariisiin 25-vuotiaana ja perusti siellä Aphrodite’s Child -nimisen rockyhtyeen.

Rockmusiikista Vangelis siirtyi elektroniseen musiikkiin ja musiikillisiin kokeiluihin, ja vuonna 1980 hän suostui tekemään musiikin elokuvaan Tulivaunut (Chariots of Fire). Elokuvasta tuli kriitikoiden kehuma teos, ja Vangeliksen musiikki voitti parhaan musiikin Oscarin.

Edelleen Vangelis muistetaan parhaiten Tulivaunuihin tekemästä sävellyksestään sekä sävellyksestään scifielokuvaan Blade Runner.

Vangelis jatkoi oman soolomusiikin säveltämistä ja julkaisemista koko elämänsä ajan, ja hänen viimeiseksi jäänyt albuminsa Juno to Jupiter julkaistiin vuonna 2021.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat