Cannes
Hei sinä suomalainen liikemies, joka olit bisnesmatkalla Berliinissä joulukuun toisena viikonloppuna vuonna 2015. Asuit keskustan hotellissa ja iltaa istuit aulabaarissa vailla seuraa. Tiskillä notkui pari naista, ja sinä rohkaistuit oluen voimalla tekemään tuttavuutta naisten kanssa eikä siinä hyvin käynyt.
Tiesitkö liikemies, että ruotsalainen elokuvaohjaaja Ruben Östlund seurasi toimiasi toisesta pöydästä sääliä tuntien ja nyt tämä iltasi on ikuistettu elokuvaan Triangle of Sadness?
Eikä mihinkä tahansa elokuvaan, vaan elokuvaan joka sai lauantaina ensi-iltansa Cannesin festivaalin kilpailusarjassa. Se on elokuvamaailman ykköspaikkoja.
Charlbi Dean (vas.) ja Ruben Östlund Cannesissa lauantaina.
Ohjaaja ja käsikirjoittaja Ruben Östlund, 48, muistaa hotelli-illan Berliinissä hyvin. Hän oli itse kaupungissa elokuvagaalan vuoksi, jossa oli ehdolla hänen ohjaamansa Turisti.
”Katselin suomalaista matkan päästä, ja sitä, miten hän heilutteli huoneen avainta ja mietti mennäkö jo huoneeseen vai yrittääkö kaiken uhalla. Seurasin, miten hän asteli salin poikki tiskille naisten luo, ja arvasin, että huonosti tässä käy”, Östlund kertoi ennen elokuvansa ensi-iltaa Cannesissa.
”Mies ei vaan ollut naisten tasoa.”
Suomalaismiehen onneton ilta on yksi lukemattomista sivupoluista Östlundin uutuuselokuvassa, johon kohdistuu paljon odotusarvoa.
Ruotsalainen Östlund on nykyään Euroopan ja koko kansainvälisen elokuvantekijöiden ykkösnimiä eikä vähiten siksi, että edellinen Östlundin elokuva, taidemaailmaa käsitellyt The Square voitti Cannesissa pääpalkinnon 2017.
Tuollaisen huomion jälkeen elokuvantekijällä on usein rajattomat mahdollisuudet tehdä juuri sellainen elokuva kuin on aina halunnut. Ja sellainen elokuva Triangle of Sadness on: hauska, piinallinen, älykäs ja samalla myös tarkoituksellisen uuvuttava ja liikaakin ideoita sisältävä kuvaus ihmisistä, jotka kamppailevat yhtäältä menestyäkseen itse ja samalla puhuen tasa-arvosta ja korostaen omaa asemaansa.
Triangle of Sadness on päällisin puolin elokuva mallina työskentelevästä miehestä ja naisesta. Idean kuvata muodin ristiriitaista kauneuden ja rumuuden maailmaa ohjaaja sai seurattuaan naisystävänsä, muotikuvia tekevän Sina Görtzin töitä.
Charlbi Dean Kriek näyttelee Östlundin kirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa Yaya-nimistä mallia.
”Se maailma veti puoleensa ja samalla hirvitti. Minua kiinnosti muodin hierarkia sekä kauneus valuuttana. Muoti on yksi harvoista aloista, joissa mies tienaa vähemmän kuin nainen”, Östlund kertoi Cannesissa.
”Minä kasvoin 1970-luvulla, jolloin sanottiin, että ulkonäöllä ei ole väliä. Kahden-kolmen vanhana sitä kuitenkin huomaa, että sillä on väliä.”
Kasvatuksesta huolehti paljossa Östlundin hyvin vasemmistolainen äiti.
Elokuvassa on kolme osiota, joista ensimmäisessä seurataan mannekiinien kiikkerää suhdetta ja keikkuvaa arkea työelämässä. Pari kiistelee herkullisesti, erityisesti tasa-arvosta ja usein rahan kautta. Avainkohtauksen miljöönä on kallis ravintola, jossa illallisen päätteeksi kiistellään, kumpi maksaa, kumman pitäisi maksaa, ja kumpi aikoi maksaa ja mitä laskun maksaminen oikein merkitsee.
Töissä mallit hakevat kasvoilleen erikseen surullista Balenciaga-katsetta ja iloisempaa H&M-ilmettä, ja näissä muotikuvauksissa kuullaan selitys elokuvan nimelle: triangle of sadness eli surun kolmio sijaitsee kasvoissa silmien välissä. Aluetta mallit Östlundin mukaan usein muokkaavat esimerkiksi botoxilla tai kirurgialla.
Elokuvan toinen osio sijoittuu luksusjahdille Välimerellä, jossa mallipari lomailee ilmaiseksi influenssereina. Muut matkustajat ovat äveriästä väkeä: maailman kohteliaimpia asekauppiaita ja rahvaanomaisia venäläispohattoja. Samppanjaa ja Rolexeja rakastetaan, ja tasa-arvosta puhutaan.
Elokuvan malliparina nähdään näyttelemässä Charlbi Dean Kriek (vas.) ja Harris Dickinson.
Jahdin monikansallinen miehistö nousee isoon rooliin ja herkullisessa kohtauksessa miehistömessi raikaa ”money, money, money” -huudoista. Yhteishuudolla palvelusväkeä treenataan oikeaan palveluasenteeseen. Toisessa hetkessä kaiuttimista soi Kansainvälinen, sillä kapteenina toimii Woody Harrelsonin esittämä amerikkalainen kommunisti. ”Minusta oli vitsikästä saada amerikkalainen kommunisti ja venäläinen kapitalisti samalle 150 miljoonan euron jahdille”, Östlund sanoo.
Jahdilla elokuvaan astuu mukaan myös näyttelijä Henrik Dorsinin esittämä hahmo, it-firmansa myynnillä vaurastunut koodari, joka nähdään laivan baarissa nousemassa pöydästä, kävelemässä tiskille ja aloittamassa naisten iskemisen. Siis se hahmo, jonka esikuvana on toiminut suomalainen liikemies Berliinissä.
Lopputuloksen voi arvata, kun tietää Dorsinin tunnetuimman roolin Solsidan-komediasarjan piinaavana Ove Sundberg -naapurina, joka lainaa työkaluja ja tervehtii iloisesti sanoen tjänare, mannen.
Ruben Östlund (toinen oik.) ohjaamassa elokuvansa näyttelijöitä elokuvayhtiön julkaisemassa markkinointikuvassa. Vasemmalla on Henrik Dorsin ja oikealla Woody Harrelson.
Dorsin ei voinut itse aluksi uskoa, että hän olisi mukana elokuvassa muotimaailmasta. ”Agenttini kertoi, että tekeillä oli tarina muotiteollisuudesta. Olin että miten se minuun liittyy. Kuulun mielestäni enemmän elokuvaan, joka kertoo pubeista”, vaatimattoman oloinen Dorsin kertoi Cannesissa Helsingin Sanomille.
Dorsin tietää, että Solsidan on Suomessa hyvin suosittu, sillä Tukholman kaduilla suomalaisturistit pyytävät häntä kaverikuviin.
Dorsinin rooli Östlundin käsikirjoituksessa kulki alkuun nimellä finne, suomalainen. Elokuvassa mieshahmon nimenä on lopulta Jarmo Björkman.
”Kysyin Rubenilta, että haluatko että puhun englantia suomalaisittain. Ruben sanoi, että siinä tulisi jo liikaa kierrettä. Keksin itse Jarmolle taustatarinaksi Suomesta 1960-luvulla Ruotsiin muuttaneet vanhemmat. Uskon, että Ruben halusi tehdä it-pohatasta suomalaisen, ettei hahmoa yhdistetä Spotifyn ja Minecraftin ruotsalaisiin omistajiin”, Dorsin sanoi.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Östlund puhuu elokuvastaan sosiologisena kokeena ja kertoo halunneensa käsitellä valta-asetelmia ja tasa-arvoa. Hän sanoo, että marxilainen teoria on oikeastaan koko hänen elokuvansa selkäranka, ja että tasa-arvo toteutuu vain, jos me taistelemme sen puolesta jatkuvasti.
Ajatus havainnollistuu elokuvan lopussa, jossa satiiri kääntyy analyyttisemmaksi. Kolmannessa osiossa jahdin väkeä päätyy autiolle saarelle eväänään sipsipusseja eikä niissä oloissa lompakon paksuudella ole enää entistä arvoa. Hierarkia kääntyy ylösalaisin ja ”tasa-arvo” muuttaa muotoaan, kun ruoanhankkijasta tuleekin hallitsija.
”Nykyään on tapana etsiä syitä aina yksilöstä. Näin toimii myös media. Minusta on tärkeää katsoa asioita sosiologisesti”, Östlund perusteli lähestymistapaansa Cannesissa.
Östlund tunnetaan jopa piinallisen pedanttina elokuvantekijänä. Hän viilaa kohtauksia kuvauksissa kymmeniä kertoja ja leikkaa lopputulosta kokoon vimmatusti ja erittäin pitkään.
Triangle of Sadness on kuvattu kaksi vuotta sitten ja ottoja otettiin taas paljon normaalia enemmän. Elokuvaa on viimeistely vuoden verran ja tähtäimenä on ollut vain ja ainoastaan Cannesin kilpasarjaan pääsy ja ensi-ilta festivaalin pääsalissa, 1700-paikkaisessa Lumiere-salissa.
”Haluan uskoa siihen, mitä näen ja kun kamera on paikalla, näen uusia asioita, mitä en nähnyt kirjoittaessani. Niin moni asia vaikuttaa uskottavuuteen. Kohtaus paranee yleensä ensimmäiset 20 ottoa. Outoa on, että usein toiseksi viimeinen otto on paras”, Östlund selittää työtapaansa, joka saattaa uuvuttaa muita työryhmässä.
Cannesissa hän myönsi, että Woody Harrelsonilla oli alkuun totuttelemista työtapaan. Hollywoodissa näyttelijät ovat tottuneet muutamiin ottoihin.
”Haluan myös leikitellä elokuvan hierarkialla. The Squaressa britti Dominic West tuli aina vartin myöhässä kuvauspaikalle. Sanoin sitten tanskalaiselle Claes Bangille, että viivyttele sinä vuorostasi saman verran.”
Elisabeth Moss (vas.) ja Claes Bang näyttelivät Östlundin edellisessä elokuvassa, taidemaailmaan sijoittuneessa The Square -elokuvassa.
Ennätys on, kun Östlund otatti yhdestä kohtauksesta jopa 120 ottoa. ”Se oli elokuvassa Play (elokuva valmistui 2011). Ei siitä kauhean ylpeä voi olla, mutta en saanut kohtausta muuten toimimaan. En tiennyt mitä tehdä. Se on myös tapa ostaa aikaa, kun ei tiedä, mitä on tekemässä.”
Palataan vielä suomalaistaustaiseen it-koodariin, elokuvan Jarmoon.
Ei ole ihme, että Östlund on tunnistanut suomalaisen liikemiehen maailmalla, sillä Östlundilla on sukunsa kautta vahvat siteet Suomeen.
”Opettajaäitini oli aina kannustava ja positiivinen. Hän maalasi itse, ja minä sain lapsesta asti arvostella hänen töitään. Olen saanut häneltä uskoa omaan työhöni. Äiti maalasi maisemia ja ihmisiä Haaparannasta ja Ylitorniosta kerta toisensa jälkeen. Hän kaipasi Göteborgissa lapsuutensa maisemiin. Äiti on osa sitä, mitä teen nyt”, Östlund kertoi
”Perheeni on Haaparannasta. Iso- ja isoisäni puhuivat sekä suomea ja ruotsia. Äitini puhui myös suomea, ja hänen äitinsä tuli Ylitorniosta. Äidin puolelta minulla on ollut läheinen suhde Suomeen.”
Haa! Olet siis yksi meistä suomalaisista?
”Kyllä”, Östlund myöntää iloisena.
”Mutta olen Natoa vastaan.”
”Puhutaan siitä joskus toiste.”