Maailma kylässä -festivaalin pääesiintyjä vietti lapsuutensa Meksikon rajan molemmin puolin – Nyt häntä mietityttää Suomen ja Venäjän suhde

Rajaseudun musiikeista ammentava Orkesta Mendoza on Maailma kylässä -festivaalin pääesiintyjiä.

Orkesta Mendoza ja Sergio Mendoza

24.5. 10:01

Sergio Mendoza syntyi vuonna 1981 Nogalesin kaupungissa Arizonassa, mutta vietti puolet lapsuudestaan Sonoran Nogalesissa. Kaksi Nogalesia ovat kiinni toisissaan, mutta niiden välissä kulkee Yhdysvaltain ja Meksikon raja.

”Yleensä Yhdysvaltoihin päässeet pysyvät siellä. Mutta siihen aikaan rajan ylittäminen oli helppoa. Raja-asemalla riitti, kun sanoi olevansa Yhdysvaltain kansalainen. Eikä raja-aluetta juuri valvottu, joten ei tarvinnut sanoa mitään, jos sen ylitti muualta”, Mendoza muistelee.

Sergio oli nuorin seitsemästä sisaruksesta. Perhe muutti Meksikoon, kun hän oli seitsemänvuotias. Siellä kului seuraavat seitsemän vuotta.

Pikku Sergio alkoi soittaa pianoa korvakuulolta viisivuotiaana. Hän jäljitteli melodioita radiosta, enimmäkseen meksikolaista musiikkia, varsinkin cumbiaa. Hän osasi jo käyttää levysoitinta ja kuunteli myös isänsä levyjä, Beatlesia, Glenn Miller Orchestraa ja muuta swingiä.

”Lauloin levyjen mukana, vaikken osannut silloin englantia.”

Mendoza kertoo, että Arizonan Nogalesissa oli noin 20 000 asukasta, kun taas Sonoran puolella suunnilleen samankokoisella alueella asui kymmenkertainen määrä väkeä. Molemmilla puolilla kuului Meksikon radio.

”Ne ovat eri maailmoja, vaikka molemmissa meksikolaiset pyörittivät käytännössä elämää. Rajan vaikutus kuuluu Orkesta Mendozan musiikissa. Tyylien yhdistelmä syntyi helposti, ei sitä tarvinnut edes ajatella. Siinä on ääniä molemmista kaupungeista. Tucson-soundi on rajaseudun ääni”, Mendoza kertoo.

HS haastatteli häntä viime viikolla puhelimitse, kun hän oli Belgiassa, Euroopan-kiertueen alussa.

Arizonan Nogales on nokare puolen miljoonan asukkaan Tucsonin kainalossa. Siellä Sergio Mendoza perusti Orkesta Mendozan vuonna 2009. Se aloitti soittamalla kuubalaisen Pérez Pradon mambo-klassikoita.

Sittemmin Orkesta Mendozan ohjelmisto on laajentunut sekoitukseksi cumbiaa, rancheraa, rockia, psykedeliaa ynnä muuta. Sitä on sanottu pan-amerikkalaiseksi bändiksi. Mendoza laulaa ja soittaa haitaria, koskettimia ja kitaraa.

Jo ennen oman yhtyeen perustamista, vuodesta 2007 alkaen Mendoza oli soittanut Calexicossa. Maailman vaihtoehtorockin valioihin kuuluvan bändin nimi on yhdistelmä Kaliforniaa ja Meksikoa ja musiikillinen asenne sama kuin Mendozalla.

Orkesta Mendoza sai alkuvauhtia Calexicon lämmittelijänä. Vuonna 2014 kansainvälistä mainetta tuli Womex-messuilta. Myös Calexico on kotoisin Tucsonista.

”Viimeiset kymmenen vuotta olen osallistunut myös Calexicon biisien tekemiseen. Uskon, että olen tuonut siihen oman osuuteni, vaikka se on edelleen ennen kaikkea Joey Burnsin ja John Convertinon bändi.”

Calexicon uusin levy – yksi sen parhaista – El Mirador ilmestyi viime kuussa. Se on äänitetty Mendozan kotistudiossa. Hieman yllättäen hän sanoo, että mukana on entistä enemmän sampleja ja muuta elektroniikkaa. Levy kuulostaa kuitenkin hyvin orgaaniselta kuten edeltäjänsä.

”Esimerkiksi kappale Cumbia del Polvo on kyllä aika elektroninen, mutta tietysti halusimme, että levy kuulostaa luonnolliselta. Kotiseutujen musiikin juuret ovat yhä pinnassa.”

Mendozan kotiseuduilla raja pysyi auki 1990-luvun loppuun saakka. Asenteet muuttuivat vasta vuoden 2001 terrori-iskujen myötä. Presidentti Trump halusi rakentaa rajalle muurin. Muuria rakennettiinkin yli 700 kilometriä. Mitähän hankkeelle kuuluu nyt, presidentti Bidenin kaudella?

”Ei siitä kuulu juuri mitään. En usko, että rakennettuja osia on purettukaan, mutta olot rajalla ovat pitkälti normalisoituneet ja maiden välillä kaikki vaikuttaa rauhalliselta. Eikö olisi ajankohtaisempaa puhua Suomen ja Venäjän suhteista Ukrainan sodan ja Natoon liittymisen takia?”

Mendoza kuulostaa olevan hyvin perillä Suomen tilanteesta ja kysyy lähinnä leikillään, uskaltaako Suomeen tulla. Hänkin uskoo, että Suomella ei ole hätää, kun Putin sählää Ukrainassa.

Suomi on Mendozalle tuttu. Hän on käynyt Helsingin juhlaviikoilla 2016 Mexrrisseyn (Morrisseyn biisejä meksikolaisversioina), 2017 Orkesta Mendozan ja 2018 Calexicon kanssa.

”Orkestan uusin levy Curandero julkaistiin kaksi vuotta sitten. Nyt olemme joutuneet opettelemaan sen biisit uudelleen koronatauon jälkeen. Kun pääsemme Helsinkiin, ne sujuvat jo varmasti hyvin”, Mendoza sanoo.

Orkesta Mendoza Maailma kylässä -festivaalilla la 28.5. klo 21.30 Suvilahden Tiivistämössä. Vapaa pääsy. K18.

Yhtye esiintyy myös Tampereen G Livelabissa to 26.5. klo 19.

Fakta

Maailma kylässä

■ Tänä vuonna festivaali levittäytyy ympäri kaupunkia ja verkkoon. Dokumenttielokuvia voi katsoa verkossa jo alkuviikosta. Fyysiset tapahtumat keskittyvät viikonloppuun.

■ Ulkomaisista musiikkitähdistä Orkesta Mendozan ohella myös Les Amazones d’Afrique (Allas Sea Pool su klo 19) on esiintynyt aiemmin Suomessa, Savoy-teatterissa 2017. Ghanalainen Santrofi on uusi tuttavuus (Allas Sea Pool su klo 17).

■ Kotimaisista esimerkiksi Nicole Willis konsertoi Gospel Helsinki -kuoron kanssa (Temppeliaukion kirkko su klo 18).

■ Puheohjelman tähtiä ovat muun muassa eteläafrikkalainen ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti Kumi Naidoo, joka käsittelee ilmastonmuutoksen vaatimaa työtä (Tiivistämö la klo 12.20), ja taiteilija Jani Leinonen, joka opastaa vastuullisuusasiantuntija Maija Lumpeen kanssa tunnistamaan viherpesun (Tiivistämö la klo 11).

■ Mahdollisuuksien tori levittäytyy Kauppatorille sunnuntaina.

■ Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy, mutta joissakin on ikäraja.

■ Koko ohjelma täällä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat