Kasmir Uusitupa säväytti Sibelius-kilpailun välierissä, mutta keskiviikkoillaksi jää jännitettävää – vain kuusi huippua mahtuu finaaliin

Kasmir Uusituvan hyvin jäsentynyt tulkinta Magnus Lindbergin vaativasta tilausteoksesta ponnisti levollisuudesta, mitä varmasti auttoi se, että hän soitti teoksen ulkoa.

Kasmir Uusitupa Sibelius-viulukisassa. Artikkelin kuvat alkukilpailun esityksistä.

24.5. 11:03

Klassinen

Kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun välierät 23. toukokuuta Sibelius-Akatemian konserttisalissa.

Jean Sibelius -viulukilpailun ensimmäisenä välieräpäivänä maanantaina mieleen tuli monta kertaa sama ajatus: kyllähän tällä nyt finaaliin mennään. Tulijoita siis olisi, mutta silti tuomariston on jollakin tavalla karsittava 18 semifinalistin joukko kuuteen finalistiin.

Välierässä kilpailijat soittavat kaksi kertaa niin pitkään kuin alkuerässä eli 70 minuuttia. Siksi soittajista saa jo täydemmän kuvan kuin alkuerän perusteella.

Ukrainalainen Dmytro Udovytšenko aloitti välierät maanantaiaamuna Béla Bartókin sooloviulusonaatilla, joka esitteli hänestä alkuerien jälkeen uuden puolen modernin ohjelmiston tulkitsijana – vanhan ja uuden rajamaillehan tämä sota-aikana sävelletty sonaatti sijoittuu. Alkueristä tuttu kiinteä sointi toi teoksen hiljaisempiin vaiheisiin yhtenäisyyttä, mutta ankarammissa aiheissa Udovytšenko osoitti rautaista ilmaisuvoimaa, mikä teki myös hauraammista hetkistä entistä koskettavampia. Katkelmallisissa aiheissakin Udovytšenko pystyy pitämään jännitettä hienosti.

Ukrainalainen Dmytro Udovytšenko oli välierien ensimmäinen viulisti. Välierät jatkuvat keskiviikkoiltaan asti.

Pakollista ohjelmistoa välierässä on myös kilpailun tilausteos, Magnus Lindbergin Caprice, jonka Udovytšenko kantaesitti välierän ensimmäisenä kilpailijana. Caprice on lähes 10-minuuttinen virtuoositeos, joka alkaa suhteellisen yksinkertaisesti mutta päätyy melkoiseksi soittotekniikan ilotulitukseksi. Sen perusteella teoksella on tyylillisiä yhteyksiä Paganinin virtuoosimaisiin kapriiseihin. Kuitenkin ehkä vielä vankemmin teoksen taustalla on Bach, mikä käy ilmi viimeistään teoksen loppupuolella. Udovytsenko asetti teoksen esittämiselle korkean riman ja soitti sen ja näyttävän vaivattomasti.

Suomen Kasmir Uusitupa aloitti oman osuutensa hienosti Sibeliuksen 1. ja 2. humoreskilla: hienoa täyteläistä sointia ja sujuvaa, eteenpäin vievää fraseerausta. Ravelin toinen sonaatti sopii hyvin Uusituvan taiteilijaluonteelle, sillä pianisti Naoko Ichihashin kanssa hän toi esimerkiksi ensimmäisen osan arvoituksellisuuteen läsnäolon tuntua. Vahvaa tulkintaa ja teknistä osaamista, jolle oli käyttöä myös Lindbergin Capricessa. Siinä Uusituvan hyvin jäsentynyt tulkinta ponnisti levollisuudesta, mitä varmasti auttoi se, että hän soitti teoksen ulkoa.

Quingzhu Weng

Kiinalaisen Quingzhu Wengin Sibelius-tulkinnoissa oli enemmän eteläisempää romanttista tulisuutta kuin pohjoismaista viileyttä, mikä ehkä kuvaa hänen soittajanluonnettaan yleisemminkin: komeimmillaan Wengin sointi on laulavan paahteinen. Weng teki myös Lindbergin Capricesta kiireisemmän ja polttavamman kuin Uusitupa.

Inmo Yang

Heti ensimmäisistä sävelistä alkaen Etelä-Korean Inmo Yang piti otteessaan: Schumannin Fantasian arvoituksellinen alku loi pohjan koko hänen välieräosuudelleen. Kiinteä ja täyteläinen sointi vangitsi kuuntelemaan, ja Schumannin romantiikka sopii loistavasti Yangin intensiiviselle taiteilijaluonteelle. Lindbergin Capricessa hän seurasi ehkä kaikkein tarkimmin esitysohjeita ja toi myös esiin Lindbergille ominaiset terssimotiivit. Hienous jatkui viimeiseen kappaleeseen eli Prokofjevin toiseen sonaattiin saakka, jota Yang ja pianisti Mariko Furukawa kuljettivat jännitteen hetkeksikään katkeamatta.

Minami Yoshida

Japanilaisella Minami Yoshidalla Lindbergin kappale ei jäsentynyt yhtä varmasti kuin monella muulla, ja hän otti myös tulkinnassaan rytmisiä vapauksia. Sibeliuksen humoreskeja hän soitti romanttisella, täyteläisellä soinnilla. Stravinskyn Divertimenton tulkinnassa Yoshidan soitossa kuuluivat hyvin teoksen eri kerrostumat: Stravinskyn lähdemateriaalinaan käyttämien Tšaikovskin aiheiden romanttisuus, Stravinskyn oma rytminen keksintä ja teoksen sovittajan, Samuel Dushkinin viulistinen taito.

Diana Adamyan

Armenian Diana Adamyan soitti Lindbergin Capricen suhteellisen virtaviivaisesti ja nopeasti, korostamatta kovinkaan vahvasti sen tärkeitä toistuvia motiiveja. Sujuva hänen tulkintansa joka tapauksessa oli. Beethovenin toisen sonaatin tulkinta oli klassisen kypsää ja sopusuhtaista, Saint-Saënsin ensimmäisen sonaatin tulkinta puolestaan täysipainoisen romanttista pianisti Mamikon Nakhapetovin kanssa – tuumailevammissa jaksoissa Adamyanin hieno sointi pääsi esiin, finaalin nopeissa kuvioinneissa taas tasainen ja varma tekniikka teki vaikutuksen.

Välierät jatkuvat tiistaina ja keskiviikkona, ja esiintymisjärjestys löytyy ohesta. Finaali alkaa perjantaina.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat