Johnny Deppin ja Amber Heardin katkera oikeus­taistelu huipentui loppu­lausuntoihin

Miksi Deppiä halutaan puolustaa niin kiivaasti? Psykologi Sini-Sofia Savola on seurannut oikeudenkäynnin joka hetken ja muodostanut oman näkemyksensä.

Amber Heardin jokaista kasvonilmettä oikeussalissa on seurattu ja tulkittu sosiaalisessa mediassa.

26.5. 15:17 | Päivitetty 27.5. 22:00

Valtavaksi spektaakkeliksi sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa paisunut Amber Heardin ja Johnny Deppin oikeudenkäynti tuli päätökseen tänään perjantaina 27. toukokuuta. Oikeudessa kuultiin loppupuheenvuorot, joiden jälkeen valamiehistö tekee päätöksensä.

Oikeudenkäynnissä Depp syyttää entistä vaimoaan Heardia kunnianloukkauksesta ja siten uransa pilaamisesta. Heard on puolestaan on esittänyt vastasyytteen, jonka mukaan Depp mustamaalaa häntä kutsuessaan Heardin syytöksiä lähisuhdeväkivallasta huijaukseksi.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Deppin asianajaja Camille Vasquez sanoi loppupuheenvuorossaan, että Heardin väitteet ”villejä, liioiteltuja ja epäuskottavia” ja pilanneet Deppin maineen Hollywoodissa ja fanien keskuudessa.

”Pyydämme teitä antamaan herra Deppille takaisin hänen elämänsä kertomalla, että herra Depp ei ole hyväksikäyttäjä, jollaiseksi neiti Heard häntä kutsuu”, Vasquez sanoi.

”Tässä oikeudenkäynnissä on vaakalaudalla miehen hyvä maine - - ja vielä sitäkin enemmän panoksena on miehen elämä”, hän sanoi.

Loppulausuntojen jälkeen valamiehistö siirtyy miettimään päätöstään. Valamiehistönsaattaa kestää jopa päiviä.

Heardin asianajaja Benjamin Rottenborn muistutti omassa päätöspuheenvuorossaan valamiehistöä viesteistä, joita Depp oli lähettänyt ystävilleen ja työtovereilleen.

Yhdessä viesteistä Depp oli kutsunut Heardia ”likaiseksi huoraksi”, sanonut toivovansa hänen kuolemaansa ja kirjoittanut ”naisin hänen palanutta ruumistaan”.

”Tämä on ikkuna Amerikan lempimerirosvon sydämeen ja mieleen”, Rottenborn sanoi.

”Tämä on oikea Johnny Depp.”

Sekava ja monimutkainen oikeudenkäynti alkoi 11. huhtikuuta, joten oikeusjutun käynnistymisestä tulee perjantaina kuluneeksi seitsemän viikkoa. Oikeutta käydään Fairfaxissa Virginiassa lähellä Yhdysvaltain pääkaupunkia Washingtonia.

Heard ja Depp ovat entinen aviopari. Oikeudenkäynnissä on kyse kunnianloukkauskanteesta, jonka Depp nosti Heardin vuonna 2018 The Washington Postiin kirjoittamasta mielipidekirjoituksesta sekä vastakanteesta, jonka Heard puolestaan nosti Deppiä vastaan.

Lue lisää: Amber Heardin ja Johnny Deppin oikeus­taistosta on kasvanut ainut­laatuinen media­spektaakkeli – Yleisö käy meemien kautta omaa oikeuden­käyntiään

Amber Heardin ja Johnny Deppin välinen oikeudenkäynti on kestänyt seitsemän viikkoa.

Oikeudenkäynnin edetessä monet ovat sosiaalisessa mediassa asettuneet avoimesti yksinomaan joko Johnny Deppin tai Amber Heardin puolelle.

”Omalta puolelta” esitetyt spekuloinnit oikeudenkäynnin osapuolten mielenterveydestä, motiiveista ja luotettavuudesta ovat muodostuneet keskeiseksi osaksi käynnissä olevaa spektaakkelia. Iso osa yleisöstä näyttää asettuneen vankasti Deppin puolelle ja kokevan etenkin perinteisen median olevan Heardin puolella.

Tämä näkyy myös HS:n aiheesta julkaisemien juttujen kommenttiketjuissa, joissa kirjoitetaan muun muassa lehden ”vähättelevän Deppin kokemaa väkivaltaa ja korostavan Heardin kokemusta”.

Heardin joutuminen pilkkaavien meemien kohteeksi tuomitaan, mutta samalla sitä ymmärretään – koska ala-arvoista on ”myös se kohtelu, jota Johnny Depp on saanut osakseen”.

Lue lisää: Amber Heardin tunteikasta todistusta pilkkaavat videot leviävät Tiktokissa, vaikka sovelluksen käyttöehdot kieltävät kiusaamisen

Se, että Johnny Deppin puolustamiseen liittyy usein niin kiinteästi Amber Heardin mustamaalaaminen, on hämmentävä ilmiö. Miksi Heard herättää niin paljon suoranaista vihaa ja raivoa?

Asiaa on pohdittu monissa artikkeleissa etenkin Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

Esimerkiksi The Independent-lehden kirjoituksessa asianajaja Charlotte Proudman miettii miksi ”maailma istuu tuomitsemassa, kyseenalaistaen onko Heard ’oikea uhri’. Näyttääkö hän uhrilta? Puhuuko hän kuin uhri? Itkeekö hän kuin uhri?” ja jatkaa: ”Missä ovat otsikot, jotka kysyvät onko Depp rikollinen, tuomitsemassa hänet jokaisesta liikkeestään?”

Proudman päätyy kysymään johtuuko asetelma siitä, että idolina Depp on ollut kuin ”maskuliinisuuden määritelmä”: ”Jos jopa hän kaikesta kuuluisuudesta, rahasta ja vallasta huolimatta voi olla syyllinen lähisuhdeväkivaltaan, lähettää se miehille viestin, että jokainen voi olla väkivallantekijä.”

Esimerkiksi tällaisen näkökulman sijaan moni kommentoija tuntuu päätyneen korostamaan, että myös Amber Heard on ollut väkivaltainen – ja spekuloimaan sillä, onko miesten vaikeampi kertoa kokemastaan lähisuhdeväkivallasta. Ehkä Depp onkin uhri?

Seitsemän viikkoa kestäneen oikeudenkäynnin lopputulemaa odotetaan kiihkeästi. Sillä, mitä valamiehistö Fairfaxissa päättää, on kuitenkin lopulta ehkä pienempi merkitys kuin asian ympärillä vellovan keskustelun kautta syntyvällä julkisella tuomiolla.

Ei siis mikään ihme, että oikeudenkäynnin kuluessa on saatu viitteitä siitä, että asiasta internetissä käytävää keskustelua olisi manipuloitu.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT esimerkiksi kertoo julkaisemassaan uutisessa amerikkalaisen mediayhtiön The Daily Wiren käyttäneen kymmeniä tuhansia dollareita markkinointiin, joka tukee Deppiä ja edistää ”anti-Heard”-näkökulmaa.

Suomessakin moni seuraa oikeustaistoa intensiivisesti. Niin tekee myös helsinkiläinen Sini-Sofia Savola, joka seuraa ja kommentoi oikeudenkäyntiä Instagramissa ja Youtube-kanavallaan.

Savola on psykologi ja kertoo kiinnostuksensa nousevan juurikin ammatillisesta kulmasta. Oikeudenkäynnissä kun on esimerkiksi kuultu paljon oikeuspsykologeja, Savola kertoo.

Savola on seurannut oikeudenkäyntien joka hetken Court TV:n välityksellä, ja hänen mielestään kotimaisessa mediassa onkin seurattu oikeudenkäyntiä melko vähän.

”Siinä on paljon hyviä aiheita, joista voisi Suomessakin puhua enemmän, esimerkiksi lähisuhdeväkivalta on tosi tärkeä teema. Ja erityisesti miehiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta, jonka raportoimiseen miehillä on edelleen merkittävästi suurempi kynnys. Nyt näyttäisi olevan paljon todisteita, että Amber Heard olisi ollut Deppiä kohtaan väkivaltainen.”

Savola kertoo, että hänelle itselleen on muodostunut näkemys siitä, kumman pitäisi voittaa oikeudenkäynti.

”Kun olen katsonut kaikki oikeudenkäynnit ja todistukset, on minulle tullut näkemys, että on aika luontevaa olla uskomatta [Heardia]. Amberin kerronnassa on paljon kaikkea mikä ei pidä paikkaansa muiden todistajien kuvailujen kautta.”

Yksi esimerkki on Heard väite siitä, että hän olisi lahjoittanut koko avioero-osituksensa eli seitsemän miljoonaa dollaria hyväntekeväisyyteen. Kun asia todistettiin toisin, Heard sanoi, että on sitoutunut lahjoittamaan koko avioero-osituksensa, muttei ole vielä kyennyt tekemään niin. Heardin mukaan hän käyttää sitoutua ja lahjoittaa -verbejä (englanniksi pledge vs. donate) sanoja synonyymeina.

Heard on luvannut lahjoittaa 3,5 miljoonaa dollaria kansalaisoikeusjärjestö ACLU:lle ja toisen samansuuruisen summan Los Angelesin lastensairaalalle. ACLU:n päälakimies Terence Dougherty todisti oikeudenkäynnissä, että järjestö on saanut Heardilta vain noin 350 000 dollaria. Hänen nimissään on tosin lahjoitettu yhteensä 1,3 miljoonaa dollaria, joista noin satatuhatta dollaria Deppiltä ja 500 000 dollaria Vanguard-rahastolta, jonka omistaa Heardin ex-poikaystävä Elon Musk.

Amber Heardiin kohdistuvasta pilkasta Savola ei pidä.

”Se tuntuu vastenmieliseltä, kaikenlainen kiusaaminen on väärin vaikka se kohdistuu tuntemattomaan.”

Toisaalta hänkin ymmärtää jollain lailla, miksi Heardin esiintymisistä on esimerkiksi tviitattu niin paljon.

”Se ei oikeuta kiusaamista, mutta sehän on uskomattoman härskiä valehdella siitä, että toinen on ollut seksuaalisesti todella väkivaltainen. Jos noin on tapahtunut, on se kauheaa, mutta on aika paljon todistusaineistoa siitä, että Amber on valehdellut noita tilanteita.”

Se, että Amber Heardiin näyttää kohdistuvan suoranaista vihaa, on Savolan mukaan ongelmallista. Samaan aikaan hänellä psykologian ammattilaisena ”ottaa koville” katsoa, miten Amber Heardin puolesta todistava psykiatri on esimerkiksi diagnosoinut Deppissä narsistisen persoonallisuuden piirteitä ja muistihäiriön tapaamatta Deppiä kertaakaan.

Tuollaiset diagnoosit tarvitsevat useita tapaamiskertoja ja psykologisia tutkimuksia, Savola sanoo.

Mutta eikö ammattieettisesti härskiä käytöstä ole myös Johnny Deppin puolustuksen todistajilla?

”Kumpaankin suuntaan... mutta täytyy sanoa, että Heardilla on härskimpiä todistajia tässä suhteessa.”

Savola sanoo, että myös Johnny Deppin asianajajan ja Deppin itsensä toimintaa olisi syytä tarkastella kriittisemmin kuin ihmiset näyttävät nyt tekevän.

”Ihmisillä on taipumus ajatella asiat mustavalkoisesti. Se on huono, ei Depp varmasti ole mikään puhdas pulmunen ollut.”

Vaikka kaikkein äärimmäisin Amber Heardia kohtaan tunnettu viha ja vastenmielisyys ehkä tulee ensisijaisesti Johnny Deppin fanien suunnalta, näyttää Heardin haukkujissa kuitenkin olevan runsaasti niin sanottuja tavallisiakin ihmisiä.

Onko Savola miettinyt, mistä tämä voisi johtua?

”Kun Depp ja Heard todistivat molemmat monta päivää putkeen, niin se on varmaan herättänyt ihmisissä... Monet ovat tulkinneet, että Amber oli jotenkin teatraalinen tai se ei ollut aitoa. Jotenkin se kerronta ottaa ihmisiä varmaan tosi paljon päähän eikä herätä sympatiaa.”

Muokkaus 27.5. kello 11.26: Lisätty tieto, että HS näyttää loppulausunnot suorana lähetyksenä. Samoin lisätty tietoja Heardin hyväntekeväisyyslahjoitusten epäselvyyksistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat