Yksinäisyyttä ja päihteitä, lipevä manageri ja naimisiin 13-vuotiaan kanssa – Uutuus­elokuvat kertovat musiikin miesneroista

Sukupolvea nuoremmat miesohjaajat yrittävät ottaa nyt selvää, millaisia olivat heidän isiensä polven suuret miesneromuusikot. HS:n elokuvatoimittaja Veli-Pekka Lehtonen katsoi Cannesissa tuoreet elokuvat Elviksestä, David Bowiesta ja Jerry Lee Lewisistä.

Elvis-uutuuselokuvassa seurataan Elvis Presleyn uraa. Nimiroolin näyttelee Austin Butler.

29.5. 8:00 | Päivitetty 29.5. 8:43

Cannes

Voiko 13-vuotiaan serkkunsa nainut Jerry Lee Lewis olla kovempi kuin rockin kuninkaana pidetty Elvis Presley?

Voiko David Bowie olla vielä kovempi kuin kumpikaan heistä?

Kyllä voi, jos puhutaan muusikoista tehdyistä uutuuselokuvista.

Cannesissa esiteltiin tällä viikolla kolme uutta elokuvaa kolmesta tunnetusta muusikosta. Ne voi laittaa paremmuusjärjestykseen.

Elokuva David Bowiesta on aivan valloittava. Ykkössija siis. Hopeaa Jerry Lee Lewisille ja pronssia elämäkertaelokuvalle Elviksestä ja hänen manageristaan.

Musiikintekijöistä tehdään paljon elokuvia, eikä vähiten siksi, että äänet ja musiikki ovat olennainen osa elokuvien viehätystä. Muusikkoelokuvat myös kiinnostavat yleisöä, sillä laulajat ovat tunteiden tulkkeina ja esiintyvinä taiteilijoina helposti lähestyttäviä.

Musiikki on vuosikaudet ollut kiinteä osa myös Cannesin elokuvajuhlien viehätystä: festivaalilla on nähty esittelyssä tukku musiikkielokuvia Amy Winehousesta Elton Johniin ja Liberacesta suomalaiseen Lordi-kauhuelokuvaan.

Tänä vuonna Cannesissa esiteltyjä tuoreita muusikkomuotokuvia yhdistää yksi keskeinen piirre: kaikissa niissä sukupolvea nuoremmat miesohjaajat yrittävät ottaa selvää, millaisia olivat heidän isiensä polven suuret miesneromuusikot.

Hämmentävin elokuvista on dokumentti Jerry Lee Lewisistä, nykysilmin ”toksisimmasta” rockmiehestä koskaan. Perusteet nimitykselle seuraavat: nai 13-vuotiaan serkkunsa, ampui basistiaan ja yritti väitetysti tappaa myös Elviksen.

Rockmusiikin pioneereihin laskettu Jerry Lee Lewis valokuvattuna vuonna 1980 tavaramerkiksi muotoutuneessa tilanteessa pianon edessä ja mikrofoni seistessä oikealla.

Dokumentti Trouble in Mind on kooste vanhoista arkistofilmeistä, joissa äänessä on lähes koko ajan Jerry Lee Lewis itse. Kertojaääntä dokumentissa ei siis ole eikä muutakaan ulkopuolisten analyysia. Näin vältetään kiusallinen jälkiviisaus, mutta samalla rock’n’rollin pioneereihin kuuluva Jerry Lee Lewis jää asettamatta aikakauden kehyksiin. Elokuva vaikuttaa siis näkökulmattomalta.

Elokuvan takana on aviopari, fiktioelokuvistaan paremmin tunnettu ohjaaja Ethan Coen ja leikkaaja Tricia Cooke.

Lue lisää: Veljekset takoivat Hollywood-hittejä vuosikaudet, ja nyt vain toinen jatkaa – Katosiko samalla ”karu äijyys” ja ”nerouden aura”?

Ensi-illan alla Coen perusteli dokumentin tekotapaa todeten, että hän ei halunnut jatkaa valheellisena pitämäänsä tekotapaa, jossa muusikon aikalaiset käyvät kehumassa päähenkilöä.

Vuonna 1935 syntynyt Jerry Lee Lewis on dokumenttinsa ansainnut.

Kuva dokumentista Trouble in Mind. Nuori Jerry Lee Lewis esiintymässä pianon kanssa.

Kun Jerry Lee Lewis takoi vimmalla pianonsa koskettimista suurimpia hittejään Whole Lotta Shakin' Goin' Onia ja Great Balls of Firea, 1950-luvun yleisö istui kameroiden käydessä aloillaan ja pelkäsi Jumalaa. Kuvien kaulukset, kampaukset ja muu muoti kertovat ajasta, joka meni kauan sitten. Kuvat todistavat, miten kaukaisessa maailmassa Jerry Lee Lewis nousi musiikkinsa kanssa kuuluisuuteen.

Arkistopätkät näyttävät myös, miten muusikon ympärillä riitti tyttöjä. Kun tv-toimittaja kysyy elokuvassa, mitä tyttöjen äidit sanoivat, on muusikon vastaus paljon puhuva: ”En koskaan tavannut äitejä.”

Kun Jerry Lee Lewisiltä kysytään avioliitosta 13-vuotiaan serkun kanssa, vastaus on samalta hyllyltä:

”Ei hän ollut 13, vaan 12-vuotias. Täytti 13 vasta seuraavana päivänä. Ja 14 seuraavana vuonna.”

Kyseenalainen avioliitto, yksi seitsemästä Jerry Lee Lewisin elämässä, syöksi muusikon sivuraiteelle, josta hän nousi vasta siinä vaiheessa, kun hän vaihtoi rockin kantriin ja gospeliin. Uskonto oli muutenkin mukana elämässä, vaikka tv-evankelista Jimmy Swaggart moittikin serkkupojan elämää usein jumalattomaksi.

Dokumentti antaa Jerry Lee Lewisistä kuvan suupalttina musiikin työmiehenä. Samalla kuvissa näkyy itseriittoinen oikuttelija, jonka riivaajista ei ulkopuolinen ota selvää. Yritys tappaa Elvis ohitetaan dokumentissa maininnalla, basistin ampumista pidetään vahinkona.

David Bowie (1947–2016) oli hittejään suurempi populaarikulttuurin hahmo ja esikuva monille muusikoille. Uutuusdokumentti Moonage Daydream on elokuva, jonka brittilaulaja Bowie ja hänen elämäntyönsä todella ansaitsee.

Erinomainen työ kaikkinensa. Kunnianhimosta kertoo jo sekin, että elokuva on valmistettu ja tarkoitettu katsottavaksi erikoisvalmisteisissa Imax-teattereissa. ”Äänet tulevat olemaan kovalla”, elokuvan ohjannut, käsikirjoittanut ja leikannut Brett Morgen sanoi Cannesin ensi-illassa. Kovalla äänet myös olivat: Bowien musiikki sai salin tuolit tärisemään.

Musiikkitoimittaja Ilkka Mattilan kirjoittaman Bowien elämäntarinan voi lukea tästä linkistä.

140-minuuttinen Moonage Daydream on saanut nimensä Bowien laulusta. Elokuva on kuin laulun muotoon piirretty muotokuva. Tässäkään dokumentissa ”asiantuntijat” eivät ole kommentoimassa vaan äänessä on taiteilija itse – arkistonauhoissa, lauluissa että muussa taiteessaan. Kuullaan Let’s Dancen tai Space Oddityn kaltaisia tunnettuja kappaleita, mutta mukana on myös harvemmin kuultuja kuten vaikkapa Cracked Actor sekä paljon haastattelumateriaalia, joissa näkyy, miten outo lintu ja samalla raikas tuulahdus Bowie oli nuoruutensa jäykässä brittikulttuurissa.

David Bowie esiintyi vuonna 1974 Hollannin television ohjelmassa silmälapun kanssa.

Bowie on elokuvassa muusikko mutta myös kuvanveistäjä, maalari, elokuvantekijä ja kokeellisen taiteen tekijä. Hänet nähdään lisäksi kaaosfilosofina sekä tienraivaajana androgyynisemmälle kulttuurille.

Moonage Daydreamin nähtyään takarivin taavikin ymmärtää, että Bowien suurin hitti oli hänen luomansa hahmo.

David Bowie.

Ajatus Bowiesta kokonaistaideteoksena on dokumentin keskeinen havainto. Kuva Bowiesta rakentuu elokuvassa konserttitallenteiden ja haastattelupätkien myötä mutta myös hänen piirrostensa ja esittämiensä lavahahmojen kautta.

Bowie nähdään Moonage Daydreamissa tyyli-ikonina sirkusmaisessa meikissä ja lavalla ihailtuna supertähtenä mutta myös elämästä pelästyneenä ja yksinäisenä. Näin siis uran alkupuolella. Rakkaus ei saa tulla musiikin eteen, nuori Bowie sanoo elokuvassa. Esiintyessään Bowie huokui poikkeuksellista eleganssia, mikä kätki ulkopuolisuuden yleisön silmiltä.

Muuntautumiskyvystä kertoo se, miten Bowie näyttää yksissä Moonage Daydreamin kuvissa näyttelijä Tilda Swintonilta, toisessa rallikuljettaja Markku Alenilta ja kolmannessa animaatiohahmo Max Headroomilta.

Kuva David Bowiesta kertovasta uutuusdokumentista Moonage Daydream.

Hauska detalji on kertomus rocklaulaja Fats Dominon vaikutuksesta Bowien uraan. Nuori Bowie ei saanut Fats Dominon lauluista selvää vaikka miten yritti. Mysteeri ei auennut, joten Bowie ymmärsi, että hänen pitää päästä tuohon outoon ja kiehtovaan maailmaan sisään.

Bowie korostaa elokuvassa useaan otteeseen kaaosta, sen välttämättömyyttä elämässä ja hyväksymisen tärkeyttä. Oliko Fats Domino hänen ensimmäinen kaaosvalmentajansa?

Uutuusdokumentti on selvitys Bowiesta taiteilijana eikä niinkään listaus hänen top-20-lauluistaan tai hänen vaikutuksestaan 1900-luvun lopun populaarikulttuuriin, jota ei käsitellä oikeastaan ollenkaan. Ratkaisu tuntuu perustellulta.

Bowie halusi urallaan pitkään piiloutua Ziggy Stardustin kaltaisten lavahahmojensa taakse. Elokuvassa Bowie sanoo, että ulkopuoliset tulkitsivat hänen hahmojaan laajemmin kuin mitä hän itse ajatteli.

Bowieta leimasi etäinen suhde vanhempiin, joiden avioliitto oli kylmä. Lämpimämpi suhde Bowiella oli velipuoli Terryyn, joka isoveljenä esitteli musiikkia nuoremmalleen. Velipuoli kuitenkin sairastui skitsofreniaan ja teki lopulta itsemurhan, mikä ajoi Bowien pelkäämään mielisairautta vuosikymmeniksi.

Taide tuli apuun, kun Bowie etsi itseään ja tietä elämän labyrintista.

Vuosikymmeniä Bowie eli kiertolaisena Los Angelesista Lontooseen ja Berliiniin eikä hän omien sanojensa mukaan koskaan noina vuosina omistanut taloa (dokumentti ei tosin käsittele hänen viime vuosiaan juuri lainkaan).

Asuminen erityisesti Saksassa vaikutti. Alkoi iloisempi aika. Epävarmuuteen ja yksinäisyyteen liittyi myös se, että Bowie koki esiintymisen epämukavana. Piirteestä hän onnistui vanhemmiten pyristelemään eroon.

Toisin kuin Bowie ja Jerry Lee Lewis -dokumentit, uutuuselokuva rockin kuninkaana pidetystä Elvis Presleystä (1935–1977) on fiktio.

Nimiroolia näyttelee suht tuntematon Austin Butler. Näyttelijä tavoittaa Elviksen fyysisyyden ja puhetavan, vaikka eihän ammatissa ole kyse yhdennäköisyyskilpailusta. Mitä Elvis ikinä olikaan ihmisenä, sitä emme elokuvassa paljon kuitenkaan pääse kokemaan. Vika ei ole Butlerissa vaan siinä, mitä näyttelijän ympärillä tapahtuu.

Austin Butler on elokuvan Elvis ja Tom Hanks laulajan manageri, eversti Parker.

Uutuuselokuva Elvis on suuri spektaakkeli, mitä on tietenkin lähdetty myös hakemaan. On suuret lavat ja amerikanautot, on vilkkuvia valoja, komeita pukuja ja fanihuumaa, on split-screeniä, kieppuvaa kuvaa ja korvat täyttävää musiikkia.

Ohjaajana on spektaakkelimaisista elokuvistaan tunnettu Baz Luhrmann. Luhrmann osaa hommansa, luoda show’n Elviksen tärkeimpien käänteiden ympärille. Käsikirjoituksesta vastaa ryhmä kirjoittajia. Luhrmannin aiempia töitään ovat muun muassa Moulin Rouge ja The Great Gatsby.

Elokuvansa tyylilajia ja näkökulmavalintaa Luhrmann perusteli toimittajille Cannesissa sillä, että uudet sukupolvet eivät tunne Elvistään. Elviksen kuolemasta on jo 45 vuotta. Mukana soundtrackilla on musiikkia myös muilta kuten vaikka Diplolta, Doja Catilta ja Eminemiltä.

Ideana Elviksessä on siis välittää, miten energiseltä Elviksen esiintyminen tuntui eikä niinkään se, mitä Elvis ihmisenä ehkä oli tai mitä todella tapahtui.

elokuvan henkisessä pääroolissa ei kuitenkaan ole Elvis, vaan laulajan manageri, huijarina yleensä esitetty ja sellaisena pidetty eversti Parker eli liikemies Andreas Cornelis van Kuijk. Lipevä eversti on elokuvan hermokeskus, joka vie Elvistä sekä samalla tarinaa eteenpäin ja selittää asioita parhain päin.

Elvis ja managerinsa ovat elokuvan tulkinnassa yhtä.

Everstiä näyttelee Tom Hanks pitkän uran antamalla itsevarmuudella ja omahyväisyydellä liioitellen ja irrotellen. Kun Butler näyttelee Elvistä tosissaan, Hanksin esittämä ketku päätyy usein olemaan lähinnä komediaa. Puvustus ja maskeeraus lisäävät tätä kepeää vaikutelmaa everstistä huutokauppakeisarin ja Jean-Pierre Kuselan yhdistelmänä.

Austin Butler, Baz Luhrmann ja Tom Hanks osallistuivat Elvis-elokuvan ensi-iltaan torstaina 26. toukokuuta Cannesin elokuvajuhlilla.

Elokuvassa käsitellään Elviksen uraa 1950-luvun kuorma-autokuskivuosista aina kuolemaan saakka. Vuosiluvut ja ihmiset Elviksen vierellä vaihtuvat tiuhaan eikä Elviksestä ehditä eikä pyritäkään kertomaan paljoa pintaa syvemmältä. Hätäisesti käydään läpi Saksan-vuosia, näyttelijäuraa ja Priscilla-vaimon löytymistä ja päihdehistoriaa.

Eversti Parkerin hahmo nousee esiin siellä täällä korostamaan omaa rooliaan. Hahmosta, joka on rakennettu elokuvaa keventämään, muodostuu raskas taakka.

Elokuvan ansioksi on luettava Elviksen myötä syntyneen rockhuuman sitominen historiaan ja mustan Amerikan muuttumiseen. Näemme lähikuvassa mustavalkoisissa satulakengissä takovan kantapäällä hurjaa rytmiä lattiaan. Näemme hikisen artistin, kirkuvat tytöt ja siveydestä huolestuneet vanhemmat miehet. Näemme Elviksen mukana muuttuvan ja vaurastuvan Amerikan.

Elvis valokuvattuna vuonna 1956 eli suosion alkuvuosina kotikulmillaan Memphisissä Yhdysvalloissa.

Trouble esitetään valtavalla draivilla ja siten, että laulu tuntuu jopa tarkoittavan jotakin. Suspicious Minds taas väljähtyy osoittelevuudella: Elvis laulaa ja samaan aikaan eversti myy päämiehensä vuosiksi kasinotähdeksi.

Musikaalimainen Elvis on kuin kauniiseen pakettiin lyöty karkki, jossa esanssin maku on voimakas. Entä jos katsoja olisikin ollut kiinnostunut Elviksestä eikä hänen nimeään kantavasta huvipuistosta?

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat