”Eläimet ovat yksilöitä, joilla on rikas elämä niin kuin meillä ihmisilläkin”, sanoo luontokuvistaan tunnettu valokuvataiteilija Heikki Willamo
Metsienhakkuu, ilmastonmuutos ja lajikato ovat valtavia kysymyksiä, joita Heikki Willamo kertoo pohtivansa koko ajan. ”Poden luonnon tilasta jatkuvaa ahdistusta, mutta mietin myös, miten voisin jotenkin omalla työlläni vaikuttaa.”
”Luonnon valokuvaaminen on valtavan suuri osa mun elämää. Hyvin vaikea kuvitella aikaa, kun en sitä tekisi”, Heikki Willamo sanoo. Hänet kuvattiin Karnaistenkorvessa Lohjalla. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
”Minulle on aina ollut hyvin tärkeää, että pääsisin jonkun yksilön kanssa luottamuksellisiin suhteisiin”, sanoo valokuvataiteilija Heikki Willamo.
Hän antaa esimerkin: Hirven klaani -teosta kuvatessaan Willamo hieroi tuttavuutta hirviemän ja kahden vasan kanssa talvikauden ajan. Sinnikkään yrittämisen kautta yhteys syntyi.