Lika valtaa äidin kodin ja mielen Elina Airion sosiaalityötä kommentoivassa esikoisromaanissa

Metsässä juoksee nainen on romaani epäinhimilliseksi tehostetusta sosiaalityöstä ja äidistä, jonka mieli järkkyy.

Elina Airion esikoisromaanin kielellinen todellisuus jakautuu kiinnostavalla tavalla kahtia.

13.6. 16:17

Romaani

Elina Airio: Metsässä juoksee nainen. Gummerus. 204 s.

Perhevalmentaja yrittää auttaa äitiä, joka ei voi hyvin. Sosiaalialalla työskentelevän Elina Airion (s. 1991) esikoisromaani Metsässä juoksee nainen ennakoi hyytävällä tavalla yhteiskuntaa, jossa sosiaalityö on yksityistetty ja tehostettu. Samalla se tulee kertoneeksi todellisista ongelmista, äitien yksinäisyydestä ja mielenterveysongelmista sekä lastensuojelun puutteista.

Äiti on sulkenut vauvansa ja pienen päiväkoti-ikäisen tyttärensä välillä lukkojen taakse. Perhevalmentaja on tilattu paikalle opettamaan kehuvaa ja kannustavaa vanhemmuutta, tunniksi kerrallaan, kahden viikon välein.

Perhevalmentaja, joka rauhoittaa itseään beetasalpaajilla, kokee raastavaa riittämättömyyttä yrittäessään auttaa jäykäksi tehostetulla kaavajärjestelmällä vihaisia ja epätoivoisia naisia.

Airion kieli on lyyrisesti kohosteista. Hän luo erikoisilla sanavalinnoilla ja käänteisillä sanajärjestyksillä tekstiin outoa hehkua. Erityisen immersiivistä teoksessa on miljöön kuvaus, Mimin koti, jossa elävät kasvit muodostavat vehreänä kahisevan mutta samalla uhkaavalta tuntuvan metsän:

“Kasvit ympärillämme, lattioista kohoavat puut ja pensaat ja seinien ryvästyneet köynnökset huokaisevat kaikki ja vavisevat; tämä metsikkö humisee ja kehräilee keväästä raskaana, kun puhun.”

Teoksen realismia särkee maagisuus, kun kasvit tuntuvat kummallisen elollisilta.

Tekstin kielellinen todellisuus jakautuu kiinnostavalla tavalla kahtia: on perhevalmentajan edustama maailma, joka on täynnä byrokraattisen kliinisiä luokittelumenetelmiä: lomakkeita, esitietoja, valmennusmalleja, tulosteita, palvelukoordinaattoreita, ostopalveluita ja palveluntarjoajia.

Mutta mitä enemmän perhevalmentaja viettää aikaa Mimin kanssa, sitä enemmän hän alkaa nähdä myös omassa elämässään asioita, jotka uhkaavat tätä keinotekoista järjestystä. On ainetta väärässä paikassa: likaa, multaa, mahlaa, kaikkea tahmeaa ja sotkevaa, mikä edustaa sitä hallitsematon kaaosta, joka valtaa Mimin asuntoa ja mieltä.

Teos tuo esiin niitä sukupuolittuneita taakkoja, joita äitien ja hoivatyötä tekevien naisten harteille on ladattu.

Tarinasta nousee esiin myös aihe, josta ei edelleenkään puhuta riittävästi: raskauden ja synnytyksen kehoon jättämät traumat, joita romaani käsittelee kaunistelematta ja tuntuvan ruumiillisesti.

Kielellisiä tehokeinoja olisi voinut myös hieman säästellä ja annostella erityisen painaviin kohtiin, mutta toisaalta niiden tiheä käyttö luo tekstiin omalaatuisen sakean ja jännitteisen tunnelman. On ilo lukea esikoista, jossa on vaaran tuntua sekä tärkeä yhteiskunnallinen ulottuvuus, joka ei kuitenkaan tunnu päälle liimatulta.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan marraskuussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat