Venezuelan karu tilanne saa kuvajaisensa hautausmaalle sijoittuvassa maagisessa ja verevässä romaanissa

Karina Sainz Borgo vie elämän ja kuoleman rajaseudulle.

Espanjaan emigroitunut venezuelalainen kirjailija Karina Sainz Borgo luo rajaseudun kylästä Mezquitestä romaaniinsa taianomaisen paikan.

19.6. 2:00 | Päivitetty 19.6. 9:26

Romaani

Karina Sainz Borgo: Kolmas maa (El tercer país). Suom. Satu Ekman. Aula & Co. 272 s.

Presidentti Nicolás Maduron hallitsemasta Venezuelasta ja sen hurjasta tilanteesta ei ole pitkään aikaan kuulunut juuri mitään. Maailman media ei tunnu kohdistavan sinne nyt katsettaan, vaikka maan alati kurjistuneita oloja on viime vuosina paennut useita miljoonia ihmisiä. Pääasiassa he ovat matkanneet naapurimaihin: Kolumbiaan, Peruun, Brasiliaan.

Monet ovat kävelleet jalan. Heitä kutsutaan termillä caminantes, kävelijät.

Tätä taustaa vasten on erityisen hienoa, että täällä sentään ilmestyi venezuelalaisen Karina Sainz Borgon (s. 1982) toinen suomennettu romaani Kolmas maa. Fiktio on hieno tapa käsitellä haastavaa todellisuutta. Satu Ekmanin suomennos on muheva.

Kolmannessa maassa Sainz Borgo hahmottelee tarinan, jossa aviopari pakenee köyhältä kotiseudultaan kohti rajaa. Mukanaan heillä on kenkälaatikossa kuolleet kaksosvauvansa, joille he etsivät hautapaikkaa.

Mezquite-nimisestä rajaseudun kylästä Angustias ja Salveiro löytävät hautausmaan nimeltä Kolmas maa, jota hoitaa huonossa maineessa oleva nainen, Visitación Salazar.

Hautapaikka järjestyy, ja lasten äiti Angustias (suom. ahdistus) päättää jäädä asumaan vauvojensa luo Kolmanteen maahan. Visitaciónin vanavedessä Angustias oppii hautaamisen salat ruumiin käsittelyineen kaikkineen.

Aviomies on hulluuden partaalla, ja aika pian katoaa kuvioista. Huhut kertovat, että hän liittyy paikalliseen sissijärjestöön. Joku kuskaa kaksosten haudalle esineitä, Angustias epäilee asiasta kadonnutta aviomiestään.

Enempää en juonesta paljasta.

Espanjaan emigroitunut kirjailija Sainz Borgo luo Mezquitestä taianomaisen paikan kuin Macondon ikään. Muutenkin romaanissa on Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden tavaramerkiksi nousseen maagisen realismin piirteitä. Jopa kylän pormestari Aurelio Ortiz tuntuu saaneen nimensä Sadan vuoden yksinäisyyden Aureliano Buendíalta. Epäilemättä Sainz Borgo flirttailee Gabriel García Márquezin kanssa.

Rajaseutuna Mezquitessä rehottaa tietenkin korruptio, väkivalta ja prostituutio. Paremman elämän toivossa kylään eksyneet naiset joutuvat myymään hiustensa lisäksi itseään.

Visitacionin hallinnoimasta Kolmannesta maasta ovat kiinnostuneet muutkin kuin vainajat. Niinpä nainen joutuu taistelemaan alueen hallinnasta niin palkkamurhaajia kuin huumekauppiaita vastaan.

Punaisiin trikoisiin pukeutunut verevä ja ronski Visitación, ”kuin tunkiolle eksynyt musta madonna”, ei pelkää ketään eikä mitään. Hautaamisesta elämäntyönsä tehnyt nainen on sitkeää tekoa, ja yrittää saada Angustiaksen ymmärtämään sen, mikä on hautaamisessa ja elämässä olennaisinta: ”Muistaa elää! Siitä sinulla ei ole mitään hajua. Et pane, et syö, et juo.”

Visitaciónin hahmossa todentuu yhdenlainen elämänasenne: Meillä on vain tämä hetki. Nauttikaamme siitä, olivatpa olosuhteet mitä tahansa.

Se on taito ja ymmärryksen taso, jonka omaavat ihmiset ja kansat, joka elävät lähellä kuolemaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat