Alpo Aaltokosken Uomassa tanssii kolme eri-ikäistä naista: Teos saa pakahtumaan kaikesta siitä kauneudesta ja viisaudesta, jota tanssijat välittävät

Uomaa voi hyvällä syyllä sanoa hioutuneeksi helmeksi, kirjoittaa tanssikriitikko Maria Säkö.

Alpo Aaltokosken Uomassa tanssii oman soolonsa kolme eri-ikäistä naista: Johanna Ikola, Tuovi Rantanen ja Marjo Kuusela.

29.5. 14:13

Tanssi

Uoma. Alpo Aaltokoski Company. Kantaesitys Maunula-talon salissa lauantaina 28.5.

Keski-ikäisten ja sitä vanhempien naisoletettujen vähäiset esiintymiset teatterissa ja elokuvissa ovat viime aikoina nousseet puheenaiheeksi. Tanssin puolella keskustelu ei ole vielä niin pitkällä. Moni lopettaa edelleen varsin nuorena, vaikka useat tanssijat vaikuttavat olevansa luovuutensa parhaimmassa kukoistuksessa nimenomaan vanhempina.

Alpo Aaltokosken Uomassa ikä tuo uusia ulottuvuuksia tanssiin. Uomassa tanssii oman soolonsa kolme eri-ikäistä naista. Nelikymppinen Johanna Ikola, 58-vuotias Tuovi Rantanen ja 75-vuotias Marjo Kuusela. Erilaisissa elämäntilanteissa olevien naisten yhtä aikaa esittämät soolot levittäytyvät saliin. Uoman muodostavat Aaltokosken kuusiosaisen teossarjan Kuusi kuvaa kuolemasta osat III, IV ja V.

Kukin tanssijoista tekee vahvan oman soolon, eikä teokseen ole luotu pakottavaa ja sitä kautta heidän ilmaisuaan pienentävää samanlaisuutta. Ikä tai sukupuoli ei tee taiteilijoista samaa massaa.

Sen toki koreografi Alpo Aaltokoski tietää ja antaa kunkin tanssijan ominaislaadulle aikaa sekä teknisesti että ilmaisullisesti vaativia tehtäviä. Se tuo mieleeni Deborah Hayn tavan vaatia tanssijoilta yhtä aikaa hetkessä elämistä ja koreografisten tehtävien ratkaisua.

Alpo Aaltokosken aiemmistakin teoksista, kuten esimerkiksi Pyörteistä (2011), tuttu ainutlaatuinen kyky luoda virtaavaa liikettä on läsnä Uomassa, vaikka siinä on näennäisesti paljon pysähtymisiä.

Ikolan pyörähdyksissä on nopeutta ja lempeyttä. Rantasen olemuksessa tiivistyy traagisuus ja kohtalokkuus. Marjo Kuusela on leikkisä ja mielikuvituksellinen ja vaikuttaa siltä, että hän näkee jokaisessa liikkeessä monta variaatiota.

Toki soolot myös keskustelevat keskenään, ja teokseen syntyy paikoin lähes tarinallisia kaaria. Mutta puhuisin mieluummin siitä, että näyttämöllä liikkeet punoutuvat yhteen ja haarautuvat ja niissä voi nähdä niin halutessaan keskustelua.

Yhden tason tuovat Alexander Salvesenin värikkäät projisoinnit, jotka ovat hetkessä syntyneitä pensselinvetoja. Aluksi lähdetään liikkeelle tunnustelevasta kävelystä. Pian tunnelmat vaihtelevat ihmetyksestä syvään melankoliaan, mutta tunteessa ei vellota. Kuoleman läheisyys ei vie elämänvoimaa.

Liisa Pesosen puvuissa on tyttömäisyyttä ja arvokkuutta. Johanna Stormin äänisuunnittelussa vahva äänimassa vaatii reaktioita. Joonas Wideniuksen päällisin puolin hillitystä flamencovaikutteisesta kitaroinnista sävyt nousevat esiin hiljalleen. Se resonoi tanssijoiden tapaan löytää sävyjä ja yhteyksiä kaikessa rauhassa. Lea Pekkalan sello soi sekin äärimmäisen sävykkäästi. Sello ottaa tilansa painokkaasti, muutamin harkituin vedoin, muttei päällekäyvästi.

Samaa voisi sanoa koko teoksesta. Kun Uoma on loppunut, huomaan nimenomaan seuranneeni taiteilijoita, jotka ottavat paikkansa omalla tavallaan. Eivät röyhkeästi vaan siten, että he juurtuvat tilaan kaikin aistein ja ajatuksin. Uomaa voi hyvällä syyllä sanoa hioutuneeksi helmeksi, jonka jälkeen on pakahtua kaikesta siitä kauneudesta ja viisaudesta, jota tanssijat välittävät.

Koreografi Alpo Aaltokoski. Musiikki Lea Pekkala (sello), Joonas Widenius (kitara). Äänisuunnittelu Johanna Storm. Valosuunnittelu Alexander Salvesen. Lavastus Aino Favén. Pukusuunnittelu Liisa Pesonen. Tanssijat Marjo Kuusela, Tuovi Rantanen, Johanna Ikola.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat