Klassikkokirjailija Nikolai Gogol syntyi Ukrainassa mutta teki uransa Venäjällä. Hänen teksteissään voi nähdä sekä ukrainalaista että venäläistä kansallismielisyyttä.

Tero Peruna eli kuinka Gogolista tehtiin osa Putinin hallinnon Ukrainan-vastaista propagandaa

Nikolai Gogolin pienoisromaani, 1600-luvulle sijoittuva Taras Bulba on ollut Venäjän ja Ukrainan välinen kiistakapula 1800-luvulta asti. Gogol teki teoksestaan toisen version, johon lisäsi venäläistä isänmaapaatosta. Nyky-Venäjällä siitä tehtiin osa Ukrainan vastaista propagandaa.


4.6. 2:00 | Päivitetty 5.7. 10:08

”Ennen taistelua haluan kertoa teille, ystävät, meidän toveruudestamme. Tovereita on muissakin maissa, mutta sellaisia kuin Venäjällä ei ole missään muualla”, puhuu vanha sotapäällikkö miehilleen.

”Sillä tavalla kuin rakastaa venäläinen sielu ei kukaan muu voi rakastaa.”

Karut soturit, kasakat, kuuntelevat tiukasti johtajaansa. Tämä jatkaa puhumalla pahuudesta, joka on pesiytynyt heidän maahansa. Jotka tuovat mukanaan ”piru tietää, millaisia barbaarisia tapoja”, jotka halveksivat omaa kieltään ja kieltäytyvät puhumasta sitä keskenäänkin.

Vihollisjoukot lähestyvät. Päällikkö päättää puheensa muun muassa sanoihin: ”Näyttäkää niille, mitä toveruus Venäjän maalla merkitsee… – – Hyökkäykseen!”

Taistelu alkaa, mahtipontinen musiikki soi.

Sellainen on venäläisen, huhtikuussa 2009 ensi-iltansa saaneen historiallisen spektaakkelielokuvan Taras Bulban alkukohtaus. Nikolai Gogolin pienoisromaaniin perustuva tarina sijoittuu 1600-luvulle ja kertoo nimihenkilönsä ja tämän johtamien kasakkajoukkojen taistelusta puolalaisia valloittajia vastaan.

Bogdan Stupka esittää Taras Bulbaa vuoden 2009 venäläisessä filmiversiossa.

Vladimir Bortkon käsikirjoittama ja ohjaama elokuva oli ilmestyessään Venäjällä iso tapaus – The New York Timesin tuolloin julkaistu reportaasi kertoo, kuinka Moskovassa ensinäytöstä juhlistettiin tuomalla kaduille kasakoiksi pukeutuneita ratsastajia ja kuinka Oktjabr-teatterin monituhatpäinen yleisö liikuttui kyyneliin asti.

Ison budjetin elokuva oli Venäjän kulttuuriministeriön rahoittama. Käytännössä siis Vladimir Putinin tilaustyö, ja menestyksekäs sellainen. Taras Bulbasta tuli Venäjällä hitti.

Elokuvan sankari Bulba tosin on ukrainalainen. Samoin kuin tämän johtamat soturit, Zaporižžjan kasakat eli zaporogit. Nikolai Gogolkin oli syntyjään ukrainalainen ja muutti Venäjälle Pietariin vasta parikymppisenä. Gogol hyödynsi varhaistuotannossaan ukrainalaisia kansantarinoita ja niiden pohjalta syntyi myös Taras Bulba. Hän julkaisi sen novellikokoelma Mirgorodissa vuonna 1835.

Kulttuurisodasta tuli oikea sota.

Vuoden 2009 Taras Bulba -filmatisoinnilla olikin aivan tietty tarkoitus.

Ukrainan ja Venäjän välit olivat jo tuolloin pahasti kiristyneet. Ukraina oli 2008 alkanut tavoitella Naton jäsenyyttä, ja lisäksi maa tuki Georgiaa Venäjän ja Georgian sodassa saman vuoden syksynä.

Taras Bulba kuvattiin niin ikään vuonna 2008. Ensi-illan aikaan ohjaaja Bortko kertoi, että Venäjän valtiollinen tv-kanava Rossija antoi hänelle toimeksiannon elokuvan tekoon, sillä ”konflikti Kiovan kanssa teki siitä poliittisesti ajankohtaisen”.

Elokuvan tehtävä oli siis esittää, että Venäjä ja Ukraina ovat yhtä.

”Kuin kaksi elohopeapisaraa”, Bortko sanoi haastattelussa The New York Timesin mukaan.

”Kun ne ovat lähellä toisiaan, ne yhdistyvät. Aivan samalla meidän kaksi kansaamme ovat yhtä.”

Myös venäläinen äärinationalistipoliitikko Vladimir Žirinovski intoili samasta asiasta ensi-illan jälkeen Venäjän tv:ssä.

”Kaikki jotka näkevät tämän elokuvan, tajuavat, että venäläiset ja ukrainalaiset ovat samaa kansaa ja vihollinen tulee lännestä.”

Taras Bulba tuli elokuvateattereihin myös Ukrainassa. Kremlissä varmasti toivottiin, että elokuva vahvistaisi maassa Venäjä-mielisyyttä ja itsenäisyysvastaisuutta.

Ukrainan mediassa asia ei jäänyt huomaamatta. Esimerkiksi sikäläinen elokuvakriitikko Volodymyr Voytenko kirjoitti elokuvan ”muistuttavan Putinin propagandalehtisiä”.

The New York Timesin artikkeli kutsui tilannetta kulttuurisodaksi.

Viisi vuotta myöhemmin Venäjän joukot ryhtyivät valtaamaan Krimiä ja Itä-Ukrainan alueita separatistien tuella.

24. helmikuuta Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ja täysimittainen sota alkoi. Presidentti Putin pohjusti hyökkäystä ensin pitkällä kirjoituksella ”venäläisten ja ukrainalaisten historiallisesta ykseydestä” ja lopulta sodanjulistuspuheella, jossa toisti samaa viestiä vielä aggressiivisemmin ja syytti Ukrainan nykyhallintoa natseiksi ja lännen sätkynukeiksi.

Kulttuurisodasta tuli oikea sota.

Nikolai Gogol, ukrainalaisittain Mykola Hohol (1809–1852).

Se, että Gogolista ja Taras Bulbasta tuli yksi pieni osa Venäjän propagandaa ja sodanlietsontaa, oli Venäjän kannalta looginen veto.

Taras Bulba ei kuulu Gogolin tunnetuimpiin saati arvostetuimpiin teoksiin, mutta Venäjällä sen tuntevat kaikki. Vuosikymmenien aikana se on ollut esimerkiksi venäläiskoulujen vakiolukemistoa.

Samalla teos on ollut kiistakapula Venäjän ja Ukrainan välillä jo kauan – käytännössä 1800-luvulta asti.

Vaikka tarina ilmestyi ensimmäisen kerran 1835, Gogol kirjoitti siitä muokatun ja laajennetun version 1842. Uudesta hän poisti tai muutti Ukraina-mainintoja sekä lisäsi tekstiin pitkiä Venäjää ylistäviä palopuheita.

Kaatuvat kasakat huutavat aina ennen kuolemaansa kunniaa ”ikuisesti oikeauskoiselle Venäjänmaalle”. Lopussa puolalaisten kiinniottama Bulba poltetaan elävältä, mutta roviolta hän vielä ennustaa tulevaa: Venäjänmaalta nousevan tsaarin, ”eikä ole maailmassa voimaa, joka ei hänelle nöyrtyisi!..” Alkuperäisessä versiossa Bulba vain lyödään hengiltä, sitä ennen hän toivottaa kasakkatovereilleen hyvää jatkoa.

Venäläisen kulttuurin ja kirjallisuuden professori Tomi Huttunen kehottaa katsomaan esimerkiksi kirjan alun esittelyä Bulbasta, tai sen kahta eri versiota.

”Gogolilla oli kahdet kasvot, kaksi kansallista identiteettiä, jotka hänessä kamppailivat.”

Alkuperäisen mukaan Bulba ”oli niitä luonteita, jotka saattoivat syntyä vain karkealla 1400-luvulla ja vain Euroopan puolipaimentolaisessa Idässä, aikana jolloin vallitsi oikeita ja vääriä käsityksiä omistukseltaan jotenkin riidanalaisiksi ja ratkaisemattomiksi muuttuneista maista, joihin Ukrainakin silloin kuului. Ainainen pakko puolustaa rajoja kolmea eriluontoista kansakuntaa vastaan – kaikki tämä antoi sen poikien uroteoille eräänlaisen vapaan ja valtoimen ulottuvuuden ja kasvatti heissä mielen lujuutta.” (Suom. Eero Balk.)

Kolme eri vihollista ovat puolalaiset, tataarit ja Moskova.

Myöhemmässä versiossa kirjoitetaan Bulban syntyneen ”viidennellätoista vuosisadalla puolittain paimentolaisasteella elävällä Euroopan kolkalla, jolloin koko alkuperäinen ruhtinaittensa hylkäämä etelä-Venäjä tuhoutui” ja kuvaillaan kasakkakuntaa ”venäläisen luonteen laveana ja kahlitsemattomana ilmauksena.” (suom. Ulla-Liisa Heino.)

Jälkimmäisestä versiosta tuli tunnetumpi ja se, joka venäläisten mieliin iskostui seuraavan vajaan parinsadan vuoden aikana. Se myös levisi käännöksinä ympäri maailmaa: Suomessakin vuoden 1835 versio ilmestyi ensimmäisen kerran Eero Balkin kääntämänä vasta 2010.

Gogolin kirjeiden perusteella hän oli itse ehdottomasti sitä mieltä, ettei hänestä pidä tehdä johtopäätöksiä tekstiensä välityksellä, Huttunen sanoo.

”Mutta hänen teksteistään voi nähdä voimakasta ukrainalaista kansallismielisyyttä, mikä näkyy kansankulttuurin ja vapauden kulttuurin korostumisena. Ja sen lisäksi meillä on venäläisen umpinationalistinen Gogol, joka toisintaa messiaanista venäläistä mytologiaa. Ukrainalainen korostuu varhaisessa, venäläinen myöhäisessä Gogolissa.”

Taras Bulbasta tehtiin elokuva myös Yhdysvalloissa vuonna 1962. Siinä Bulbaa esitti Yul Brynner. Elokuvan tarina ei seurannut Gogolin alkuperäistekstiä kovin uskollisesti.

Kumpaa hän oli enemmän, sille ei kukaan ole Huttusen mukaan löytänyt uskottavaa vastausta. Venäläinen kirjallisuudenhistoria on toki halunnut tehdä hänestä suuren, nimenomaan venäläisen kirjailijan.

”Gogolilla oli kahdet kasvot, kaksi kansallista identiteettiä, jotka hänessä kamppailivat. Tai oikeastaan kolme, sillä hänellä oli puolalainenkin sukutausta.”

”Minun mielestäni tämä liittyy Gogoliin kokonaisuutena: hän on monella tapaa kirjailija, johon ei tartu mikään etiketti. Hänet on pyritty määrittelemään realistiksi, mutta Gogol pakenee sitä määritelmää koko ajan olemalla absurdi ja groteski. Sekin on mahdollista, että Gogol halusi Taras Bulban uudella versiolla miellyttää venäläisiä kirjailijapiirejä, saada kirjastaan hitin.”

Huttunen huomauttaa, että Gogol kätki teoksiinsa myös kritiikkiä Venäjää kohtaan. Esimerkiksi Kuolleiden sielujen venäläinen messianismi, kuvaus Venäjästä historian halki vyöryvänä troikkana, sisälsi myös irvokkaita piirteitä.

”Ja Taras Bulbassa voidaan tarttua isänmaallisiin puheisiin, mutta samalla sivuuttaa vaikkapa tekstin silmitön antisemitismi. Tai itse sankarihahmon nimi, joka voisi olla suomeksi jotain tyyliin ’Tero Peruna’, tai se, että hän painaa kirjan kuvauksen mukaan yli 300 kiloa.”

Huttusen mielestä Gogolin klassikkous, joka jatkuu vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen, liittyy juuri tähän vaikeuteen määritellä hänet.

Valitettavasti sama monitulkintaisuus mahdollistaa Gogolin valjastamisen mihin tahansa, vaikka valtion propagandaan.

Vuoden 2009 Taras Bulba -elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Vladimir Bortko on myös entinen Venäjän duuman jäsen sekä Vladimir Putinin vankka tukija.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Vladimir Bortko totesi vuonna 2009 Taras Bulba -elokuvastaan, että poliittisista tarkoitusperistä huolimatta hän ”vain filmasi Gogolia, eikä keksinyt päästään lausettakaan”.

Tarkkaavainen katsoja kyllä huomaa, että Bulban ja kasakoiden julmuuksia on elokuvasta karsittu ja hahmosta on tehty muutenkin nykykatsojille sopiva, Braveheart-tyylinen oikeamielinen sankari. Elokuvaa ei ole julkaistu Suomessa, mutta sen löytää katsottavaksi esimerkiksi Youtubesta.

Nykyään Bortko puolustaa kiihkeästi Venäjän ”erikoisoperaatiota” Ukrainassa kiivaasti. Kun Ukraina upotti huhtikuussa venäläisen sotalaiva Moskvan, Bortko ehdotti tv-haastattelussa, että Venäjän tulisi pommittaa kostoksi Kiovaa.

Bortkon elokuvaakaan ei ole unohdettu – huhtikuussa se tuotiin Venäjällä uudelleen valkokankaille.

Oikaisu 5.7. kello 10.08: Nikolai Gogol kirjoitetaan ukrainalaisittain translitteroituna Mykola Hohol, ei Myholai Hohol, kuten kuvatekstissä aiemmin luki.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat