Kas näin tehdään herkullinen viihderomaani, kuten Pirjo Tuominen on tehnyt jo kymmenet kerrat aiemmin

Hyville ihmisille, vaatimattomille ja aidoille, käy Puutalokaupungin naisissa hyvin.

Puutalokaupungin naiset -romaani kuvaa Lappeenrantaa, joka on myös Pirjo Tuomisen kotikaupunki.

13.6. 14:22

Romaani

Pirjo Tuominen: Puutalokaupungin naiset. Tammi. 308 s.

Miten leivotaan herkullinen viihderomaani?

Pirjo Tuominen on kirjoittanut historiallisia romaaneja vuodesta 1978 teos per vuosi vauhdilla, parhaana kaksi. Hän on kuljettanut naisia halki vuosisatojen, opastanut vanhoja ja uusia lukijoita, miten ennen elettiin.

Puutalokaupungin naisissa eletään tammikuusta 1939 toukokuuhun 1959, eli uudempaa aikaa kuin Tuomisen usein suosimalla 1800-luvulla.

Eletään Suomen kohtalonhetkiä. Kesä 1939 on kaunis ja lämmin, eivätkä ihmiset tahdo vaivata itseään ikävillä ajatuksilla. Mutta sota syttyy ja muuttaa suomalaisten naisten elämän, kuten sota nyt ukrainalaisten.

Tuomisen romaanissa seurataan parinkymmenen vuoden ajan kolmea sukupolvea. Vanhat lujaotteiset emännät väistyvät, nuoret epävarmat naiset varttuvat aikuisiksi ja heille syntyvät pienokaiset ehtivät aikuisuuden kynnykselle.

Puutalokaupungin naiset tarkoittavat Elsaa, Liisaa, Lahjaa, Adaa, Linneaa, Violaa, Annelia, Helmiä, Hannaa ja Vienaa, joista ensiksi ja viimeksi mainittujen elämästä kerrotaan eniten. Onneksi teoksen alussa on henkilöluettelo, josta voi tarkistaa, kuka on kenenkin sukulainen tai naapuri.

Puutalokaupunki on Lappeenranta, Tuomisen synnyinkaupunki. Perillistenkatu 10:ssä sijaitsevaa keltaista mansardikattoista taloa, jonka puutarhan puolella on lasikuisti, kuvataan lämpimästi ja seikkaperäisesti, vaikka muuten kolmen sukupolven talo on kaukana idyllistä.

Takakannen mukaan osoite on kirjailijan lapsuuden kotitalon.

Välillä kertomus viivähtää myös Taipalsaarella, jonne kaupunkilaisten juuret johtavat. Maalaisuus nolottaa, kaupunkilaisuus houkuttaa. Eletään sotien jälkeistä maalta kaupunkiin muuttoa.

Tuomisen romaani on juonivetoinen ja mustavalkoinen. Pahoille ihmisille, korskeille ja teennäisille, käy huonosti. Hyville ihmisille, vaatimattomille ja aidoille, käy hyvin. Peritty varallisuus veltostuttaa, koulutus ryhdistää.

Naisten elämä kietoutuu miesten ympärille. Ylpeä Anneli saa komean Martin. Älykäs mutta ontuva Elsa jää nuolemaan näppejään. Kohtalo on kuitenkin lopulta suopeampi hänelle kuin unelmahäitään viettäneille.

Tuomisen romaani elää koukuttavien juonenkäänteiden varassa, ei niinkään syvenevien henkilökuvien kautta. On pakko saada tietää, miten naisten vaiheet kietoutuvat yhteen ja miten kunkin heistä lopulta käy. Näinhän herkullisen viihderomaanin on tarkoituskin toimia.

Siellä täällä kertoja muistuttaa, miten kuoppaista tietä naiset ovat kulkeneet kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Kenttäsairaalaan päällikkö voihkii nähdessään Elsa Revon, naislääkärin: ”Vai tuollaisen tyttösen ne minun harmikseni lähettivät.”

Romaani päättyy Vienan ylioppilasjuhlaan. Hänen todistuksessaan komeilee jopa laudatur ++. Viena tietää, että lähtiessään opiskelemaan suureen kaupunkiin ”hän menettäisi juurensa, mutta saisi tilalle siivet”.

Ja kertoja tietää enemmän: ”Jossainkin toisaalla oli yksinäinen nuori mies, joka myös odotti juuri Vienaa”.

Ehkä lukijat saavat vielä kuulla Viena Hongasta, sillä Tuominen on aikaisemminkin kuljettanut henkilöitään sarjallisesti romaanista toiseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat