Xenakis soi Tanssin talossa niin hyvin, että musiikin käsite laajeni

Xenakis100-festivaalin avajaiskonsertissa kuultiin hieno versio lyömäsoitinteos Pléïadesista.

Xenaxis100-festivaalin avajaiskonsertissa Tanssin talossa kuultu Pléïades on sävelletty kuudelle lyömäsoittajalle.

3.6. 16:04 | Päivitetty 3.6. 16:29

Klassinen

Xenakis100-festivaalin avajaiskonsertti Tanssin talossa torstaina 2.6. Joht. Sauli Saarinen. Echo Percussion: Touko Leinonen, Aino Nisula, Jarmo Niininen, Tuomas Siddall, Tiia Toivanen ja Elmeri Uusikorpi. – Xenakis.

Konsertin jälkeen tapahtui outo asia. Ympäristö soi. Kävelin pois Tanssin talolta ja tajusin kuulevani Iannis Xenakiksen Plejadien rytmin. Vaikutelma syntyi tuulesta, joka kävi korkeisiin rakennustelineisiin ja lipputankoon, mutta ilman konserttia en todennäköisesti olisi kiinnittänyt siihen huomiota.

Kuten säveltäjä Maija Hynninen sanoi ennen konserttia järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, Xenakiksen stokastinen eli tilastollisia menetelmiä hyödyntäen sävelletty musiikki on myös musiikkia ympäristöstä – ei välttämättä niinkään luonnosta vaan myös urbaanista maisemasta.

Monimutkaisesta sävellystekniikasta huolimatta se ei ole kuulijalle erityisen vaikeasti lähestyttävää. Lyömäsoittaja Jerry Piipponen kertoi, että usein, kun Xenakiksen teoksen on harjoitellut, se alkaa tuntua täysin loogiselta.

Xenakis100-festivaalin avajaiskonsertissa Echo Percussionin ja Sauli Saarisen esittämänä kuultu Pléïades kuudelle lyömäsoittimelle viittaa nimessään tähtikuvioon ja Antiikin Kreikan myyttiin Artemiksen palvelijoista, seitsemästä sisaresta, joista yksi, Elektra, katoaa myytin joissain versioissa.

Vuonna 1978 Les Percussions de Strasbourg -yhtyeelle sävelletty teos koostuu neljästä osasta, joista yhdessä soitetaan Xenakiksen itse kehittämällä soittimella Sixxenillä, toisessa mallet- eli laattasoittimilla, kolmannessa kalvosoittimilla ja neljännessä kaikilla näillä instrumenteilla. Osien järjestys voi vaihdella.

Kunkin muusikon stemma etenee paljolti omia aikojaan. Välillä tavataan ykkösellä ja lähdetään taas. Esityksessä muusikot elivät pitkiä aikoja omissa maailmoissaan. Silti missään vaiheessa ei tullut olo, etteivätkö he hengittäisi samaa ilmaa.

Epähierarkkisuudessaan ja fokusoituneisuudessaan soitto toi mieleen syksyn Philip Glass Ensemblen konsertin Savoy-teatterissa.

Kaikki turha oli riisuttu. Soitossa ei ollut mitään itsekorostuksellista.

Sixxenillä soitettu osa Métaux muodosti harmonisesti ja rytmisesti utuisen maiseman, kuin plejadien tähtikuviolle tyypillisen heijastussumun (myytissä kuuden jäljelle jääneen siskon kyyneleet), josta välillä nousi esiin selkeämpiä hahmoja. Metalliputkista rakennetun Sixxenin ääni on läpitunkeva – kontrastin takia seuraavan, mallet-soittimilla soitetun Claviersin äänimaisema tuntui tulevan kuin veden alta. Tietyt kuljetukset toivat mieleen pintaa kohti nousevat ilmakuplat.

Kolmantena esitetty Peaux soitetaan kalvosoittimilla. Etenkin rytmisessä unisonossa soitetuissa kohdissa oli jotain perimmäistä, syvällä tavalla totta; kuin Bachissa, tai Schubertin Tytössä ja Kuolemassa. Mélangesissa, joka toi mieleen villinä kukkivan puutarhan, soitettiin kaikilla instrumenteilla.

Xenakista kuunnellessa, näin hyvin soitettuna, musiikin käsite laajenee. Siis se, mitä ylipäätään on mahdollista kuulla.

Oikaisu klo 16.29: Konsertin kapellimestari vaihtui viime hetkellä, joten konsertin johti Sauli Saarinen, ei David Claudio. Lisäksi Tuomas Siddall soitti osana Echo Percussion -yhtyettä, ei solistina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat