Kevään Instagram-kirjaksi kutsuttu Iida Sofia Hirvosen esikoisteos kuvaa millenniaalin mieltä loputtomien virikkeiden keskellä

Radalla avautuu parhaiten äänikirjana, kun sähköistynyt tajunnanvirta sekoittuu omiin ajatuksiin.

Iida Sofia Hirvonen

6.6. 13:06

Romaani

Iida Sofia Hirvonen: Radalla. Kosmos. 155 s.

Iida Sofia Hirvosen esikoisproosateosta on ehditty jo tituleerata kevään Instagram-kirjaksi, mikä tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Ensinnäkin kirjan kansi erottuu edukseen loputtomasta somevirrasta ja toiseksi siinä käsitellään somessa kiinnostavia aiheita. Tällaisia ovat esimerkiksi horoskoopit, masennuslääkkeet, Tinder ja deittailu, psykedeelit ja suorittaminen.

Ja tietysti Radalla on paljon muutakin. Se pakenee määritelmiä, mutta lähinnä teksti on sekoitus autofiktiota ja esseitä, jolle lajityyppinä proosa antaa vapaamman muodon.

Teoksen päähenkilö on kirjaa kirjoittava helsinkiläinen, joka harhailee yökerhoissa, jatkoilla, tyhjillä kaduilla, radioaalloilla, kyberavaruudessa. Juonta kirjassa ei juurikaan ole, vaan siinä liikutaan enemmän hetkestä ja tapahtumasta toiseen. Tärkeämpää on, kuinka tarkkoja havaintoja kertoja tekee itsestään ja muista.

Hetkittäin teos tuo mieleen Sisko Savonlahden romaanin Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, kun kertoja moittii itseään milloin mistäkin. Kuten, miksi hän ei ole tarpeeksi tuottelias kirjoittaja, valmistunut yliopistosta tai osaa puhua tunteistaan?

Toisin kuin Savolahden päähenkilö, Radalla-kertoja ei makaa parvekkeella analysoimassa elämäänsä vaan unohtuu ajatuksiinsa kesken muiden kanssa vaihdettujen lauseiden. Keskustelut jatkuvat kertojan mielessä omaehtoisina ajatusryöppyinä ja polveutuvat abstrakteille tasoille. Sanottavaa kyllä olisi, mutta usein tärkeämpää on, ettei loukkaa muita.

”En ole koskaan ajatellut, että tuntisin naisellisena pidettyjä tunteita mutta: Yksi sellainen ainakin on se, että olen usein enemmän huolissani siitä, tykkäävätkö ihmiset minusta ja voivatko he seurassani hyvin, kuin siitä, ottavatko he minut vakavasti, tai siitä, ilmaisenko itseäni tai tunteitani rehellisesti.”

Kertoja kokee irrallisuutta, ahdistusta ja kuulumattomuutta ja päätyy siten usein muiden sivulliseksi tarkkailijaksi. Tarkat havainnot ympärillä olevista ihmisistä tuovat mieleen Rachel Cuskin kyvyn vangita jokaisen kohtaamansa henkilön olemus kirjan sivuille, vaikkei teoksissa oikeastaan muuta samaa olekaan, ja toimittajataustaisen Hirvosen ääni on humoristisempi.

Teos piirtää ajankuvaa sukupolvesta, joka selvisi pandemiasta, mutta sen jälkeen edessä ei ollutkaan mitään uutta, pelkästään lisää päiviä radalla. Eli lisää kotibileitä, yökerhoja, huumeita ja sitten taas puuduttavaa suorittamista.

“Työ sairastuttaa, mutta ihmisille on hyväksi, ettei koko ajan tarvitse olla oma itsensä”, kertoja toteaa, kun hän pohtii menettävänsä elämänhallinnan aina kun työskentelee toimituksessa.

Minulle teos avautui parhaiten, kun siirryin lukemisen sijasta kuuntelemaan sitä äänikirjana. Silloin lauseiden sähköistynyt tajunnanvirta sekoittui omiin ajatuksiini ja teoksen maailma nielaisi sisäänsä. Tosin välillä aiheet vaihtuivat niin hengästyttävää tahtia, että samaan aikaan teos käsittelee kaikkea ja ei mitään. Kerronta muistuttaa netissä vuosia kiertänyttä lausahdusta:

”Mieleni on kuin verkkoselain. Siinä on 19 välilehteä auki, joista kolme ovat jäätyneet enkä tiedä mistä musiikki tulee.”

Juuri tällaista teosta suomalainen kirjallisuuskenttä on kaivannut: kuvausta loputtomien virikkeiden keskellä elävästä millenniaalista, jonka alati herpaantuvaa mieltä seurataan, kunnes sinkoilevat ajatukset alkavat jo turruttaa.

Ja silloin on taas aika lähteä radalle.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan marraskuussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat